Havaintoja parisuhteesta

”Aina vain pikaiset”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Pyysit seksitarinoita, alla yhden suhteen tarina omasta näkökulmastani. Oli vapauttavaa kirjoittaa, kiitos jo siitä.

Aina vain pikaiset

Meillä on ollut omanlaisemme seksielämä, ainakin olen aina näin ajatellut. Suhteemme alkuaikoina seksi oli normaalia pupumaista käyttäytymistä.

Vaimoni halusi myös jo silloin, että itse suoritus ei kestä kovin kauaa ja suorastaan hoputti jos loppuun pääsemisessä tuntui kestävän. Ajattelin aina että hän on saanut oman huippunsa jo aikaa sitten ja niin paljon kuin nyt tiedän, niin ehkä saikin. Jälkeenpäin ajatellen, en koskaan oikeasti kysynyt syytä miksi hän hoputti toisinaan loppuun pääsemisen kanssa. Olisi ehkä pitänyt.

Lasten saannin jälkeen, tai jo raskaaksi tulon jälkeen tämä ”haavemaailma” sitten muuttui. Enää ei vaimoa haluttanut. Uskoin tämän johtuvan raskaudesta ja siihen liittyvistä tunnetiloista ja olihan se ollut raskauden loppuvaiheessa jo fyysisesti haastavaakin.

Rintaruokinnan alkaessa hän myös mainitsi että rinnat ovat sitten tästä lähtien vain vauvan käytössä. Ja suoraan sanottuna sinne ne myös jäivät. Rintoja ei sen jälkeen ole yhdistetty seksiin millään asteella. Rintoihin ei saa koskea, ei seksin yhteydessä eikä muutenkaan. Ja tästä on nyt sitten jo aikaa yliv 10 vuotta.

Toista lasta ei sitten tullutkaan yhtä helposti ja loppu viimeksi hänet saatiin alkuun hedelmöityshoidolla. Tässä yhteydessä usko koko suhteeseen oli vaakalaudalla, raskaaksi tulo ikään kuin pelasti koko suhteen ja perheen. Ennen hedelmöityshoitoja seksielämä muuttui sarjaksi pikaisia, joissa pyrittiin vain raskauteen.

Millaista on sitten nykyinen seksielämäni? Meillä on vain pikaisia. Tietääkseni vaimoni ei ole saanut orgasmia yhdynnässä vuosikausiin. Muistan tämän siksi, koska viimeisin kerta kun olen selkeästi nähnyt ja kuullut hänen nauttivan seksistä tapahtui hieman ennen kuin poikamme sai alkunsa eräänä hotelliaamuna.

Häneltä kysyttäessä suoraan orgasmeista saan vain kiertäviä vihaisia tuhahduksia. Olen yrittänyt muuttaa seksiä suuntaan jossa hän saisi myös, mutta tähän ei ole löytynyt yhteisymmärrystä. Hän suorittaa tällä hetkellä seksinsä vain jotta yhteiselomme on jossain määrin mukavaa.

Myönnän että minusta tulee hieman ikävä ihminen kun seksistä on kulunut useampi viikko. Olemme luoneet keskinäisen suullisen sopimuksen jossa hän on lupautunut seksiin kerran viikossa ja minä lupautunut siihen että en puhu tai keskustele hänen kanssa mistään seksi elämäämme viittaavasta. Tämä sopimus on toisinaan pitänyt, toisinaan lipsunut vähän suuntaan ja toiseenkin. Meillä ei siis puhuta seksistä, koska vaimo ei sitä halua.

Meillä ei myöskään pussata saati suudella koska vaimo ei sitä halua. Tai no pussataan, kun pitää lapsille näyttää että isi ja äiti tykkää toisistaan. Seksin yhteydessä ei saa koskea mihinkään vartalon osaan muuta kuin elimen päällä ja sekin vain sinne paikkaan minne se penetraatiossa kuuluu. Seksissä ei saa katsoa toista päin. Seksiä ennen ei saa lämmitellä mitenkään, eikä seksin jälkeen tehdä muuta kuin pestään elimet, mahdollisimman nopeasti. Kaikki joka liittyy seksiin on tarkoin rajattua ja ennalta ohjattua. Jos poikkean tästä kaavasta koko seksi loppuu siihen paikkaan. Hänen mielestään esimerkiksi sormin koskettelu alapäähän on teinien hommaa ja meidän ei sitä aikuisina pidä tehdä. Sama pätee asentoihin joita meillä enää nyt on vain se yksi.

Olen tosiaan monesti yrittänyt tätä aukaista juttelemalla ja tästä syystä loppu viimeksi teimme sopimuksen jossa seksiä on ja juttelua ei enää. Seksijuttelumme menivät aina riitelyn tai väittelyn tasolle josta ei päästy eteenpäin. Vaimoni mielestä seksimme on aivan kuin hänen kavereillaan, jotka ovat olleet pitkään yhdessä. Ja mitään ei näin siis tarvitse muuttaa. Ja minun mielestäni seksi ei ole ollenkaan sen näköistä jollaisena minä sen haluaisin nähdä. Miehenä toki joskus pidän siitä että pääsen itse asiaan suoraan, muistan vielä tyttöystäviä joita piti lämmitellä ja hoidella aika pitkäänkin, jotta he saivat tai pääsivät tunnelmaan mukaan.

Itse näkisin että meillä olisi mahdollisuuksia tätä vielä muuttaa, jopa näin 15 vuoden jälkeen sain kuulla ohimennen, että hän olisi suhteen alkuaikoina halunnut suuseksiä, mutta en tätä hänen vihjailuistaan ymmärtänyt. Nyt en saa antaa suuseksiä, koska se vaan ei nyt käy enää.

Kaiken kaikkiaan ongelmat johtuvat pitkälti ehkä siitä että Vaimoni ei vain halua seksiä eikä halua näin myöskään kuulla mitään siihen liittyvästä. Olen myös 15-vuoden jälkeen alkanut miettimään, onko hän sittenkään koskaan saanut seksin yhteydessä orgasmia. Tai onko hän yleensäkään koskaan saanut orgasmia. En yksinkertaisesti tiedä, enkä saa häneltä vastausta siihen, koska näistä asioista ei voi nyt puhua.

Nyt seksiä oli pari päivää sitten, eli seuraavaksi sitä on siis noin viikon päästä. Sitä odotellessa mietin mitä voisin tehdä toisella tavalla, jotta kuvio muuttuisi? Voisin ja olen ehdottanutkin, että seksiä olisi harvemmin jos se olisi samalla laadullisesti parempaa, mutta vaimoni ei halua muuttaa mitään.

Mietin, että tätäkö tämä nyt on hamaan loppuun saakka.”

X