
Wet'n'Wild postaukseen jatkoa
Eilisessä postauksessa aloitin Wet’n’Wild tuotteiden esittelyn ja kokemuksista kirjoittelun. Tänään on osa 2 Wettiksistä.
Eilisessä meikissä olin käyttänyt Knock On Wood -paletin luomivärejä siten kun paletilla on tarkoitettu käytettävän. Se ko. sijoittelu ei sopinut minulle ollenkaan. Tein tämän päiväisen meikin omalla tyylilläni ja sain (omasta mielestä ainakin ;D) aikaan toimivan meikin itselleni.
Huulipunana Wet’n’Wildin Silk Finish Cherry Frost, joka on kylmä ja hohtava tummanpunainen. Aika kaunis väri. Käytin hiuksissani punaista kukkakoristetta antamaan tukea punaisille huulille.
Huulipuna on ihanan värinen. Hehkuva punainen, mutta silti hieman ”jäisen” näköinen, kuten on nimeltäänkin Cherry Frost.
Oletteko samaa mieltä siitä, että tällä tavalla käytettynä Knock On Wood -paletin luomivärit toimii?
Käytin siis tällä kertaa liikkuvalle luomelle vaaleanpunaista, joka on paletissa ajateltu käytettäväksi kulmaluulle. Luomivaossa käytin ruskeaa, joka paletissakin oli tarkoitettukin luomivakoon. Luomivaon yläpuolella häivytyksessä käytin viininpunervaa, joka oli tarkoitettu liikkuvalle luomelle. Kulmaluulla ja sisänurkassa käytin highlightina Make Up Storen Pink Frostia, joka soveltuu lähes kaikille kaikkien värien kanssa highlightina. Tässä Wet’n’Wildin Knock On Wood -paletin meikin kanssa käyvät yhteen täydellisesti.
Rajauksessa käytin ruskeaa geelilineria. Ripsillä ruskea Maybellinen Unstoppable maskara.
Katsotaanpa sitten huvikseen vertailua eilisen ja tämän päiväisen meikin välillä.
Eilisen postauksen meikki, jossa luomivärit on sijoiteltu paletin ehdotuksen mukaan. Kulmaluulla vaaleanpunainen, luomivaossa ruskea ja liikkuvalla luomella viininpunerva.
Tämän päivän postauksen meikki. Tässä tosin olen käyttänyt trio-paletin ulkopuoleltakin luomiväriä, eli highlightina Make Up Storen Pink Frost. Paljon parempi, eikö vain?
Eilinen meikki kokonaisuutena.
Tämän päivän meikki.
Molemmat huulipunat (Dark Pink Frost & Cherry Frost) ovat ihania ja kauniita… myös minulle sopivia. Kuvia katsomalla tuo Cherry Frost näyttää herkullisemmalta.
Wet’n’Wildin Cover All Stick on peitepuikko. Ei mikään elämää mullistava tuote. Wettiksen peitopuikko on samanlainen kuin moni muukin kokeilemani peitepuikko. Peittää monet näpyt ja värivirheet, mutta ei tee ihmeitä, eli ei taio kadoksiin mega suuria kuukautisten aiheuttamia paiseita. ;D
Kuvat vielä saamastani Knock On Wood -paletista.
Sitten kirjoittaisin ajatuksiani Wet’n’Wildista. Olen tiennyt ko. merkin jo useamman vuoden, mutta minulla ei ollut ennestään kuin pari vanhaa Wettiksen kynsilakkaa, joista pidin paljon ja pari glitteripurkkia. Siinä oli aikaisempi kokemukseni Wettiksestä. Olen aina mieltänyt Wet’n’Wildin nuorien tyttöjen merkiksi sen ERITTÄIN halvan hinnan ja hieman halvan näköisten pakkausten vuoksi. Wettis teki selkeästi paremman uudistuksen ja muutti pakkauksiaan tyylikkäämmiksi, joskin ne kyllä ovat vieläkin muovisia ja halvan oloisia, mutta hei! Mitä voi odottaa niillä hinnoilla? Toisaalta kun miettii, niin turhaahan se on maksaa kalliista paketista, sillä sisältöhän se tärkeintä on. Ihan niin kun meissä ihmisissäkin. Sisäinen kauneus on ulkoista paljon tärkeämpää. 🙂
Jotkut tuotteet Wettiksellä ovat ihan huippuja, jotkut keskinkertaisia ja jotkut heikkoja. Näistä meikeistä joita sain testiin huippuja ovat luomivärit, keskinkertaisia peitepuikko, huipun ja keskinkertaisen välimaastossa huulipunat ja keskinkertaisen ja heikon välissä on H2O Proof Eyeliner.
Wet’n’Wild yllätti minut kuitenkin hyvien tuotteidensa vuoksi. Ei pöhkömpi merkki ja voisin suositella tutuillenikin.
Eilisen postauksen kommentteihin tuli kyselyä, että vieläkö Suomesta saa Wet’n’Wildia? Tosiaan… ennen Wet’n’Wildia myi Sokokset ja Emotionit. Nykyään Wettistä myy Seppälät ja lisäksi verkkokauppa puolelta tiedän Pretty.fi:n myyvän jotain Wet’n’Wildin tuotteita.
Minkälaisia kokemuksia ja mielipiteitä teillä on Wet’n’Wildista? Mikä on suosikkituotteesi Wet’n’Wildilta?
Kommentit
Gloss: Ei minustakaan puikko ollut huono, mutta ei paraskaan mitä olen käyttänyt. 🙂
Joo, se sivellin on tönkkö! En ymmärrä miksi sellainen siihen on laitettu. :/
Kommentit
Kaunis meikki 🙂
Mun suosikkeja on tällä hetkellä Vanity ja Lust paletit. Pigmentti on ihan mahtava ja värit juuri nappiin (ruskea ja lila) 😀
Toi alempi meikki on jotenkin tunkkaisen näköinen.. Sellanen että tulee mieleen et on vähän lipasahtanut? 😀 Mutta ylempi kaunis, ja huulipuna, ah ihana 🙂
Tämän päivän meikki näyttää mun mielestä paremmalta, ehkäpä jo ihan vain tuon punaisen huulipunan takia kun näyttää pirtsakammalta. 🙂 Sävy myös sopii sulle hyvin.
Itelläni on vain pari kynsilakkaa Wettikseltä ja Cool as Cucumber luomiväritrio. Oon kyllä ollut tyytyväinen trion vihreisiin sävyihin, vaaleinta etenkin tykkäsin käyttää joskus ahkeraan. Nyt se on hieman unohtunut meikkipussukan pohjalle kun ei ole oikein vihreän värin kausi menossa… viimeksi keväällä taisi olla 😀
Duvessa: Kiits! 🙂
Vanity ja Lust… täytyy tsekata. 😉
RvaM: Tarkoitat ilmeisesti eilistä sillä alemmalla? Se on jotenkin tunkkainen minulla. Voisi kyllä sopia jollekin toiselle. 🙂
Serrated B: Punainen huulipuna raikastaa ja kirkastaa ilmettä. Lisäksi se saa hampaat näyttämään valkoisemmilta. 🙂
Se on jännä miten noi värien käyttökaudet kulkee. 🙂 Itselläkin oli keväällä vihreäkausi, erityisesti lime. Nyt en halua käyttää limeä, mutta keväällä varmaan taas haluan. 😀
Ylipäätänsä minylla on aika positiivinen kuva Wet’nWildista, tosin H2O proof eyliner oli tosi huono, perusversista taas tykkään paljon siinä on tosi hyvä sivellin ja rajaukset pysyvät suht hyvin ( itselläni alkaa geeli-eyelineritkin suttaantua iltaa vasten).
Itse olen depotannut wettiksen luomivärini hieman kivempaaan pakkaukseen joita saa mm. ebaysta parilla eurolla 🙂
Tuo punainen huulipuna piristää ilmettä tosi paljon!
Multa löytyy tosiaan se kökkö kynsilakka, loistava arkiluomiväritrio vanhasta valikoimasta (varisee, mutta lopputulos sillä on ihana), joitain huonoja kyniä, pari peitevoidetta vanhasta valikoimasta (ovat ihan ok) sekä pari solonappia nykyvalikoimasta. Tuo trio on ehkä näistä suosikkini, siinä on siis beige, vaaleanruskea ja tummanruskea. Niiden hohde on jotenkin tosi kaunis.
Nämä uudemmat pakkaukset on tosiaan kivempia, mutta kattelin esim. noita huulipunia, että mitenköhän mahtavat hylsyt kestää käsilaukkupyöritystä?
Nunanna: Ahaa… hyvä tietää, että perusversiossa ei ole se huono sivellin. Itse tosiaan en kanssa tykäänyt H2O linerin siveltimestä.
Tuohan on kiva idea, että laittaa napit nätimpään palettiin. 🙂
hellin: Olen samaa mieltä. Punaiset huulipunat monesti piristää lookia.
Voin sanoa, että eivät kestä käsilaukussa pyörimistä kovin hyvin. On ne hylsyt niin heppoisia. Halvoista hylsyistä just unohdin kirjoittaa tuon seikan. Äh, aina ei muista kaikkea mitä on meinannu. 🙁
No nyt näyttää jo paljon paremmalta, mutta en ole kyllä silti varma, että onkohan nuo parhaat mahdolliset värit sinulle…
Tekeeköhän tuo punertava sinisistä silmistä vähän itkuisen näköiset? Minulla on vihreät, enkä ole huomannut samaa ilmiötä. Ehkä pitäisi kuitenkin kuvata oma meikki ja katsoa sopiiko todellisuudessa minullekaan, vai kuvittelenko vaan… 🙂
Wettistä myydään tosiaan nykyään Seppälässä ja lisäksi joissakin Anttiloissa, esim. Helsingissä Tunnelin Anttilasta saa. 🙂
Pumpulipupu: Ei, vaaleanpunainen ei ole minulle paras väri. Ei luomiväreissä, eikä vaatteissa. Sen saa toimimaan, mutta ei ole paras. Hyvinkin moni käyttää, vaikka se saakin hieman itkusilmä efektin aikaan. Jos käytän vaaleanpunaista, niin yhdistän sen kanssa kylmiä sävyjä, eli mustaa, harmaata tai kylmempää ruskeaa. Se syö vaaleanpunaiselta sitä ”itkusilmä” efektiä. 🙂
En usko, että näytät itkuiselta, sillä kaikille se ei kuitenkaan tee sitä efektia, mutta hyvin monelle kuitenkin. 🙂
Ai Anttilakin myy Wettistä? Tuota en tiennytkään. Kiitos tiedosta. 🙂
Tää meikki toimii kyllä paljon paremmin! Jotenkin paljonn raikkaamman olonen. 🙂
Petra: Olen samaa mieltä kanssasi. Ei paras mahdollinen meikki minulle, mutta toimiva kuitenkin. 🙂
Paljonko nuo wetNwildin luomiväritriot oikein maksaa? En ole tullut kokeilleeksi, ainakaan vielä. =)
Anonyymi: Triot maksavat 5,95 €. Kuusikot taisivat olla 7,95 €. Minäkin kokeilin ensimmäistä Wettiksen luomiväriä ja oin tyytyväinen laatuun. 🙂
Mä tykkäsin ihan hirveästi tuosta peitepuikosta. Mutta H20-linerista olen samaa mieltä, että se tönkkö sivellin on vähän turhan haasteellinen :/
Gloss: Ei minustakaan puikko ollut huono, mutta ei paraskaan mitä olen käyttänyt. 🙂
Joo, se sivellin on tönkkö! En ymmärrä miksi sellainen siihen on laitettu. :/