Glitz & Glam

Yksi tuote, monta hyötyä (17. luukku)

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Näin aukeaa 17. luukku. Vähiin käy ennen kun loppuu. Viikko enää jouluaattoon! Kerronkin jo tässä vaiheessa, että jouluna vähän lomailen. Aattona tulee kalenterin viimeinen luukku, jossa on mukana arvonta. Pidän joulu- ja tapaninpäivän blogivapaata, eikä niille ole postauksia tiedossa. Vasta sitten 27.12. tulee postaus. Pari päivää on hyvä hengähtää ihan täysin ja vaan olla.

Liitän jokaisen postaukseni alkuun tämän pienen intron. Ihan vain sen vuoksi, että blogin etusivulle päätyy päivittäin täysin uusia kävijöitä. Lisäksi olen juuri muuttanut tänne Bellablogeihin, joten uudetkin vierailijat ovat kärryillä, että mistä tässä on kyse? Tämä joulukuu on kurkistus Glitz & Glamin kosmetiikkajoulukalenteriin, jonka kokosin ja arvoin lukijoille marraskuussa. Kalenterissa mukana olevat sponsorit ja brändit näkyvät alla olevassa kuvassa. Uniikki joulukalenteri meni tänä vuonna Ylöjärvelle. Nyt joulukuussa kurkitaan kalenterin sisältöön, jonka tuo ylöjärveläinen onnettaren suosikki sai itselleen. Joinakin päivinä minulla saattaa olla teillekin arvonta. Niistä informoin sitten selkeästi. Pari joulukalenterin ulkopuolistakin postausta on tulossa, mutta niistä tulee puuttumaan sitten tämä intro, joka tulee olemaan jokaisessa Glitz & Glam -joulukalenteripostauksessa.

kalenterissamukana

Sitten tuleekin tuote, joka ei välttämättä kuulu jokaisen meikkipussin vakiovarusteluun. Maskara, puuteri, huulimeikki, nuo ovat kaikilla ja ovat tuttuja. Entä maskaranpohjustaja? Ei taida ihan jokaiselta löytyä.

sensai1

Tänään joulukalenterin voittanut avaa luukustaan Sensai Eyelash Base 38C -maskaranpohjustajan. En ole pitänyt maskaranpohjustajaa oleellisena, en pidä edelleenkään, mutta tulen kertomaan miksi se on kuitenkin huipputuote. Koska maskaranpohjustaja on vähän sellainen tuote, että sitä ei kaikilta löydy, mutta on mielestäni aika kätevä ja joskus äärettömän tarpeellinenkin minulle, niin valitsin sen kalenterin sisältöön.

sensai2

Sensain Eyelash Base 38C -pohjustajan idea on tehdä pohja silmäripsille, että antaa sille maskaralle kestävyyttä. Sensain maskaranpohjustaja muuttaa vesiliukoisen maskaran 38-maskaraksi*. Pohjustaja on väriltään valkoista, joten sen päälle tulee levittää värimaskara.

*38-maskaralla tarkoitetaan maskaraa, joka kestää vettä ja kyyneliä, jopa rasvoittuvia silmäluomia, mutta sen saa irtoamaan ripsiltä 38-asteisella tai sitä lämpimämmällä vedellä.

sensai4

Pohjustaja levitetään ennen värimaskaran käyttöä. Kannattaa kokeilla, että mikä on itsellesi optimaalisin tapa kerrostuksessa ja siinä, että antaako pohjustajan kuivahtaa ennen värimaskaraa, vai levittääkö sen välittömästi pohjustajan päälle.

Minulle toimii parhaiten hieman kosteahkon pohjustajan päälle värimaskaran levitys. Pääsen jatkamaan nosteen luontia ripsilleni. Täysin kuivunut pohjustaja ei enää ole muotoiltavissa samalla tavalla. Usein käytän kahta kerrosta pohjustajaa, mutta sitä voi levittää enemmänkin tai käyttää vain yhtä. Se vähän riippuu siitä minkälainen minun käyttämäni värimaskara on.

sensai5

Pohjustaja jo itsessään rakentaa tuuheutta ja pituutta ripsille, että myös nostattaa niitä. Koostumus on puolijähmeää, eli mistään vesilitkusta ei ole kyse. Pohjustaja tarttuu ripsille, mutta kovin liukkaille ripsille se vaatii varmasti useampia vetoja.

sensai3

Sensai Eyelash Base 38C ei kastele ripsiä, ja sen vuoksi uskonkin sen soveltuvan myös niille, jotka joutuvat taivuttamaan silmäripsensä taivuttimilla. Minua on sen verran onni suosinut, että olen saanut ripset, jotka taipuvan pelkästään maskaran avulla.

sensai6

Lopuksi sitten haluttu määrä kerroksia värimaskaraa. Kannattaa olla huolellinen värimaskaran levityksessä, ettei ripsiin jää näkyviin valkoisia kohtia. Yksi kikka on, että pyyhkäisee heti ensimmäisellä vedolla värimaskaraa ripsien yläpuolelta. Sinne jää helpommin valkoista näkyviin.

sensai7

Valmis! Näin vesiliukoinen maskara on muuttunut kestävämmäksi. Sensai Eyelash Base 38C -pohjustajassa on myös se hyöty, että ripsistä saa näyttävät heikollakin maskaralla. Jotkut maskarat eivät tee minulle kovin ihmeellisiä ripsiä. Ne jäävät lyhyiksi, eivät nouse viuhkamaisesti ylöspäin, eikä niihin synny tuuheutta. Tällöin Sensain maskaranpohjustaja on oiva apulainen.

Lisäksi minulla on maskaroita, jotka saattavat tehdä unelmaripset, mutta eivät kestä pitkää päivää moitteettomasti. Maskara saattaa tuhriintua tai varista. Minulla oli yksi Guerlainin vedenkestävämaskara, jolla sain upeat pörröripset, mutta kesto oli surkeampi, kuin monilla vesiliukoisilla maskaroilla, Minulla tuo Guerlainin maskara lähti kesälämpimällä tuhriintumaan voimakkaasti parissa tunnissa. Sensai Eyelash Base 38C vain pohjalle, niin perfecto! Maskara alkoi kestämään moitteettomasti. Ei tullut enää tuhruja.

Valkoinen pohjustaja on myös hyvin tärkeä, jos käyttää kirkkaanvärisiä maskaroita. Jos silmäripset ovat tummat, jopa mustat, niin kirkkaat värit eivät valitettavasti oikein näy silmäripsillä. Kun alle laittaa valkoisen pohjustajan, niin saa kirkkaanväriset värimaskarat oikein loistamaan.

Minulla itselläni on aika tummat ripset, jotka kärkeä kohti hieman vaalenevat. Siitä syystä minulla jopa sähkönsininen värimaskara jäi vaisuksi. Sitä ei erottanut selkeästi muualta, kuin kärjistä. Valkoinen pohjustaja alle, niin jo näkyy värit kirkkaina.

sensai

Sensai Eyelash Base 38C ei ole välttämätön kosmetiikkatuote, mutta kyllähän se monia ongelmia ratkoo. Heikot maskarat pääsevätkin käyttöön, se lempimaskara muuttuu kestävämmäksi tai kirkkaanväriset maskarat pääsevät loistamaan. Eli hyvin monikäyttöinen tuote.

Joku miettii aivan varmasti, että mitä eroa sillä on, että ostaako Sensain 38-maskaran vai maskaranpohjustajan ja käyttää sen päälle tavallista värimaskaraa? Luulen, että käyttämällä Sensain 38-maskaraa, saa kestävimmän lopputuloksen. Minulla ei vesiliukoinen, eikä tuhriintuva vedenkestävämaskarakaan lähtenyt liikkeelle, kun pohjalla oli Eyelash Base 38C. Mutta näin teoriassa mietittynä se Sensain 38-maskaran on oltava varmempi kestävyydeltään, koska se on vain sitä itseään, kun taas pohjustajan päälle käytetty vesiliukoinen on kuitenkin pinnalla. Se ei voi olla yhtä varmaa… näin teoriassa mietittynä. Mutta sitten taas Eyelash Base 38C:n kanssa voi valita sen lempimaskaransa. Minulla Sensain 38-maskarat eivät aikaansaa näyttäviä ripsiä. Siksi tämä Eyelash Base 38C on minulle parempi. Voin tehdä heikosti kestävästä lempimaskarastani huippukestävän ja silti saada minun nysäripsille maksimaalisen tuuheuden ja pituuden. Lisäksi olen voinut käyttää pois niitä maskaroita, jotka eivät meinaa tehdä ripsilleni yhtään mitään. Eyelash Base 38C antaa hyvän tuuheuden ja pituuden, joten ne muuten mitäänsanomattomat maskarat ovat päässeet käyttööni.

Hinnaltaan Sensain Eyelash Base 38C on 26,00 € / 6 ml. Sensaita myydään mm. Sokos- ja Stockmann-tavarataloissa ja Emotionin myymälöissä, että myös Sokoksen verkkokaupasta.

Nyt varmasti joku miettii, että löytyykö edullisempaa vaihtoehtoa? Joo, on markettimerkkien maskaroissa se valkoinen pohjustaja, mutta niillä ei saa sitä 38-maskaraksi muuttuvaa kestävyyttä. Niillä maskara on ja pysyy vesiliukoisena. Mutta niillä saa kyllä ne kirkkaanväriset maskarat näkymään, että tietysti luotua tuuheutta ja pituutta niiden heikosti toimivien maskaroiden alle, mutta sitä parempaa kestävyyttä ne eivät voi tarjota. Sitä en tiedä, että löytyykö muilta selektiivisiltä merkeiltä vastaavaa maskaranpohjustajaa, sillä tuo 38-ominaisuus on enemmänkin Sensain (ent. Kanebo) juttu. Onhan 38-maskaroita muillakin merkeillä, mutta muut brändit eivät ole tunnettuja siitä.

Miltä tuote kuulostaa? Näettekö sen loistavan idean samalla tavalla, kuin minä?

Tuote saatu.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X