”Äitini aiheutti minulle anoreksian”

Julkaisin eilen tekstin aikuisten ihmisten kielenkäytöstä. Tekstissä oli esimerkkinä eräs tuntemani naisen tarina. Nainen sairastui nuorena bulimiaan hänen äitinsä nimitettyä häntä usein temillä ”läski”. Sain tekstin alle järkyttävän määrän lisää naisten kertomia kokemuksia muun muassa omien äitiensä käyttämästä retoriikasta. Tämä jäävuoren huippuna, sillä julkaisin tekstin päiväaikaan, jolloin teksti ei edes levinnyt laajalle. Julkaisen tekstin alle tulleet kommentit sellaisenaan. Olen kuullut, että Suomessa jotkut haikailevat takaisin menneisyyteen ja haluavat ”Suomen” takaisin. Minä en halua.

”Mun täti on siitä asti, kun muistan tullessaan käymään Suomessa kommentoinut jotenkin mun painoa. Eka muistikuva ekaluokalta. Olin kuulemma pyöristynyt. Sit vaihdellen hoikistunut tai pyöristynyt. Aina yhtä ”jännä” odottaa tuomiota. Samainen täti kertoi kertoi kesken kauppareissun, kuinka reiteni ovat liian paksut ja mun ei kannattais käyttää shortseja, olin n. 10v.”

”Äitini aiheutti minulle anoreksian ollessani n. 15 vuotias, normaalipainoinen tyttö. Sisukkaana tyttönä ajattelin, että eipä tule kommentteja enää leveästä takapuolesta, kun laihdutan itseni olemattomiin. Sittemmin aikuisena suhteeni itseeni/kehooni on normalisoitunut. Mutta työtä se on vaatinut. Sekä psykoterapiaa.”

”Olin 8-vuotias,kun terveydenhoitaja kysyi syövätkö kauppiaiden lapset enemmän kuin normaalit?! Isovanhempani olivat silloin kauppiaita, vastasin etten tiedä mitä muut syövät(-70-lukua).”

”Minun äitini oli kaunis ja näyttävä nainen. Hän sanoi minulle usein, että miten näin kauniille naiselle on voinut syntyä noin ruma lapsi.” Muistan lapsena ajatelleeni, että minussa on varmasti jotain muuta hyvää. Teininä loukkaannuin syvästi, kun poika sanoi, että olet nätti. Ajattelin, että kuinka kehtaa solvata rumaa ihmistä noin. Tasapainon vuoksi, isäni sanoi minua tyhmäksi. Lapsena pitää vanhempien puheita totuutena.”

”Muistan aikoinaan, kun silloinen poikaystävä sanoi, että mun pitäis juosta vielä kovempaa lenkeillä että muuten hänen ex on pian paremman näköinen kuin minä. Ja minähän juoksin, en kylläkään ilolla vaan itku kurkussa.”

”Kaipa siitä saa jotain sairasta mielihyvää kun arvostelee toista… Oma Äiti harrastaa tätä.. Nytkin aikuisiällä huomaan että ahdistun ja mätän viikon hänen käyntinsä jälkeen mitä sattuu suuhuni…Ylipainoa on n 20 kiloa…Omia tyttäriä ihastelen aina ääneen miten kauniita ovat. Miten näin rumasta on syntynyt jotain noin kaunista.”

”Niin, ei äitini yhtään sen parempi moisessa ole ollut.

”Kun olin 3vk saanut lapsen ja imetys isoimmillaan käynnissä niin kehtasi arvostella, että kuinka paljon mun rinnat roikkuu, et mee nyt leikkaukseen sit kans.”

”Tuli mieleen mulla, kun olin juuri synnyttänyt, niin äiti seuraavana päivänä kun tuli vauvaa katsomaan, niin ensimmäinen kommentti ei tietenkään ollut onnittelu vaan katseli päästä varpaisiin halveksuen ja kysyi ”jätitkö sä mitään sinne synnärille?”. Ja kun aiheesta oon sanonut, niin mullahan ei vaan oo huumorintajua. Nuoresta asti olen ollut todella pieni ja aina saanut kuulla tätä lihavuus”läppää”.”

”Mulla oli myös sukulaisia, jotka aina ensimmäisenä kommentoi painoa. Nuorena olin laiha, teininä hoikka ja sitä aina kauhisteltiin. Nyt aikuisena oon isokokoisempi, ja sitä oli nämä samat sukulaiset kauhistelleet, kun olivat nähneet valokuvissa. (Kuvat oli otettu häissä, joissa olin vieraana, joten olisi luullut, että huomio olisi kiinnittynyt vaikkapa morsiuspariin.) Näiden kommenttien (ja koulukiusaamisen) ansiosta en oo yhtenäkään päivänä elämäni aikana osannut olla tyytyväinen kroppaani. Tuommoinen ”vitsailu” on todella ala-arvoista ja voi tuhota ihmismieltä yllättävän paljon.”

” Täähän toimii hienosti myös toisinpäin. Itteäni sanottiin lapsena aina tikuks ja laiheliiniks ja miksikä lie, joka siis toki olinkin. Mutta teininä kun alkoi muotoja ilmestyä, koin pakonomaisen tarpeen säilyttää laihuuteni, koska se oli ainoa asia josta mut huomattiin…niinpä menin ”nukkumaan” aina tosi aikaisin ja jumppasin salaa huoneessani ja vielä tänä päivänäkin (36v) katon itseäni että oot vähän läski, koska en oo enää ihan niin tikku, joskaan en mitenkään päin myöskään lihava.”

”Mulle on mun perheeseen kuuluva ihminen tokaissut että ”onpa sun pylly vähän pyöristynyt lähiaikoina”… Ei ollut eka kerta kun tuollaisia sanoi. En ole koskaan osannut sanoa vastaan. Ehkä olen jotenkin koittanut vähäeleisesti selitellä asiaa ja siihen hän tokaisi aina että en minä millään pahalla.”

”Enoni kommentoi aikoinaan kaikkia naisia läskiperseiksi ikään tai kokoon katsomatta. Kukaan ei silloin puuttunut asiaan.”

”Kuopuksen mummi (isänsä puolelta) haukku kuopusta selän takana ja vähän edessäkin lihavaksi, tarhantäti ”pullaksi” ja traumathan siitä jäi.”

”Muistan elävästi kun tanssahtelin kotona noin 13-14-vuotiaana ja äitini totesi että aikamoinen norsu olet…. kuulantyöntäjäksi myös kuvailtiin… silloin naiskuulantyöntäjällä viitattiin DDR:n mieshormoonia käyttäneisiin urheilijoihin. Sanomatta selvää, että kesti ikuisuuden löytää oma naisellisuus ja uskallus liikkua vapaasti tanssilattialla.”

”Mä oon sen päätöksen tehnyt että parempi olla tän panssarin alla kuin enää ikinä päästää ketään satuttamaan, sitä iloa en enää anna kenellekään. Onneksi näinkin kamalasta ja hirviöstä on tullut kauniita lapsia, heille yritän aina kertoa kuinka ihania ovatkaan.”

Havainto. Kun lukee tämän tekstin alle tänään tulleita kommentteja ja kommentteja, jotka teksti sai runsas vuosi sitten julkaistuani tämän tekstin, niin en voi olla jälleen kerran olematta huomaamatta, että ikäpolvi, jonka kuvittelisi jo oppineensa käytöstavat ei niitä tunnu millään oppivan.

Olen itse saanut ties minkälaista törkykommenttia blogiurani aikana, mutta olen ajatellut, että sukupuoleni ja ikäni johdosta ulkonäköön liittyvät solvaukset ovat loistaneet poissaoloillaan. Kunnes esiinnyin viikoittain televisio-ohjemassa ja ulkonäkösolvaukset räjähtivät käsiin. Enkä voi olla huomaamatta sitä prosenttiosuutta, mistä suunnasta ulkonäkösolvaukset tulivat. Miehet eivät ulkonäöstä solvanneet, vaan suurimmaksi osaksi vain ja ainoastaan itseäni vanhemmat naiset. Kuten tuntuu olevan monen yllä olevan esimerkin perusteella tyttölasten äidit.

Osa solvauksista ei jäänyt vain sähköisten viestimien kautta tulleeksi, vaan minulle on henkilökohtaisesti tultu terassilla ollessani sanomaan, että näytän aivan narkomaanilta ja toinen kahvilassa, jossa olin lapseni seurassa, että olen liian ruma televisioon. Toinen livesolvaaja oli huppelissa ollut yli viisikymppinen nainen ja toinen samanikäinen, mutta oletetusti selvin päin.

Tämän ikäjakauman ääneen sanominen suututtaa ikäryhmään kuuluvia, koska heidän mielestään yleistän. En minä yleistä. Minulle tulleet solvaukset ovat enimmäkseen siitä ikäryhmästä. Se ei silti tarkoita, että ikäryhmä olisi läpeensä huonokäytöksinen. Varmasti vähemmistö käyttäytyy paskasti. Olen nimittäin saanut saman ikäryhmän naisilta myös ne kauniimmat blogiini tulleet viestit.

Varmasti nuorten parissa ulkonäkösolvaus on yhtä julmaa, mutta ajattelen sen aina niin, että nuoret hakevat käyttäytymiselleen vasta rajoja ja meidän keski-ikäisten olettaisi jo löytäneen rajat. Emme ole ja ei tarvitse kovin nerokas olla, vetääkseen yhtäläisyysmerkit nuorten solvauksille ja keski-ikäisten solvauksille. Ihminen oppii mallista.

Toinen huomio on se, että takaisin ei voi solvaajille sanoa. Eräälle ulkonäköäni rajusti solvanneelle vastasin takaisin, että onneksi ulkonäölleen voi halutessaan tehdä jotain, mutta synnynnäiselle ilkeydelle ja pahasuopaisuudelle ei voi. Se oli hänelle sitten liikaa, koska oikeus arvostella on vain hänellä. Vastauksena perinteinen, että en kestä minkäänlaista kritiikkiä olen huonosti käyttäytyvä, kun alan lukijoilleni uhittelemaan ja tämän jälkeen muut internetin ilkeät tulivat komppaamaan ulkonäkösolvaajaa.

Voi olla, että keski-iän ylitettyään elämässä tehdyt valinnat näkyvät ihmisen käytöksessä ja puhetavassa. Sieltä tulee esille joko levollisuus tai syvä katkeruus. Ja valitettavasi katkeruus valuu liian usein toisten ihmisten korville.

Minä sanon, että puuttukaa joka ainoa kerta, senkin uhalla, että solvaaja suuttuu entistä lujemmin. Hänelle ei saa jäädä tunnetta, että hänen käyttäytymisensä on sallittua ja oikeutettua. Valitettavasti lapsi ei vanhempaansa vastaa uskalla lapsena lähteä, mutta aikuisena voi aivan hyvin muistuttaa vanhempaansa ja laittaa hänet sanoistaan vastuuseen.