Havaintoja parisuhteesta

”Äiti, anna anteeksi kun olin niin huono, ettei minua saattanut rakastaa”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Äiti. Kaunis sana, täynnä rakkautta ja elämää. Äiti. Elämän luoja, kantoi minutkin, hellästi rakasti ja antoi viitenä ensimmäisenä vuotena elämästäni hauraan pohjan tuntea mitä on rakkaus. Äiti. Minä kiitän sinua niistä vuosista, ilman sinua en olisi koskaan osannut erottaa rakkautta käyttämisestä.

Äiti. Mitä minä tein väärin? Äiti! Olin paha ja kuriton, ansaitsin kuulla Jehovan todistajilta kuinka syntinen minä olen ollut jo syntymästäni. Kertoivat, että pitää vain uskoa, enkä minä osannut uskoa. Äiti, sinä kuolet Harmageddonissa, olet huorintekijä. Äiti, minä en saa iankaikkista elämää, sillä sinun miehesi raiskaa sormillaan minua öisin. Äiti, auta!

Äiti! Mitä minä tein väärin? Miksi lyöt minua? Äiti, minä rakastan sinua, älä lyö! Äiti, älä enää pyydän. En kerro kenellekään. Miksi sinun miehesi rakastaa minua sinun sijastasi? Äiti, mitä minä tein väärin, äiti älä lyö! Äiti, en pysty suojelemaan itseäni mieheltäsi, äiti auta!

Olin eloisa, myös puheissani. Isäni oli miljonääri. Isän kanssa käytiin huvipuistossa ja kylpylöissä. Kerroin ulkomaanmatkoista ja uimarannoista, kerroin joululahjoista ja hienoista autoista. Eloisia kertomuksia.
Isäni kuoli 51-vuotiaana juoppona, tehden minusta puoliorvon 26-vuotiaana. Olin vain helpottunut, sillä hänellekään minun pieni kehoni ja sieluni ei ollut pelastamisen arvoiset.

Äiti. Et minun, mutta sinulle minut luotettiin. Itkit kerran, että vaikka kuinka rakastaa, et tuhoja voi enää korjata. Äiti, voinko auttaa jotenkin? Kyllä kiitos, olet arvokas lapsi. Lapsi, sinä olet tehnyt typeryyksiä, ethän tee niin enää. Lapsi muista, että rakastan sinua. Muistan lämmön, muistan että koin tuskaa, muistan että silitit, halasit ja kuuntelit.
Odotin lyöntejä, eikä käsikään kohonnut, et halveksinut etkä kertonut pahuuttani ja huonouttani. En tuottanut sinulle pettymystä.
Olimme saunassa, kaikki yhdessä, alasti ja sain olla kehittymäisillään olevassa kehossani se pieni tyttö, jonka kehoa ja mieltä ei enää raiskattu. Sain olla se pieni kuusivuotias tyttölapsi neljätoistavuotiaan ruumiissa. Ensimmäistä kertaa en pelännyt käydä suihkussa ja uskalsin laittaa kuukautisten tahrimat pikkuhousuni pesukoriin.

Äiti, anna anteeksi, että petin sinut ja kerroin. Äiti rakasta minua, pyydän.
Muutit pois, jätit jälkeesi minut. Ongelman joka tuhosi elämäsi, josta luovuit ennemmin kuin minua sormillaan raiskaavasta miehestäsi.
Äiti, saisinko olla sinun lapsesi jälleen? Äiti, anna anteeksi kun olin niin huono, ettei minua saattanut rakastaa. Äiti, minä olin niin huono lapsi, varastin, en tehnyt riittävästi lämmityspuita, hoidin eläimesi väärin, olin laiska, en noudattanut puolen vuoden kotiarestiani. Äiti, minä ansaitsin joka lyönnin. Minä ansaitsin tulla raiskatuksi miehesi käsillä, anna anteeksi älti, että olin niin huono. Äiti, tiedän että rikoin maailmasi, mutta minun oli pelastettava itseni sinun häpeäsi kustannuksella. Äiti anna anteeksi, voisitko vielä rakastaa minua?

Eräänä jouluna minulle äidiksi luotettu sanoi, että toiset tarvitsevat rakkautta enemmän kuin toiset. Minä tarvitsin, loin elämän yhdeksän kertaa, kannoin ja rakastin. Minä olen suomenkielen kaunein sana sen aidossa merkityksessä, minä sanon, mutta tunnen hengityksen korvassani, sormet sisälläni ja remmillä lyönnit pakaroillani. Kuulen sanojen viiltävän ja voin pahoin.
Anna äiti anteeksi, minä tiedän mitä tein väärin, minä olen liian huono ja ansaitsen sinun halveksuntasi. Äiti, voisitko silti vielä jonain päivänä rakastaa minua?”

X