Havaintoja parisuhteesta

Aikuisten temppukoulu parisuhteilijoille

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Meillä täällä Tampereella lapset ovat muutaman viikon ajan päässeet jo harrastuksinsa pariin. Itse vien nelivuotiaani tänään temppukouluun.

Josta tulikin mieleen kehitellä meille aikuisille oma temppukoulu. Olen päässyt suunnitelmissa jo eteenpäin.

ALKU

Aikuisten temppukoulu parisuhteilijoille alkaa sillä, että aikuiset jättävät puhelimensa salin reunalle. Tässä vaiheessa muutama pari poistuu jo paikalta, koska eivät suostu jättämään puhelintaan kädestään, koska maailma lakkaa olemasta, jos he eivät ole koko ajan maailmalle läsnä. Muutama maskiton aikuinen on käännytetty ulko-ovelta ja ohjattu heidät sairaalan lähellä olevalle koululle, jossa on alkamassa pandemiajumppa. Heillä ei ole siitä sitten pitkä matka siirtyä sairaalan puolelle.

LÄMMITTELY

Tällä kertaa temppujumpan lämmittelynä käytetään leikkiä nimeltä ”täytä astianpesukone oikein”. Siinä suhteen toinen osapuoli täyttää konetta ja toinen naputtaa vierellä, että väärin menee ja alkaa siirtämään koneeseen laitettuja astioita ”oikeille” paikoille. Tässä kohtaa varsinkin koneen täyttäjä on todellakin lämmenyt varsinaista jumppaa varten.

Lämmittelettyyn menee aikaa kuusi minuuttia, jonka jälkeen pidetään kymmenen minuutin sometauko, sillä jumppaajien keskuudessa on alkanut olla näkyvää levottomuutta.

TEMPPUJUMPPA

Tällä kertaa varsinaisen jumpan leikki tottelee nimeä ”Kosketa minua Pentti”. Leikkiin on yhdistetty muskarista tuttu lauluosuus, jossa suhteen toinen osapuoli laulaa virren ”Kosketa minua henki” sävelellä laulua, jossa henki sana on korvattu oman puolison nimellä, joka voi esimerkiksi olla Pentti.

Ensin suhteen toinen osapuoli toimii laulajana ja hän seisoo salin etuosassa muiden laulavien kanssa ja puoliso kiertää salia ympäri ja koskettaa laulajaa ohimennessään. Leikissä sallitaan yksi virhe eli jos vahingossa tulee koskettaneeksikin jonkun toisen puolisoa, niin se ei ole kerrasta poikki, mutta jos sen tekee toistamiseen, niin henkilöä neuvotaan siirtymään myöhemmin illalla järjestettävään aikuisten kinkyjumppaan. Siitä myöhemmin tiedotetta.

Kun parin molemmat osapuolet ovat toimineet sekä laulajina että koskettajina, niin he ovat ehkä oppineet sen, että kiireisessä arjessa pystyy kyllä halutessaan antamaan puolisolleen huomioita.

Tehtävä kestää noin kuusi minuuttia, jonka jälkeen on vuorossa kymmenen minuutin sometauko, jolloin aikuiset voivat laittaa Facebookiin ja Instaan merkinnän osallistumisestaan aikuisten temppujumppan, sillä mitäänhän ei ole tapahtunut ellei sitä ole sosiaalisessa mediassa ilmoittanut.

LOPPUVERRYTTELY

Tämän kerran jumpasta onkin jäljellä enää loppuverryttely. Verryttely suoritetaan tehtävällä nimeltä ”Sukat olohuoneen lattialla”. Siinä pariskunnan toinen osapuoli riisuu sukat jalastaan ja jättää ne lattialle lojumaan, kun taas toinen osapuoli ojentuu kohti lattiaa nostamaan sukat lattialta pois. Tämä venyttää sekä selkää, että hermoja. Jumppa päättyy ääneen, joka tulee siitä, kun jonkun osallistujan hermo paukahtaa.

LOPPU

Jokainen osallistuja saa temppukoulun jälkeen leiman temppukoulupassiin. Joka kymmenennellä leimalla saa luvan somettaa koko temppukoulun ajan salin reunalla ja tuntea itsensä korvaamattomaksi.

MUISTUTUS

Lopuksi aikuisia muistutetaan klo 23.00 alkavasta aikuisten parisuhteilijoiden kinkyjumpasta. Kyseinen jumppa alkaa sillä, että jumpan alussa vaihdetaan parit, mutta siitä jumpasta enemmän sitten toisella kertaa.

Tervetuloa jälleen ensi viikolla aikuisten temppukouluun parisuhteilijoille.

X