”Äitini on synnyttäjäni, mutta ei äitini, sillä äitiys pitää ansaita”
Äitini on huonostikäyttäytyvä moukka. Hän on käytöksellään kertonut minulle, että ei arvosta minua ja minun valintoja millään tavalla.
Jo lapsena ja nuorena olin vääränlainen. En edustanut hänelle sellaista tyttölasta, jonka hän oli päässään minusta rakentanut. Minusta ei koskaan tullut hänenlaisena hoivaaja.
Eikä marttyyri.
Äitini elää kelvottomassa avioliitossa isäni kanssa. Isä on jaksanut äitiäni luultavasti vain käymällä vieraissa. Äitilleni kaikki muut ihmiset ovat kelvottomia. Siihen ryhmään kuuluu mies ja lapset. Kukaan ei tunnu olevan hänen arvoisensa.
Erosin kaksi vuotta sitten avioliitosta. Olin viisi vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka kanssa vietimme ihan kivan suhteen. Lapsia emme tehneet, sillä kumpikaan meistä ei halua lapsia. Ero oli sopuisa.
Erottuani äitini haukkui minut pystyyn. Olen itsekäs paskiainen, jolle millään ei kelpaa. Mielenkiintoinen kommentti juuri häneltä.
Vuosi sitten aloin jälleen seurustella. Kaksi kuukautta sitten muutin yhteen rakkaani kanssa. Hän on nainen. Äitini saatua selville, että uusi puolisoni totteleekin naisen nimeä, hän sekosi täysin.
”Minä en sinua sen vuoksi synnyttänyt, että alat harrastamaan sairasta seksiä.”
Niin hän puhelimessa minulle sanoi. Siinä viimeisessä, jossa olen hänen kanssaan puhunut. En aio soittaa hänelle huomenna äitienpäiväpuhelua. En lähettänyt korttia. En koe syyllisyyttä sen johdosta.
Olen lukenut, että vanhemmille pitäisi antaa aikaa tottua lasten valintoihin. Niinkö? Kuinka kauan? Kuinka monta loukkausta pitää matkan varrella kuunnella? Jos kuusikymppinen ihminen ei ole oppinut siinä ajassa käyttäytymään, niin miksi ihmistä pitäisi ymmärtää vain siksi, että hän sattuu olemaan sinun vanhempasi. En minä häntä ole valinnut siihen tehtävään. Tehtävään, jonka hän on jättänyt suorittamatta. Siksi, koska en vastaa hänen kuvaa hyvästä tyttärestä. Olkoon sitten ilman.
Äitini kyllä synnytti minut. Äiti hän ei silti minulle ole. Vietämme silti huomenna äitienpäivää. Puolisoni on äiti kymmenenvuotiaalle tytölle. Olemme lapsen kanssa suunniteleet yllätyksen. Hän saa sen aamulla. Päivällä menemme puolisoni äidin luokse. Hän ottaa meidät välittäen ja rakastaen vastaan.
Hän ansaitsee olla äiti. Hyvä äiti, sillä hän rakastaa tytärtään sellaisena kuin hän on.
Niin helppoa tämä kaikki olisi.
Kommentit
En edes kutsu omaani äidiksi. Kutsun häntä etunimellä tai synnyttäjäkseni. Hän ei ansaitse edes tuota titteliä. En vietä äitienpäivää ollenkaan ja se on omalla tavallaan yksi vaikeimmista päivistä vuodesta, koska joka paikassa toitotetaan, kuinka se äiti on maailman ihanin ja tyyliin jumalasta seuraava…. Joskus se on se itse saatana.
Kommentit
Niin tuttua. Minusta kasvatettiin nolaamalla, manipuloimalla, kritisoimisella, ja syyllistämisellä (äiti ja isä yhdessä) ylikiltti tyttö ja nainen joka ei osannut puolustaa itseään. Olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan, ja joissakin työpaikoissakin. Olihan minut kasvatettu uskomaan että mikään mitä teen ei ole tarpeeksi hyvää eikä riittävästi.
Että olen huono ihminen kun en, kaikesta kiusaamisestani huolimatta, hyväksynyt roolia miesten passaajana ja unohtanut omia tarpeitani, enkä mielipiteitäni.
Ei sukulaisuus oikeuta huonoon käytökseen, eikä sitä tarvitse hyväksyä, eikä sietää.
Minunkaan äitini ei saa minulta äitienpäiväpuhelua, ei kukkaa, eikä korttia.
En vietä äitienpäivä, enkä syntymäpäiviä, jouluja. Sain lapsena ikuisen inhon kaikkia juhlia kohtaan. Ensin enoni saivat tulla meille juhlapyhinä ja viikonloppuina kännäämään ja tupakoimaan sisällä, sitten veljeni alkoivat aikuistuttuaan jatkaa samaa perinnettä.
Minulle riitti!
En edes kutsu omaani äidiksi. Kutsun häntä etunimellä tai synnyttäjäkseni. Hän ei ansaitse edes tuota titteliä. En vietä äitienpäivää ollenkaan ja se on omalla tavallaan yksi vaikeimmista päivistä vuodesta, koska joka paikassa toitotetaan, kuinka se äiti on maailman ihanin ja tyyliin jumalasta seuraava…. Joskus se on se itse saatana.