Glitz & Glam

Yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Viikonloppu jälleen häämöttää, sekä kaikenlaiset päättäjäiset. Koululaiset päättävät peruskoulunsa, opiskelijoita valmistuu ja lukiolaiset hatutetaan. Meilläkin oli eräänlaiset päättäjäiset – esikoulun päättäjäiset. Tänään postaan ihan vain lifestyle-tyylisesti. Meikeistä ja kauneudesta jatketaan sitten taas huomenna.

eskarilainen3

Esikoulun päättäjäisiä kutsuttiin nimellä potkijaiset. Suuri, mutta haikea juhla lapselleni. Jo kuukautta ennen potkijaisia alkoi itkut ja ikävöinnit eskariopea, hoitajia ja kavereita kohtaan. Erityisesti yhtä hoitajaa hän ikävöi jo etukäteen. Tuo ko. hoitaja on kulkenut tyttäreni mukana ryhmästä toiseen. Eipä siis ihme jos 2,5-vuotiaasta 7-vuotiaaksi asti viettää aikaa jonkun kanssa, niin kyllähän sitä haikeus iskee, kun arki tulee muuttumaan ja tiet erkanemaan. Potkijaisissa sitten kyynelehti tyttäreni lisäksi koko hänen seurueensa. Lasten lauluesitys sateenkaarista oli koskettava ja kun näkee oman tyttären siellä laulamassa ja samalla häneltä kyyneleet valuu, niin mitä luulette äidille käyneen?

eskarilainen2

On jännä nähdä miten omasta vauvasta kehittyy ”iso” tyttö. Kun ennen äitinä helpotin itkua tutilla tai maidolla, sitten puhalluksella ja halilla, niin nykyään halauksen ja lähellä olemisen lisäksi pitäisi osata auttaa viisain sanoin. Mistä löytää se viisaus, joka auttaisi lasta? Äitiys muuttuu vuosi vuodelta haastavammaksi.

eskarilainen1

Olen yrittänyt selittää hänelle, että kun yksi vaihe päättyy, alkaa uusi vaihe elämässä. Nyt esikoulu jää taakse ja pian alkaa koulu ja sen tuomat ilot. Vaikka lapseni odottaa koulua innolla, niin silti nyt on se vaihe, jossa surraan päättyvää, eikä vielä osata iloita tulevaa. Näin se vain elämässä on – on suljettava yksi ovi, jotta voi avata uuden.

Jos nyt sattuu käymään niin, että meidän perheessä on elokuusta lähtien kaksi koululaista, niin minun tulee itsekin sulkea ovia, jotta voin avata uuden. Koska en ole ollenkaan varma siitä, että pääsenkö edes opiskelemaan, niin en ole vielä miettinyt niitä suljettavia ovia. Ehkä alitajunta on sitä jo työstänyt, mutta tietoisesti en ole suuremmin pohtinut. Jätetään vaikeat päätökset sinne jos niitä on pakko tehdä. Tulen tarvitsemaan omia neuvojani sitten.

eskarilainen

Onhan se aina vaikeaa päästää irti jostakin tutusta, turvallisesta ja kivasta, ja katsoa rohkeasti tulevaan. Kohdata uutta ja jännää, josta ei tiedä vielä mitään.

Vaikka olen vähän pessimistinen oman kouluun pääsemisen kanssa, niin silti minua pelottaa. Minua pelottaa, että entä jos en pääse? Lannistunko, koenko suurta häpeää ja olenko pettynyt itseeni? Entä jos pääsen? Ajatuskin pelottaa, sillä ammattikoulusta valmistumisesta on vierähtänyt 14 vuotta. Tuossa ajassa on moni asia unohtunut ja siksi pelottaa. Jos pääsen kouluun, niin pärjäänkö siellä? Entä jos tulen katumaan kaikkea?

Mutta ehkä kaikista eniten minua pelottaa päästää lapseni kädestä irti. Hänestä tulee koululainen ja hänet on päästettävä tutusta ja turvallisesta ympäristöstä uusiin haasteisiin ja opettelemaan elämässä selviytymistä opiskelun lisäksi. Joskus mietin, että olisi kiva jos saisi pitää lapset omissa helmoissa turvassa maailmalta. Minua jännittää paljon, vaikka lapseni on hyvin sosiaalinen, fiksu ja pärjäävä. Hän osaa jo lukea ja kirjoittaa, sekä laskea helppoja matikkalaskuja. En kuitenkaan pysty olemaan miettimättä kaikkia vaaroja, joita voi sattua koulumatkalla. Sen lisäksi koulussa voi raadollisesti joutua kiusatuksi pienestäkin syystä, jos muu porukka niin päättää. Huhhuijaa… ehkä lopetan omien kouluvuosien muistelut ja toivon, että nykyaikana oltaisiin fiksumpia. Minä selvisin ja pärjäsin, vaikka sain välillä omankin osuuteni. Vääjäämättä sitä miettii omia kasvatustaitojaan ja kyseenalaistaa niitä. Olenko kasvattanut lapselleni riittävän vahvat juuret, jotta puu ei tuulessa ja myrskyssä kaatua? Lapseni on herkkä ja tunteikas, kuten äitinsäkin. Toivottavasti hän on yhtä sitkeä sissi ja periksi antamaton, kuin äitinsä. Niin valitettavaa kuin se on, mutta elämältä ei kuitenkaan voi suojautua. Siihen kuuluu myös ne raadollisetkin puolet.

Oikein kivaa viikonloppua kaikille ja onnea jokaiselle tänä viikonloppuna koulutiensä päättävälle, valmistuvalle ja ylioppilaalle! <3

Onko siellä joukossa jonkun koulun tai opinnon päättäjäisiä juhlivia? Onko sulkeutuvia ovia ja uusia avautuvia teidän elämässä? Entä äitejä, jotka olisi tunnistanut omia ajatuksiaan tekstistäni? Miten selvisitte esikoisenne koulun aloituksesta ja kaikista peloista?

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X