Havaintoja parisuhteesta

Varastetun potkulaudan tarina

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Kaksi viikkoa sitten nelivuotiaaltani varastettiin taloyhtiön varastosta potkulauta.

Vein kauniilla käsialallani kirjoitetun viestilappusen varaston oveen kiinni, jossa toivoin, että potkulaudan luvattomasti käyttöön ottanut toisi sen samalle paikalle takaisin.

Eilen potkulauta oli palautettu varastoon.

Hieman tosin aloin jo epäillä varkautta, sillä teinini ehdotti, että jos olemmekin nelivuotiaan kanssa vain unohtaneet sen jonnekin.

Olin, että ei kai me nyt sellaista voida unohtaa. Katsoi minua merkitsevästi.

Kuukauden aikana olen nimittäin hakenut kangaskassini lähipuistosta, sateenvarjoni kaveriltani, bussikorttini Ratinan infopisteltä ja viisi kilometriä kestävän juoksukuntoni..ei, sitä en ole vielä löytänyt.

Sinänsä minä kannatan sellaista yhteisomistamista. Siinä on vain sellainen pieni muistettava asia, että sellaisesta olisi hyvä sopia asianosaisten kanssa ennen kuin sitä alkaa harrastaa.

Sehän on muuten sama kuin alkaisi vapaaseen suhteeseen naapurin kanssa, mutta ei kertoisi siitä omalle puolisolle eikä naapuri kertoisi omalleen. Aamulla sitä lähtisi töihin ja ihmettelisi, että missä pyörävarastoon jättämä pyörä oikein on. No naapurihan sillä on ajelemassa. Illalla ihmettelisi, että missä minun puolisoni on. No naapurihan silläkin on ajamassa.

Pitkän pimeän jälkeen tarvitsemme toivoa. Tämä tapaus on sitä täynnä. Nelivuotiaallani on jälleen potkulauta.

Hyvyys voittaa yksi tapaus kerrallaan.

X