38. Luku

VIHAPUHE

Ollaan ihan rehellisiä. Jokaiselle tulee hetkiä, jolloin tekee mieli mennä lyömään hevosta. Alkaa vaan vituttaa kaikki mikä liikkuu. Nyt on sellainen hetki. Aloitetaan parisuhteesta, kun olen siitä jo monta kuukautta jauhanut. Järjetöntä puuhaa se on. Taistelua tuulimyllyjä vastaan. Kaunis ajatus yhteisestä elämästä, jossa parisuhteen osapuolet hyväksyvät toisensa sellaisena kuin ovat. Vastakohdat täydentävät toisiaan ja muuta ulkoa opeteltua paskaa. Kyllä se parisuhteen kantava voima on toisen sietäminen. Turha uneksia jostain toisen huonojen puolien hyväksymisestä. Kukaan ei tee niin. Toiset vaan sietää enemmän kuin toiset. Sietämällä toista saavuttaa parisuhteen hyvät puolet, kuten kahden ihmisen tulot, jolla voi tehdä enemmän kaikkea kivaa kuin yhden ihmisen tuloilla ja ainakin teoriassa mahdollisuuden säännölliseen seksiin. Itse ainakin tykkään ajatuksesta, että riisuttuani itseni alastomaksi, vastapäätäni on joku ennestään tuttu. Noloksi se menisi jos siinä joku Imatran Pirjo katselisi. Kiehtova ajatus se tietenkin on, että kaksi ihmistä yhdistää pelkkä humala ja kahdentoista minuutin lemmen hetki, mutta pitemmän päälle se kävisi raskaaksi. Niillä harvoilla kerroilla, jolloin olen päässyt saatille, minulla on ollut suunnitelma, että nyt vain humalaista lempeä muutama tovi ja aamulla nopeasti pois katselemaan poikamiesboksiin jalkapalloa ja illemmalla testosteronin täyttämä retostelupuhelu kaverille, että pesälle syöksyin niin että heilahti. Suunnitelma ei ole toteutunut koskaan. Yöllä kuiskailen tytön korvaan, että voitaisiinko vain olla lähekkäin ja silitellä hiuksista ja kahden viikon päästä huomaan istuvani tulevan anoppini kahvipöydässä sekoitellen sokeria kahvin sekaan ja valehtelemalla koulutustaustaani niin, että tulevan anopin silmäkulmat nousevat ylöspäin ja hän hakee vielä korvapuustit pöytään. Siinä sitä sitten istutaan anopin luona ja seurustellaan ja halitulijallaa, tämä poika rallaa, kepeällä parisuhteen polkalla. Aina saatana.

Onhan se alussa sietämättömän nautinnollista. Parisuhde. Kaksi toisiinsa tutustuvaa rakastunutta ei näe kuin toisensa ja korvan nipukkaa imutellaan pehmeällä kielellä kunnes kuluu pari kuukautta ja se sama ihana pehmeä kieli syytää jo sellaisia sanoja, joita ei tiennyt alussa toisen osaavan edes sanoa. Pienemmästäkin asiasta on turpa rullalla ja naama vaahdossa huudetaan, kun sukka on laitettu väärälle patterille kuivumaan. Sitten vietetään aikaa muiden pariskuntien kanssa ja pahimmassa mahdollisessa skenaariossa pariskuntia istuu saman pöydän ääressä ties kuinka monta ja kilpaa huudellaan, että kuka on käynyt missäkin maassa ja ostanut minkäkin auton ja saatana kaikista typerimmät kertoilee koulutuksistaan ja työpaikoistaan ja kaikki muut myhäilee ympärillä, vaikka ketään ei kiinnosta sellainen tyhjänpuhuminen. Joillakin pareilla on jo lapsia, jotka totta jumalauta on jo neljän vanhana maailmanmestareita ja osaavat jo kuutta kieltä ja käyvät puolankielistä päiväkotia, jotta varmasti erottuvat toisista lapsista ja jotta varmasti ahdistuvat ja masentuvat jo ennen kuin  täyttävät neljätoista. Tekisi mieli ehdottaa, että otetaan nyt lapsien pudotuskilpailu. Kaikki lapset samaan huoneeseen ja vanhemmat mittelevät keskenään kenen lapsi on taitavin ja nopein ja älykkäin ja mitä vielä. Yksi lapsi kerrallaan tippuu kilpailusta ja hänet heitetään parvekkeelta. Voittajaparin lapsi voittaa palkinnoksi, että hän saa muuttaa pois kotoaan kahdeksi kuukaudeksi. Parempaa lahjaa lapsi ei voi toivoa. Huh heijaa, pariskuntaillanvietot. Voiko kauheampaa olla. No sinkkuillat on ehkä vielä pahempia. Sitten on suhde jo siinä vaiheessa, että hankitaan pakollinen koira. Pitäähän pariskunnalla koira olla, niin voi alkaa haukkumaan sellaisia ihmisiä koiravihaajiksi, joilla koiraa ei ole. Koiraa pidetään lenkillä irti ja sen annetaan paskoa minne sattuu ja eihän sitä paskaa pussiin voi noukkia, hyi, käsi alkaa haista kakalta. Eräs kaunis ilta koira sitten näykkäisee naapurin Mirjaa nilkasta ja hirveä poru siitä syntyykin. Mirja huutaa, että miksi koiraa pidetään vapaana ja pariskunta huutaa Mirjalle, että miedän Tussu on ollut aina niin kiltti ja että me ostettiin sille söpö takkikin ja ei Tussu ikinä ennen ja Mirja jatkaa huutamista ja pariskunta paheksuu Mirjaa, että saatanan koiravihaaja, kun noin pienestä numeroa tekee ja kaikki huutavat ja koira haukkuu ja yrittää järsiä takkia päältään, että muuttuisi taas ihmisestä eläimeksi ja Mirja menee kotiin ja laittaa nakin väliin syanidia ja heittää parvekkeelta Tussun aamulenkin varteen ja pariskunta ottaa illalla koiran väliinsä ja lohduttelee sitä, että Mirja on vain paha ihminen, ei sen huudosta tarvitse välittää. Se on aina sama. Hankkii pariskunta lapsen tai koiran, niin se oikeuttaa käyttäytymään miten sattuu ja kritisoijat hiljennetään vetämällä lapsi- tai koiranvihaajakortti esille. Kyllä me lapsen ja koiranomistajat ollaan välillä ihan sietämättömiä kusipäitä. Ei voi muuta sanoa.

Parisuhde. Puspus vaan kaikille. Vaatii tämä kyllä perverssin luonteen. Pitää oppia nauttimaan kivusta. Sillä pääsee pitkälle. Sitä paitsi onhan parisuhde parhaimmillaan niin tragikoomista, että se aiheuttaa monia itkuja ja nauruja. Kyllä minä tätä kaikille suosittelen. Vietetään sitten yhdessä pariskuntailtoja. Se olisi kivaa. Juodaan vähän viiniä ja rupatellaan. Olisiko jollain pariskunnalla esimerkiksi ensi viikonloppuna tyhjää aikaa.

sepulrura-refuse/resist