32.Luku
Kuolema ei katso kelloa.
joose keskitalo-kaupungit puristuvat puristimissa.
He tulivat hänen työpaikalleen.
Hän muistaa vain sen syvän hiljaisuuden, jonka pystyi kuulemaan.
Työkaverin lohduttavat käsivarret ympärillään.
Ja ne poliisin sanat. Ei ollut mitään tehtävissä. Auto tuli lujaa.
Hän muistaa katsoneensa kelloa ja sanoneensa, ettei tähän aikaan kukaan voi kuolla.
Perjantaina, viikonloppusuunnitelmat tehtynä.
Hän muistaa soiton lapsen kouluun.
Pyynnön opettajalle, että kertoisivat lapselle, että isi ei tule tänään hakemaan.
Se jälkeen muisti loppuu.
Pelkkää hämärää.
Päivät vaihtuu vuodenajat.
Sanovat, että aika parantaa.
Miten aika voi mitään parantaa.
Ei aika mitään tee.
Nainen ajattelee miestänsä, joka teki.
Miestään, joka rakasti, häntä ja yhteistä lasta.
Lapsi istuu huoneensa lattialla ja kirjoittaa tekstiviestiä.
Puhelimellaan, jonka sai ensimmäisenä koulupäivänään.
Lapsi kirjoittaa isille.
Isisi millontulet.
Lapsi jää odottamaan, että isi vastaisi.
Nainen odottaa ovikellon soivan.
Että mies tulisi. Pyytäisi anteeksi, että on myöhässä.
Kokous venyi ja oli ruuhkaa.
Mies ottaisi naisen syleilyyn ja lapsen olkapäilleen.
Nainen ei voi uskoa, että mies ei tule.
Hehän vannoivat rakastavansa toisiaan elämän loppuun asti.
Ei se loppu vielä voi olla.
Nainen näkee miehestä unta. Mies tulee nauraen häntä kohti ja puhuu.
Miehen ääni ei kuulu.
Nainen ei kuule miehensä puhetta.
Nainen herää ahdistuneena.
Kokeilee kädellään miehen puolta sängystä.
Se on tyhjä ja lakana viileä.
Kello on kaksi ja nainen ei saa itkettyä.
Illalla loistaa täysikuu.
Lapsi katsoo ikkunasta pitkään.
Äiti, isi katsoo meitä taskulampulla.
Nainen menee lapsen kanssa pihalle.
He vilkuttavat yhdessä kuulle.
Lähettävät lentosuukkoja.
Lapsi nauraa ja näkee, kun isi heiluttaa takaisin.
Nainen istuu sohvalle.
Hän sytyttää pitkään sytyttämättä jääneet kynttilät.
Nainen tuntee käden olkapäällään.
Suru valuu kyyneleinä poskia pitkin.
Kynttilät palaa loppuun.
Suru valuu vasta alkua.
Viimeinkin.
Nainen näkee miehestään unen.
Mies seisoo hänen vierellään.
Ottaa kädestä ja puhuu.
Nainen kuulee miehen äänen.
Kuuntelee.
Lapsi piirtää huoneessaan.
Kun ilta hämärtyy, lapsi menee ikkunan luo ja näyttää piirustustaan.
Isi katsoo taskulampulla.
Joka ilta lapsi piirtää ja isi katsoo.
Välillä pienemmällä valolla, välillä isolla.
Joskus pilvet peittävät valon, mutta lapsi tietää, että isillä on pilvet lävistävä taskulamppu.
Nainen kaipaa ja suree.
Antaa muistojen tulla.
Antaa itselleen luvan kaivata oikeaa kosketusta.
Oikeaa ihmistä.
Häntä, joka oikeasti tulisi ja pitäisi naista sylissään.
Häntä, jonka kanssa sytyttää kynttilät tuomaan valoa hämärtyvään iltaan.
Nainen katsoo kuuta, hymyilee ja vinkkaa silmää.
Kommentit