havaintoja parisuhteesta

50 kohdan to do -lista rakkausihmisenne kanssa

Teksti: Havaintoja parisuhteesta
  1. Suudelkaa toisianne seitsemän minuutin ajan. Sen jälkeen toiset seitsemän minuuttia.
  2. Lausukaa toisillenne siirappisia lauseita, eläkää todeksi.
  3. Menkää hankeen verekkäin makaamaan ja katselkaa tähtiä.
  4. Nukkukaa niin, että pyllynne osuu toisiinsa.
  5. Meikatkaa toisenne haluamallanne tavalla.
  6. Harrastakaa seksiä toisenkin kerran vuorokauden aikana.
  7. Peskää suihkussa toistenne hiukset.
  8. Keskittykää seksissä viikon ajan vain toisen nautintoon. Seuraavalla viikolla toisin päin.
  9. Näyttäkää rakkautenne halauksin tai suudelmin julkisella paikalla niin, että kateelliset häiriintyy.
  10. Maalatkaa vartalonne täyteen sormiväreillä. Liatkaa samalla olohuoneen matto.
  11. Kirjoittakaa toisillenne rakkauskirje. Postittakaa se.
  12. Syökää illalliseksi pelkkä jälkiruoka, jonka jälkeen maistelkaa toisianne.
  13. Ostakaa liian kallista jäätelöä ja syökää purkista niin, että teille molemmille tulee paha olo.
  14. Puhukaa ääneen kaikki seksifantasianne. Toteuttakaa niistä ne, jotka miellyttävät molempia.
  15. Kirjoittakaa toisistanne runo tai novelli. Lukekaa ääneen.
  16. Puhukaa rakkaudellinen ääniviesti, jossa kerrotte, että miksi juuri hän on kaunein kaikista.
  17. Kävelkää käsikädessä iltalenkki, jossa kummallekaan ei tule hiki, eikä kumpikaan mittaa vartalonsa arvoja.
  18. Hierokaa toisenne päästä varpaisiin.
  19. Nuolkaa toisenne päästä varpaisiin.
  20. Lukekaa toisillenne iltasatu.
  21. Menkää leffaan katsomaan toisianne ja koskettamaan salaa niin että muut ei huomaa.
  22. Ilahduttakaa rakkausihmisenne pienellä yllätyksellä, vaikka ei olekaan mikään merkkipäivä.
  23. Kertokaa joka ikinen päivä rakastavanne.
  24. Järjestäkää aikaa sunnuntaiaamun kiireettömälle brunssille, joka kestää iltapäivä neljään saakka.
  25. Käyttäytykää muiden ihmisten seurassa niin, että se tuntuu heistä imelältä.
  26. Olkaa kerrankin yksi viikonloppu niin, että ette ole tehneet mitään suunnitelmia, vaan kaikki tapahtuu spontaanisti.
  27. Tehkää vauva jos teistä tuntuu siltä.
  28. Anna rakkausihmisellesi aikaa ja tilaa jos hän sitä haluaa.
  29. Lähettäkää toisillenne kiihottavia viestejä puhelimeen kesken työpäivän.
  30. Ihailkaa saunassa tai sohvalla toistenne alastomia vartaloita. Kehukaa niitä.
  31. Pelatkaa Trivial Pursuit -peliä herkkujen tai pienen humaltumisen seurassa.
  32. Kutsukaa kylään ystäviä ja viettäkään riemukasta iltaa.
  33. Tehkää toisillenne rakkauslistoja, joissa listaatte toisen ihania ominaisuuksia.
  34. Tanssikaa hitaita olohuoneenne lattialla.
  35. Tuokaa aamupala rakkausihmisellenne sänkyyn.
  36. Kuunnelkaa mitä rakkausihmisellänne on teille sanottavaa.
  37. Menkää pelaamaan rakkausihmisenne kanssa pingistä, vaikka ette osaisikaan.
  38. Hipsutelkaa rakkausihmistänne viltin alla koko ohjelmanne ajan.
  39. Silittäkää rakkausihmisenne uneen hiuksista tai kasvoista.
  40. Kehukaa rakkausihmistänne ystävillenne ja sukulaisillenne.
  41. Puhukaa toisillenne kokonainen päivä kuunnellen.
  42. Järjestäkää toisillenne treffi-iltoja.
  43. Nuuhkuttakaa toisianne.
  44. Lakatkaa keksimästä tekosyitä ja keksikää sen sijaan keinoja.
  45. Tehkää yhdessä jotain sellaista, mitä ette koskaan ole toistenne kanssa tehneet.
  46. Vetäkää puhtaat lakanat yhdessä suoriksi ja sotkekaa ja rypistäkää ne heti kun ovat sänkyynne saakka päässeet.
  47. Muistakaa, että mikään ei ole itsestään selvää.
  48. Olkaa aina toistenne puolella, älkää toisianne vastaan.
  49. Rakastakaa täysillä, älkää vain sinne päin.
  50. Palatkaa kohtaan yksi ja tehkää kaikki listan kohdat mahdollisimman usein.

Lue myös

X