Glitz & Glam

Vuoden 2014 meikkilookit

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Ihan alkuun, oikein mahtavaa alkanutta vuotta 2015! Kuinkas juhlinta sujui? Minulla oli tosiaan aika nopea uusivuosi. Lähdin iltapäivällä töihin, näytöksen loputtua kiireen vilkkaa kamat kasaan ja kotiin. Kotona olin noin klo 22.00. Siellä lapset, mies ja äitini odottivat minua rakettien paukutteluun. Kävimme paukuttamassa raketit, kohotimme skumppamaljat tulevalle vuodelle ja sitten äitini lähti kotiin ja muut minun perheestäni lähtivät nukkumaan… kissaa myöten. Minä jäin yksikseni tietokoneelle vastailemaan kommentteihin blogissa, Instagramissa ja Facebookissa. Kiva, kun moni oli kommentoinut, niin minulla oli sosiaalista elämää uutenavuotena. *hahhaaa*

Jos siellä ruutujen toisella puolella on kovasti voipunutta väkeä ja tukanjuuria särkee, niin tälle päivälle pitää olla kaikkea helppoa. Siksi postauksenikin on helppoa seurattavaa, sillä muistellaan vielä vähän vanhoja, eli vuoden 2014 meikkilookeja. Jos ei jaksa lukea, niin voi vaan skrollata kuvat läpi.

Jos oikein laskin, niin tein viime vuonna 40 meikkipostausta, joista 10 oli tutoriaaleja. Tai noh, oikeastaan olen tehnyt 41 meikkiä, joista 11 meikkitutoriaalia, mutta se yksi on vielä julkaisematta. Kuvamateriaali jo on. Julkaisen ihan lähiaikoina uuden meikkitutoriaalin. Toivottavasti olette löytäneet inspiraatioita ja vinkkejä meikkipostauksistani.

En kaikkia noita 40 meikkilookia tähän postaukseen laita. Kokoan ne meikkikuvat, jotka ovat olleet mieleenpainuvimpia tai olen kokenut suurta inspiraatiota meikkiä tehdessä. Blogini bannerin alta löytyy sivu LookBook. Sinne kokoan kaikki meikkipostaukset linkkeineen. Sieltä voi käydä katsomassa helposti mitä olen julkaissut ja mihin meikkauksiin löytyy tutoriaalitkin.

Alkuvuosi 2014

Diorin Grége hurmasi minut. Rakastuin tuohon hieman tylsännäköiseen viisikkoon. Siitä tuli minun kautta aikojen parhaimpia luomiväripaletteja.

Tämän smoky-meikin postaus löytyy täältä.

Maaliskuussa minua vaivasi flunssa hyvin pitkään. Yritin karkoittaa flunssaani räväkällä meikillä. Leikin hieman BeautyBayn omalla luomiväripaletilla.

Flunssan karkoitus meikkini löytyy täältä.

Huhtikuussa nudeilin kokoamallani MACin paletilla. Palettini on kasattu luomivärinapeista, jotka olen matkoiltani ostanut. MACin Peachstock on kiva huulipuna, mutta miksi en oikein ole sinut itselläni tuollaisen sävyn kanssa? Näyttää minulla hieman kummalliselta.

Nude-meikki MACilla löytyy täältä.

Kevät 2014

Vappuna leikin Too Facedin Glitter Glue -silmämeikinpohjustajalla. Upea tuote tuo pohjustaja, jos haluaa glittereiden tarttuvan ja pysyvän.

Vappumeikki löytyy täältä.

Toukokuussa nudeilin vuorostani Naked Basic -paletillani. Tykkään hurjasti kulmakarvoistani tässä lookissa.

Naked Basic -meikki löytyy täältä.

Toukokuun aivan lopulla minulla oli Lily Lolo -viikko. Tein kaksi meikkitutoriaalia, joista päivämeikki oli minusta tosi kiva. Aika luonnollinen meikki oli tämäkin.

Päivämeikkitutoriaali Lily Lolon tuotteilla löytyy täältä.

Kesä 2014

Sitten olikin jo kesä ja minä astuin värien maailmaan. Diorin Sundeck -paletti on loistava! Kauniita ja helppokäyttöisiä luomivärejä. Voisin piristää itseäni tällä aurinkoisella paletilla joku päivä. Kun ei aurinko paista ulkona, niin se voi loistaa sitten silmillä.

Sundeck -meikki löytyy täältä.

Miss Rebel villitsi minua lisää värien maailmaan. Nuo siniset rajaukset ovat veikeät. Banneristani löytyy tämä look.

Miss Rebel postaus löytyy täältä.

Summer Glow -meikkini oli myös tosi kiva. Kesähelteiden hehkumeikit ovat upeita. Luonnollinen, mutta auringon kanssa kilpaa hehkuva meikki on takuuvarma. Vielä kun olisi tuota päivetystä enemmän, niin olisi täydellistä.

Summer Glow -meikkini löytyy täältä.

L’Oréal Parisin Color Riche L’Ombre Pure -luomivärit inspiroivat minua kesällä ja teinkin hyvin erikoisen meikin itselleni. Olen monesti kertonut, että arastelen sinistä, mutta kyllä se aina vaan näyttää toimivan minulla.

Sähäkän sininen meikkini löytyy täältä.

Syksy 2014

Alkusyksystä Diorin uudet viisikot villitsivät lähes kaikki. Trafalgar erityisesti. Itse en ollut tyytyväinen Trafalgar -meikkauksiini, ja petyin tässä meikissä käyttämääni Pied-De-Poule -palettiin, mutta meikistä tuli silti kiva. Laatu paletilla on kyllä heikko, mutta kiva look sillä taisteluiden kautta syntyi.

Dior-meikki löytyy täältä.

Clarinsin Ladylike -kokoelma villitsi minut täydellisesti. Osui ja upposi minuun täysin ja sen vuoksi tuosta kokoelmasta vouhkasin monen postauksen verran. Tämä ysärilook on minusta tosi hauska. Niin epätyypillinen look minulla ja varmasti juuri siksi niin tästä pidän. En ole ollenkaan itseni näköinen.

Ysärilookini löytyy täältä.

Tein Clarinsin Ladylike -kokoelman tuotteilla tutoriaalinkin. Käytin yhtä lempparipalettiani, eli Skin Tones -palettia. Pitääkö minun ostaa toinen paletti varastoon vai luotanko siihen, että vielä tulee vastaavanlainen joltakin toiselta brändiltä? Olen käyttänyt tuota ko. palettia ihan älyttömän paljon. Minun arjen sankari on Skin Tones -paletti.

Ladylike-meikki ja sen tutoriaali löytyy täältä.

Tein tänä vuonna LivBoxin blogiin yhteensä kolme tutoriaalia. Tämä Angelina Jolie -look oli minusta kiva. Saa minullekin kunnon cat eye -silmät, mutta se on vähän haasteellisempaa. Ne tulee muotoilla kunnolla mustalla.

Angelina Jolie -meikki löytyy täältä. Postauksesta löytyy myös linkki tutoriaaliin.

Loppuvuosi 2014

Marraskuun lopulla oli NYX-viikko, jolloin tein yhteensä kolme tutoriaalia. Tämä pikkujoulumeikki oli aika kiva. Käyttämäni NYXin Born to Glow Liquid Illuminator -hehkuvoide on U-P-E-A!

Tutoriaali löytyy täältä.

Joulumeikki oli kanssa kivan raikas. Huulilla minulla on yksi suosikkihuulipunistani, eli Guerlainin KissKiss -puna, sävyssä Pinky Groove. Silmämeikissä testailin Peggy Sagea.

Joulumeikkini löytyy täältä.

Vuoden 2014 viimeinen meikkilook ja tutoriaali oli tämä LivBoxille Rimmelin tuotteilla luotu look.

Uudenvuoden meikki löytyy täältä. Postauksesta löytyy myös linkki tutoriaaliin.

Eilen minulla oli töissä tällainen meikki. Idea meikkiin syntyi siitä, kun Instagramissa (@glitz8glam) olen koko joulukuun ollut mukana kosmebloggaajien haasteessa. Photo-a-Dayssa oli jokaiselle päivälle eri aihe, josta piti julkaista kuva. Viimeinen, eli 31. kuva oli aiheeltaan kimallusta, joten tein kimaltavan meikin, jossa menin myös töihin teatterille. Kännykkäkameralla kuvatessa en saanut säihkettä ja kimallusta esiin kunnolla. Minulla on hopeista glitteriä ripsillä, että rajauksessa. Lisäksi lisäsin irtokimallusta liikkuvalle luomelle ja oli huulillakin hologrammisesti kimaltavaa huulikiiltoa.

Olen siitä ylpeä, että sain vuonna 2014 tuotua meikkikuvat takaisin blogiini. Niitä oli aika harvakseltaan loppuvuodesta 2012 ja vuonna 2013. Tein viime vuonna tutoriaaleja suuret määrät, joita ei juurikaan ollut vuonna 2013. Erityisesti nyt loppuvuodesta pistin tuulemaan tutoriaalien osalta. Hiustutoriaalejakin taisin tehdä 8. Yhteensä 18 tutoriaalia vuoden aikana. Ei huano! Yritän jatkaa yhtä ahkerana nyt alkaneenakin vuotena, ellen jopa ahkerampana.

Tosiaan LookBookista löytyy kaikki vuoden 2014 meikkilookit ja -tutoriaalit, sinne samaan paikkaan tulee jatkumaan vuoden 2015 lookit ja tutoriaalit. Hiustutoriaaleille täytyisi tehdä oma paikkansa tänne blogiin, jotta nekin olisivat helposti löydettävissä, jos niitä tarvitaan.

Mikä muuten oli sinusta makein, hyödyllisin tai mieleenpainuvin meikkipostaukseni? Oliko se joku näistä vai jokin muu, kuin tähän postaukseen nostetuista?

Mahtavaa vuotta teille kaikille ihanille siellä ruutujen toisella puolen.

X