Glitz & Glam

Vaihtoehtoinen yöpymistapa Tallinnassa

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Havahduin siihen, että eihän tätä kesää enää ole paljon jäljellä ja en ole vieläkään postannut siitä missä yövyimme kesäkuussa Tallinnan reissullamme. Ajatuksena siis se, että postauksesta olisi mahdollisesti vinkkiä Tallinnaan vielä tänä kesänä matkaaville. Tällä kertaa emme valinneet hotellia, vaan valitsimme huoneistohotellin.

tallinnahuoneistohotelli16

Tallinna on siitä kiva kohde, että matkustaminen sinne ei vie mahdottoman pitkää aikaa – varsinkaan jos asuu täällä etelämmässä Suomea. Tallinna on mielestäni eteinen Eurooppaan. Se on erilainen kuin Suomi, vaikka kuitenkin aika kotoisa. Olemme kierrelleet Tallinnassa monia kivoja hotelleja, mutta viime vuosina olemme alkaneet ”juppailemaan”. Kun emme enää rieku yökerhoissa, niin olemme päättäneet panostaa yöpymispaikkoihimme ja huoneeseen. Siksi olemme usein sviiteissä ja haluamme kylpyammeen, sekä parvekkeen. Sauna meiltä löytyy kotoakin, joten kylpyamme on meille sellainen luksus. Omakotitalossa asuvina olemme tottuneet, että iltaisin pääsee ulos kylpytakki päällä ja terassilla on mukava ottaa jotain kuplajuomaa, jos siihen on aihetta. Joten tällaiset mukavuudet huoneessa ovat meille nykyään tärkeitä. On kiva viettää rentouttavaa aikaa huoneessa, kun siellä on mukavuuksia. Tallinnassa on kuitenkin aika heikosti parvekkeellisia sviittejä. Aika yllättävää, sillä kaupungissa on mielettömän paljon upeita hotelleja. Mieheni on pitkään ja hartaasti googlettanut ja surffaillut sivustoja, ja meillä alkoi olla se tilanne, että järkevän hintaisia parvekkeellisia sviittejä ei löytynyt. Tai siis toki ne ovat, joissa olemme jo olleet. Olimme kahden vaiheilla, että valitsemmeko vanhan tutun, vai…

tallinnahuoneistohotelli1

Menisimmekö huoneistohotelliin? Päädyimme lopulta kokeilemaan huoneistohotellia. Löysimme huoneiston, jossa kuvauksen mukaan oli kattoterassi, kylpyamme ja parveke. Kyseessä oli MyApartments huoneistohotelli, joka sijaitsee osoitteessa Sakala 11. Meillehän sattui hauska juttu. Päätimme varauksen jälkeen vähän kurkata Google Mapsista ko. osoitetta ja katsella Street Viewin avulla, että miltä huoneistohotelli näyttää. Käykääpäs täältä kurkkaamassa. Heh, ei ihan vastannut näky ”tuotekuvausta”, josta luimme huoneistohotellia varatessamme. 😀 No siis, Googlen kuvat ovat vuodelta 2014 ja MyApartments on valmistunut vuonna 2015. Siksi Street Viwe -kuvissa huoneistohotellia ei vielä ole. On vain autiotalon rötiskö. Pientä huumoria tuosta kyllä revimme. ”Mennään muka penthouse -huoneeseen, jossa kattoterassit ja kaikki herkut, mutta meitä odottaakin purku-uhan alla oleva autiotalo. 😀 Kuvissa näkyvä autiotalo on jätetty ja huoneistohotelli on rakennettu siihen ja sen yläpuolelle. Hieno rakennus nykyään.

tallinnahuoneistohotelli2

Tosiaan meillä oli penthouse -huone, jonka nyt esittelen. Eteiseltä on heti näkymä olohuoneeseen.

tallinnahuoneistohotelli3

Huoneistossa on pieni ruokailutila.

tallinnahuoneistohotelli10

Sekä pieni keittiönurkkaus. Keittiöstä löytyy pieni astianpesukone, jääkaappi pakastinlokerolla, joka on oikeasti todella kylmä! Meidän shampanjapullo unohtui sinne useammaksi tunniksi ja se ehti jäätyä. Keittiössä on myös pieni liesitaso ja mikro. Kahvikonekin löytyy, mutta emme kaupasta löytäneet ko. merkkiin sopivia kapseleita. Myöhemmin sitten huomasimme lukea, että kapseleita olisi voinut ostaa ”respasta”. Sellaista 24/7 respaahan tällaisessa huoneistohotellissa ei ole. Keittiöstä löytyy hieman astioita ja kattiloita, joten ruoanvalmistus onnistuu. Tiskiharja sieltä puuttui, mutta keittiösieniä oli. Minä olen vähän hysteerikko toisinaan, joten kävimme kaupasta ostamassa oman tiskiharjan, jonka sitten jätimme huoneistoon.

tallinnahuoneistohotelli11

Saatoitte jo huomatakin olohuoneen ja ruokailutilan kuvista, että olohuoneesta on pääsy valtavalle kattoterassille. Terassilla on pieni markiisi, joka suojaa paahtavalta auringolta tai sateelta.

tallinnahuoneistohotelli12

Terassilta löytyy myös kaksi ihanaa aurinkotuolia. Tuoleihin löytyy myös pehmusteet. Lintuja on sen verran, että kakkaa tietty löytyy kalusteista, mutta linnut eivät lentele terassilla olleessa siinä yläpuolella. Itse meinaan jännäsin, että tuleekohan lokinpläjäyksiä niskaan?

tallinnahuoneistohotelli13

Vanhakaupunki pilkistelee aivan lähettyvillä. Pyhän Nikolaoksen kirkko tosiaan näkyy kattoterassilta. Samainen kirkko oli tämän postauksen ensimmäisessä kuvassa.

tallinnahuoneistohotelli9

Sitten palataankin olohuoneen kautta kylpyhuoneeseen, josta löytyy myös tilava kylpyamme. Koska kyseessä on huoneisto, niin kylpyhuoneesta löytyy myös pyykinpesukone. Hiustenkuivain ja ihan perussaippuat kuuluvat myöskin varusteluun. Ainut miinus jonka annan on se, että kylpyhuoneessa ei ole pöytätilaa ollenkaan. Eli siellä ei levitetä meikkejä ja ihonhoitotuotteita pöytätasolle.

tallinnahuoneistohotelli8

Kylpyhuoneesta jatkamme makuuhuoneeseen, joka muuten paljastaa sen, että kuvasin huoneiston vasta lähtöpäivänämme. Mies ei pedannut sänkyä niin hyvin, kuin siivoojat tekevät, vaan jätti peitot puolikkaan päiväpeiton päälle.

tallinnahuoneistohotelli7

Makuuhuone oli oikein viihtyisä ja sänky mukava. Tyynyjä löytyi kaapista lisää ja pääsi valikoimaan itselleen sopivinta. Makuuhuoneessa ja eteisessä oli kivasti kaappitilaa omille vaatteille ja matkatavaroille. Henkareita ei ollut kovin montaa, mutta niiden riittävyys riippuu tietysti jokaisen vaatetuksesta. Meillä oli paljon sellaisia vaatteita, joita ei viitsinyt säilyttää viikattuna.

tallinnahuoneistohotelli6

Tähän huoneistoon mahtuu perhekin, sillä makuuhuoneesta löytyy kulman takaa kerrossänky. Kerrossänkyä vastapäätä on ovi parvekkeelle, josta on näkymä toiselle puolelle taloa.

tallinnahuoneistohotelli5

Emme viettäneet aikaa ollenkaan parvekkeella, sillä kattoterassi oli niin huikean suuri ja viihtyisä.

tallinnahuoneistohotelli4

Huoneistosta tosiaan löytyy kaksi telkkaria. Isompi olohuoneesta ja pienempi makuuhuoneesta.

tallinnahuoneistohotelli

Hinnaltaan tämä upea penthouse -huone oli 113 € / yö, eli meidän kaksi yötä maksoi 226 €. (Hinta vaihtelee ajankohdan ja tarjousten mukaan, ja voi siksi olla muutaman euron kalliimpi tai useamman euron halvempi.) Tietysti MyApartmentsiltä löytyy edullisempiakin, sillä tämä on heidän kallein huone. Huoneeseen mahtuu kuusi aikuista, sillä olohuoneen sohva on vuodesohva. Tämä on myös aika huikea huone perheillekin, eikä oikeasti niin järkyttävän kallis. Aamupalahan ei tällaisessa kuulu hintaan, mutta 5 euron aamiaisen saa tilattua. En enää tarkasti muista mitä se piti sisällään, mutta ihan hyvältä se setti kuvassa näytti hintaansa nähden. Me kävimme kaupassa, joten meillä oli jääkaapissa omat aamupalatarpeet.

Tykkäsimme todella paljon tästä vaihtoehdosta. Oli aika kivaa, kun pääsi shoppailemaan ruokakauppaan ja tekemään itse aamupalat. Onhan se aina ihanaa syödä hotellin aamupalaa, mutta oli tämäkin ihan kivaa vaihtelua. Huoneisto oli vain niin hulppea, että ne palveluiden puuttuminen ei haitannut. Yllätyin kyllä siitä, että siivooja olisi käynyt tekemässä välisiivouksen huoneistossamme, mutta emme kokeneet sitä tarpeelliseksi. Eli ei tämä aivan riisuttu palveluiltaan ole. Lähes olemattomassa respassa oli hetkittäin henkilökuntaa. Huoneiston varauksen yhteydessä tulee ilmoittaa saapumisaika, jotta henkilökunta on vastaanottamassa. Voin ehdottomasti suositella tätä huoneistohotellia. Lähde vaikka kaksin, perheen kanssa tai ystäväporukan kesken.

Jos kiinnostuit tästä ko. huoneistohotellista, joka sijaitsee Tallinnassa osoitteessa Sakala 11, niin ehkä parhaiten lisätietoa ja huonevaihtoehtoja löydät täältä.

tallinnahuoneistohotelli14

Ihan kiven heittämän päässä huoneistohotellilta on Solaris -kauppakeskus. Kauppakeskuksen alakerrasta löytyy todella ihana ruokakauppa. Solaris Food Store muistuttaa hyvin paljon Stockmannin ruokakauppaa. Hintataso on pienempi, eikä kaikista valikoima ole aivan yhtä valtaisa, mutta suuri kuitenkin.

tallinnahuoneistohotelli15

Solaris -kauppakeskuksessa on kiva kahvila, josta löytyy paljon ihania kakkupaloja! Paikka taisi olla nimeltään Gustav Bakery. Halusin tämän vielä vinkata tänne postauksen loppuun.

Nooh, mitä tuumitte huoneistosta jossa olimme? Eikö olekin huikea kattoterassi? Jos muuten jollakin on vinkata jotakin toista vastaavaa huoneistohotellia Tallinnasta, niin olisi todella kiva kuulla. Tämä oli tosiaan meidän ensimmäinen huoneistohotelli mitä olemme kokeilleet.

Iloa ja aurinkoa kaikkien päivään!

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X