Äiti juo nyt lasillisen skumppaa!

No niin. Pöytä täynnä likaisia tiskejä ja kori täynnä likaisia pyykkejä. Hoitakoon joku muu tai olkoon kukaan hoitamatta. Ehtii kai ne myöhemminkin.

Sillä äiti laittaa nyt jalat ylös ja juo lasillisen skumppaa!

Ai mitä? On vasta aamu vai. No mitä sitten. Nyt on erinomainen aika ottaa lasillinen skumppaa ja laittaa jalkansa ylös.

Työnnä se imuri takaisin sinne, mistä sen otitkin. Siellä on muutama pölypallo nurkissa pyörimässä, mitä sitten? Ei pölypallot pure, eikä aiheuta välitöntä hengenvaaraa. Nyt ei imuroida.

Sillä äiti laittaa nyt jalat ylös ja juo lasillisen skumppaa!

Ai mitä? Eikö niin saisi tehdä? Onko olemassa kultaisen äidin opas, jossa skumppalasillisen vetäminen on ehdottoman kiellettyä? On tai ei, niin nyt vedetään.

Äiti ei nyt hämmennä puuroa, eikä täytä yhtään kenenkään tarpeita, sillä äidillä on tänä aamuna ihan oma tarpeensa. Nimittäin omat tarpeet, jotka ovat kerrankin kirkkaasti etusijalla, joten keittäkää kahvinne, hämmentäkää puuronne, tiskatkaa tiskinne ja imuroikaa roskanne. Äitiä ei tänä aamuna kiinnosta.

Sillä äiti laittaa nyt jalat ylös ja juo lasillisen skumppaa!

Ai mitä minä skumpalla haluan juhlistaa? Uutta tapaa ajatella, sitä minä tässä juhlistan. Poissa on se saatanallinen vaatimus itseään kohtaan ja se loputon suorittaminen, joka ei suorittamalla lopu, vaan lopettamalla suorittaminen. Sitä minä juhlistan.

Sitäkin minä juhlistan, että olen kaivanut itseni esille siitä saatanallisesta roolista, joka minun sisääni on istutettu. Miksi sitä kutustaan? Äitimyytiksi. Sinne se valuu skumpan mukana elimistöön ja pissana lopullisesti pois. Minä olen ensisijaisesti ihminen ja lapselleni vain äiti.

Ja juhlistan minä sitäkin, että olen oppinut olemaan stressaamatta elämälle täysin yhdentekevistä asioista. Miten ihmeessä minua on voinut joskus häiritä tiskaamatta olleet tiskit niin paljon, että olen käyttänyt vähäisen oman aikani siihen, että olen hinkannut niitä puhtaaksi sen sijaan, että olisin maannut lattialla ja ajatellut kiehtovia ajatuksia. Tiskit ehtii hoitaa ihan milloin tahansa muulloinkin. Huomenna esimerkiksi.

Vähän niin kuin tarina äärimmäisen väsyneestä pienen lapsen äidistä, joka lapsen kahden tunnin päiväunien aikaan ei levännyt itse, vaan pesi ikkunat. Ei kai väsymykseen auta peilikirkas keittiönikkuna?

Ne ovat ne vaativat ja ankarat äänet, jotka sielussa huutaa. Älä huilaa, ole enemmän, tee enemmän, sinä et riitä, sinun pitää muistaa roolisi, olet lähtökohtaisesti äiti, sen jälkeen vaimo ja sitten vasta sinä itse, tee vieläkin paremmin, sinun arvokkuutesi mitataan teoissa, sinä tulet huomatuksi vain tekoina, sinä pystyt parempaan, pese, hinkkaa, imuroi, hakkaa matot, pese ikkuna, pese jääkaappi, pese vessan ovi, pakko jaksaa, sinä et riitä, sinä et riitä, sinä et riitä, tee enemmän…

Hiljennä äänet. Ne eivät ole sinun ääniäsi, vaan kaikuja menneestä. Älä kuuntele niitä. Sitä hiljentämistä minä tässä juhlin. Juomalla jalat seinällä skumppaa, heti aamutuimaan. Jumalauta, tuntuu hyvältä olla elossa, ihminen ja nainen.

Kokeile ihmeessä!