Havaintoja parisuhteesta

Aamulla, illalla, kylmänä, kuumana

24.10.2018 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Aamulla herätessään olisikin ihan hyvällä tuulella. Sanoisi puolisolleen, että hän on juuri se ihminen, jonka viereltä haluaa aamuisin herätä. Normaalista poiketen, ei sanoisikaan kaikesta turhasta. Antaisi olohuoneeseen jääneen kahvikupin olla sillä kertaa merkityksetöntä. Sanoisi puolisolleen heti aamusta niistä asioista, miksi hän on niin rakastettava. Ei vaatisikaan muuttumaan toiseksi. Ei asettaisi hyvälle kohtelulle tarkkoja ehtoja.

Toteuttaisi sen kuluneen fraasin, että rakastan sinua juuri tuollaisena.

Bussissa menisikin jollekin toiselle paikalla kuin aina ennen. Ehkäpä jopa jonkun toisen ihmisen viereen, vaikka bussissa olisikin muutama ihan tyhjä penkkirivi. Sanoisi penkillä istuvalle hymyillen huomenta ja vasta sen jälkeen uppoutuisi ajatuksiinsa tai älypuhelimeensa. Ehkäpä sillä yhdellä sanalla tai hymyllä saisi jonkun toisen huonosti alkaneen aamun astetta verran paremmaksi.

Päivällä laittaisikin puolisolleen töistä viestin. Ehkäpä jonkun flirttailevan tai jopa astetta kuumemman. Sellaisen, että vastaanotettuaan viestin jäisi odottamaan hetkeä, jolloin olisi puolisonsa kanssa kahden. Sellaisen viestin, josta tietäisi kertalukemalta olevansa puolisonsa silmissä haluttu. Antaisi puolisolleen sitä huomiota, jota jokainen meistä kaipaa ja haluaa. Lakkaisi ottamasta itsestäänselvyytenä.

Arvostaisi puolisoaan, parisuhdettaan ja rakkauttaan.

Tulisi kotiin, menisi puolisonsa luokse ja suutelisi pitkään. Ei kävelisikään ohitse. Tekisi puolisonsa kanssa yhdessä ruokaa, riitelemättä. Antaisi tilaa puolisolle tehdä asioita toisin, ei pakottaisi omaan muottiinsa. Eräänä iltana päästäisikin puolisonsa syyllistämättä harrastamaan tai viettämään iltaa kavereiden kanssa. Toisena iltana istuisi sohvan samalla puolella, saman viltin alla, samaa ohjelmaa katsoen.

Pitäisikin kaukosäätimen tai puhelimen sijasta puolisostaan kiinni.

Sänkyyn mennessä ei kääntäisikään selkäänsä. Hivelisi sormillaan puolisonsa hiuksia, kasvoja, kaulaa ja siirtyisi hiljalleen alaspäin. Rakastelisikin peiton päällä. Kokeilisi jotain toista tapaa kuin aina ennen. Siirtyisi rutiinista tunteeseen. Sanoisi teoillaan sen saman, minkä sanoo kolmella sanalla tekemisen jälkeen. Heräisi aamuun, jossa sängyssä herää viereltä juuri se ihminen, jonka viereltä haluaa herätä. Sanoisi sen hänelle. Tässä hetkessä.

Joisi aamukahvin yhdessä elämänsä loppuun asti.

Lue myös

Suosittelemme