”Pienen lapsen äiti, joka lähtee töihin, on vastuuton ja huono äiti”

Mikään ei ole tärkeämpää kuin saada elää omannäköistä elämää. Olla onnellinen siinä sapluunassaan, jonka on valinnut. Joskus siitä omasta sapluunasta on yllättävän vaikea nähdä toiseen sapluunaan. Ja joskus käy niin, että sitä kuvittelee oman sapluunansa oikeammaksi ja paremmaksi. Ilmiötä näkee parhaiten seuraamalla minkä tahansa kommenttiketjun keskustelua. Tiivistetään tämä teksti vähän pienempään osaan kuin mikä tahansa keskusteluketju. Keskitytään vanhemmuuteen ja perhe-elämään. Koska nyt juuri on sen aika. Ja koska se on aihe, josta kirjoittamalla saa aina aikaan näppylöitä ja pahaa oloa meidän vanhempien keskuudessa.

Sirpa Selänne on erään menestyneen suomalaisen jääkiekkoilijan vaimo. Hyvällä syyllä voi todeta, että Suomen kautta aikojen parhaan jääkiekkoilijan vaimo. Sirpalla on ollut asiaa. Hän päätti ääneen ihmetellä äitejä, jotka eivät halua olla lapsiensa kanssa kotona, vaan säntäilevät kiireellä takaisin työelämään. Ihmettely on ehkä turhan neutraali sana ilmentämään hänen suhtautumistaan asiaan. Paheksunta lienee oikeampi termi. Toki tarkoitusperät eivät varmasti ole olleet niin huonot kuin asiasta voisi olettaa.

Kuten sanoin, on tärkeää saada elää omannäköistä elämää. Niin kuin Sirpa Selänne varmasti elää. Hän on ottanut roolin ja jättäytynyt työelämästä ja keskittynyt olemaan vaimo ja äiti. Hän kertoi roolistaan muun muassa seikan, että heräsi aamuöisin miehensä tullessa pelimatkalta kotiin, antaakseen miehelle sitä, mitä vaimon velvollisuuteen kuuluu antaa. Hän lisäsi lauseeseen, että joskus nautti siitä jopa itse. Se on hyvä, sillä yksipuolisuus yhtään missään asiassa ei pitkälle jaksa kantaa.

Sirpa Selänne haluaa olla hyvä vaimo ja hyvä äiti. Kukapa ei haluisi olla. Pientä promillea lukuun ottamatta ihan kaikki. Sirpalla on oma tapansa toteuttaa hyvyyttä niissä asioissa ja on ihailtavaa, että hän nauttii siitä. Kaikki on hyvin. Se mikä ei ole hyvin on se, että hän omasta sapluunastaan käsin kertoo paheksuvin sävyin muista tavoista olla hyvä puoliso ja hyvä äiti.

Ensinnäkin suurimmalla osalla meistä ei ole mahdollisuutta edes miettiä työelämästä irtaantumista ja omistautumista lapselle moneksi vuodeksi. Harvalla meistä on niin hyvin tienaava puoliso, että asiaa voisi edes harkita. Monet perheet tarvitsevat kahden ihmisen tulot ja nekään eivät tahdo riittää edes siihen välttämättömään. Töihin siis lähdetään ihan jo tilanteen pakosta. Toisekseen, vaikka monella olisikin mahdollisuus taloudellisesti jäädä lapsen kanssa kotiin moneksi vuodeksi, niin moni ei sitä halua.

Onneksemme elämme yhteiskunnassa, jossa on valinnan mahdollisuus. Tarkoitan tässä välihuomautuksessa päivähoitojärjestelmää. Moni haluaa työelämään mukaan, koska haluaa työelämään mukaan. Kaikki meistä ei ole valmiita roikkumaan hiekkalaatikon reunalla vuosien ajan päivästä toiseen, vaan haluavat keskittyä perhe-elämän lisäksi myös työelämään. Ja tiedättekö mitä. Se ei tee heistä yhtään sen huonompia tai parempia vanhempia kuin muistakaan. Erään tuntemani naisen sanoin: ”Minusta tulee parempi äiti ja puoliso, kun saan käydä päivisin töissä.”

Seuraavaksi tullaankin sitten siihen sapluunaongelmaan. Kun se on niin vaikea ymmärtää sieltä hiekkalaatikon reunalta, että on olemassa vanhempia, jotka haluavat tehdä töitä ja antaa lapsi päiviksi päiväkodin hoidettavaksi. Aivan samoin, kun on vaikeaa ymmärtää sieltä toimistotuolista käsin, että on olemassa vanhempia, jotka haluavat istua vuodesta toiseen hiekkalaatikon reunalla, kasata pyykkivuoria pesukoneeseen ja herätä aamuöisin antamaan velvollisuusseksiä yövuorosta tulevalle. Sitten alkaa se iänikuinen nokittelu siitä, että kumpi onkaan se parempi tapa olla hyvä vanhempi.

Kun ei sitä ole. Hyvä vanhempi on se, joka saa elää omannäköistä elämää. Saa elää vanhemmuuttaan sieltä omasta sapluunasta käsin. Hyvinvoiva vanhempi on paras mahdollinen vanhempi lapsilleen. Jos hyvinvointi tarkoittaa lapsen kanssa kotiin jäämistä, niin sen voi tehdä. Jos se tarkoittaa työelämään siirtymistä, niin sen voi tehdä. Ja todettakoon vielä, että isolle osalle meistä vanhemmista ei ole edes madollisuutta miettiä lapsen kanssa kotiin jäämistä, tämä Sirpa Selänteellekin tiedoksi.

Yhteiskuntaamme on pesiytynyt voimia, jotka ovat purkamassa pois sitä hyvää, joka on saatu jo rakennetuksi. Asenteita, jotka muistuttavat raikkaudeltaan kauhtunutta, vuosikymmeniä vaatekomerossa lojunutta, reikäistä ja pölyistä villapaitaa. Sirpa Selänteen mielipiteet kuulostavat siltä kuin hänet olisi rakennettu 50-lukulaisessa vaimotehtaassa. Nainen on perheessä lähtökohtaisesti olemassa miehen tarpeita varten. Jonkinlainen valuvirhe on tosin tapahtunut siinä kohtaa, jossa vaimo nauttii seksistä itsekin edes joskus. Koska miehen tarpeita 50-luvun vaimotehtaassa rakennettu vaimo on seksissäkin oleva tyydyttämään, vaikka sitten omien tarpeittensa kustannuksella. Vaimo on velvollinen antamaan seksiä miehelleen. Otsikko jostakin menneisyyteen jääneestä lehdestä. Eikö välillä olisi hyvä lukea otsikoita, että nainen on oikeutettu saamaan itseään tyydyttävää seksiä puolisoltaan.

Eikä siinä mitään. Kuten sanoin, niin voi aivan hyvin elää, jos kokee sen sapluunan omakseen, jossa parisuhde ja perhe-elämä on syvästi roolitettu. Mutta ongelmaksi tämä kaikki tulee, jos alamme sieltä käsin paheksua muita tapoja toteuttaa tämä kaikki. Ja erittäin ongelmaiseksi tämä käy, jos yhteiskunnallisesti alamme kirjoittaa lakeja, jossa vähennetään valinnanmahdollisuuden määrää. Koska ei se ole oikea tapa toteuttaa vanhemmuutta, jäädä lapsen kanssa kotiin vuosiksi ja jättäytyä pikkuvaimon rooliin. Se on vain tapa. Niin kuin sekin on tapa, että ei jää lapsen kanssa kotiin ja toteuttaa itseään muillakin tavoin kuin perheellisesti. Puitteet tavoille kuuluu säilyttää ja taistella niiden puolesta viimeiseen asti. Siksipä kaikki heikennykset ja oikeuksien rajaamiset, jotka koskevat yleistä päivähoitojärjestelmää, ovat tuhoavia ja vastenmielisiä. Ja kaikki ne kauhtuneet asenteet, jotka yrittävät viedä valinnanmahdollisuuksia, on syytä torjua.

Siihen minä uskon. Ihmisen valinnanvapauteen. Siihen, että ei ole olemassa yhtä mallia, jota pitää toteuttaa. On niin paljon tapoja olla vanhempi. Niin kuin on paljon tapoja olla parisuhteessa. Pahinta elämää on elämä, jota pitää elää muiden säännöillä, pakotettuna sapluunaan, jota ei koe omakseen. Vapaus on sana, joka kaikukoon äänekkäästi ympärillämme.

Mitä omaan sapluunaan tulee, niin 50-luvun tehtaista tulleet tuotokset pyrin kiertämään mahdollisimman kaukaa. Olkoon he onnellisia siellä, missä ikinä ovatkin. Minä olen onnellinen toisaalla.