”Aika näyttää, olenko vielä liian kesken”

”Rakastan ihastumista.

Puna nousee poskille, sydän lyö kahtasataa, perhoset parveilee vatsassa ja hymyilyttää taukoamatta. Otsaryppy suoristuu eikä askelkaan paina tavanomaista tonnia raskaan työpäivän jälkeen.

Se tunne, kun on kohdannut ihmisen, jonka seurassa koet olevasi tarpeeksi omana itsenäsi. Tunnet, kuinka toinen koskettaa sieluusi jo pelkällä katseellaan. Kuinka halu tutustua toisen jokaiseen sopukkaan on niin kova, että aika pysähtyy. Leijut.

Menneisyys nostaa päätään, vaikken sitä ole kutsunut luokseni. Olen toipunut, luulisin. Suhde ihmisen kanssa, jolla on psykopaattisia ja narsistisia piirteitä, on jättänyt jälkensä. Helvetistä riuhdottuani itseni kivuliaasti irti, etsin ja imin ympäriltäni hyvyyttä, kuin todistaakseni itselleni, ettei kaikki ole pahoja. Laastaroin itseäni sitä kuitenkaan ymmärtämättä tai muille myöntämättä. Kunnes ahdistuin kerta toisensa jälkeen ja halusin olla yksin.

Miksi nyt, kun aikaa on kulunut jo paljon ja kaiken järjen mukaan olisin jo valmis heittäytymään uuteen ilman pakonomaista tarvetta sulkea paha menneisyys hyvällä tällä hetkellä, alkaakin pelottaa.

Aika näyttää, olenko vielä liian kesken, kestääkö toinen ihminen menneisyyteni oireilevat arvet. Aika näyttää, muuttuuko rakastamani ihastuminen rakkaudeksi. Sillä hän, sykkeeni korkeuksiin kohottava, rajattoman rakkauden ansaitsee.”