Havaintoja parisuhteesta

Äitipuoleksi vastoin omaa tahtoaan

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Tänään päätin antaa äänen naisille, jotka ovat joutuneet äitipuolen asemaan parisuhteen myötä. Käytin sanaa joutuneet, sillä moni kertoo roolin olevan heille vaikea ja syyllisyyttä aiheuttava.

Ei ole nimittäin helppo sanoa ääneen, että pitää kumppanin lapsia suurimpana parisuhteen uhkana, koska lapset ovat tulleet elämään pyytämättä ja yrityksestä huolimatta heihin ei ole kiintynyt. Se ääneen sanominen on saanut pahimmillaan aikaiseksi somekanavilla nettiraivon.

Muutama alla olevista naisten tarinoista on tullut minulle kommentteina ja muutama viestillä. Kukaan ei halua käsitellä aihetta omalla nimellään.

Nainen 1:

Luulin aina, että minusta tulee äiti. Monen sattumuksen ja epäonnen kautta olen lääketieteellisesti lapseton. Olen hyväksynyt sen. Ajan kuluessa olen ollut tyytyväinen elämääni ilman lapsia. En edes haluaisi niitä enää itselleni. Olen paljon pohtinut tätä asiaa. Halusinko aiemmin lapsia sen takia, kun niitä pitää olla vai että oikeasti olisin halunnut äidiksi?

Nyt elämääni on tullut miehen mukana kaksi pientä lasta, hänen edellisestä liitostaan. Hyväksyn ilman muuta nämä lapset täysin ja huolehdin heidän tarpeistaan, mutta en voi rehellisesti edes sanovani kiintyneen heihin. He ovat vieraita elämässäni. Huomaan välillä ajattelevani, että tämä on vain vaihe elämässä. Lapset onneksi kasvaa ja alkavat pärjätä itsenäisemmin. Sitä aikaa odotan. Rakkaudesta mieheen olen ottanut lapset sekä hänen eksänsä elämääni. Näin lähes nelikymppisenä on vaikeaa tottua elämään niin, että täytyy huomioida päivän aikana monen ihmisen tarpeet. Myös niiden ulkopuolisten (eksän) menot, tarpeet. Oma on tietenkin valintani.”

Nainen 2:

Itse olin kaksi vuotta miehen kanssa, jolla oli lapset henkisesti epävakaan exänsä kanssa. Rakkaudesta häneen otin myös heidät elämääni ja surffasin kahta kotia. Perhe-elämään ja äitipuoleksi minusta ei olisi ollut. Se lopulta kaatoi suhteen. Mies ja exä olivat omien jaksamisongelmiensa vuoksi tosi riippuvaisia toisistaan ja tilaa uusille rakenteille ei ollut.

Mies huolehti exän jaksamisesta. Eikä itsekään voinut hyvin. Lopulta rakkaus ei enää riittänyt ja minä olin se, joka ei sopeutunut kuvioon, jossa ei ollut tilaa suhteelle. Nuorempaan lapseen kiinnyin ja olin läheinen. Vanhempi oli etäinen ja ahdistunut poika. Oireili eri tavoin. Isä aloitti suhteen kanssani liian aikaisin.

Nainen 3:

Tein nuorena jo päätöksen, että en halua tehdä koskaan lapsia ja en halua olla äiti. Sattuma valitsi toisin. Rakastuin kolmen lapsen isään, jonka kanssa muutin suhteen kehittyessä yhteen. Sanoin miehelleni rehellisesti, että äitipuolen roolia en tule ottamaan, vaikka lapset asuivatkin meillä sovitusti säännöllisesti noin kymmenen päivää kuukaudessa.

Minä olin lapsille aikuinen, mutta kiintymyssuhteeksi sitä en laskisi. En vain kiintynyt. Asiaan vaikutti ratkaisevasti lasten äiti, mieheni ex-vaimo, joka puuttui perhe-elämäämme ja arkeemme säännöllisesti. Hän soitteli ja lähetteli viestejä miehelleni tunnin välein lasten ollessa meillä. Hän saattoi myös ajaa autolla pihamme parkkipaikalle vahtimaan, että missä vaatteissa lapset lähtevät ulkoilemaan mieheni seurassa. Tämä kaikki johti lopulta mieheni totaaliseen väsymiseen ja hän ilmoitti lasten äidille, että ei enää voi ottaa lapsia luoksensa, koska hän ei jaksa ex-puolisonsa käyttäytymistä. Tämä musersi miestäni vielä enemmän ja parisuhteemme oli lopun edessä.

Halusimme kuitenkin jatkaa yhdessä ja teimme lopulta ratkaisun, että emme asuisi yhdessä ja mieheni saisi olla lastensa kanssa rauhassa. Minulle ratkaisu oli jopa helpotus, koska en minäkään olisi enää pitkään jaksanut seurata mieheni ahdistusta sivusta. Enkä ollut kiintynyt mieheni lapsiin, joten se ei aiheuttanut minulle luopumisentuskaa. Tilanne on rauhoittunut poismuuttoni myötä. Lasten äiti on jättänyt mieheni rauhaan, kun minä en enää asu heidän kanssaan ja me näemme mieheni kanssa aina silloin, kun miehelläni ei ole lapsia.

Nainen 4:

Minua kutsuttiin eräällä keskustelupalstalla itsekkääksi kusipääksi. Kirjoitin sinne kommenttina, että odotan jo sunnuntaiaamusta lähtien sitä hetkeä, kun mieheni lasten äiti tulee hakemaan lapset pois kotoamme. Odotan hetkeä, jolloin saan olla mieheni kanssa viikon kahdestaan.

Ehkä minä sitten olen itsekäs kusipää, kun sellaista odotan. Tulen kyllä toimeen lasten kanssa. Meillä on mieheni kanssa sopimus, että minä saan jatkaa omaa elämääni täysin normaalisti myös niillä viikoilla, kun meillä asuu mieheni kaksi lasta. Mieheni ei siis pidä itsestäänselvyytenä, että olen automaattisesti lastenvahti, päiväkodistahakija tai läksyjenkuulustelija jos hän ei ehdi. Olen sitä vain, jos itse sitä tahdon.

Olen rehellinen itselleni ja miehelleni. Jos minulta odotettaisiin lapsille äidinkorviketta ja äitipuolen roolia, niin minä ahdistuisin ja tätä parisuhdetta ei olisi olemassa. Pelkäsin kyllä kertoa tästä miehelleni, sillä hänellä olisi ollut täysi oikeus olla eri mieltä ja lopettaa tämä suhde, varsinkin kun mieheni on todella lapsirakas ja äärimmäisen huolehtiva ja rakastava isä. Halusin silti kertoa, sillä en halua esittää mitään, mitä en ole.

Minä seison sanojeni takana edelleenkin. Minä olen ensisijaisesti valinnut mieheni, en hänen lapsiaan. Ei se voi mennä niin, että oletusarvo on se, että puolison lapset otetaan mukisematta vastaan ja niiden kanssa luodaan lapsivanhempi-suhde. Minä olen heille aikuinen, mutta en vanhempi. Hänellä on siihen rooliin jo kaksi ihmistä.

Onneksi mieheni on avarakatseinen ja hyväksyi näkemykseni. Tiedän, että on ihmisiä, jotka eivät olisi tätä hyväksyneet. Siellä niitä oli kymmeniä keskustelupalstalla, jossa mielipiteeni revittiin riekaleiksi fundamentalistivanhempien toimesta. Minä ihailen mieheni tapaa olla isä ja arvostan hänen tapaansa muodostaa yhteys lapsiinsa. Minusta siihen ei olisi siitä yksinkertaisesta syystä, koska en halua sellaista.

Minusta parisuhteen ja vanhemmuuden ei pitäisi edes kuulua tiukasti yhteen, koska perhe-elämässä roolit menevät sekaisin ja puolisot alkavat kutsua toisiaan termillä isä tai äiti. Minä en halua jakaa vuodettani ihmisen kanssa, jota kutsun isäksi. Haluan jakaa vuoteen rakastettuni kanssa ja joka toinen viikko se onnistuu paremmin kuin joka toinen viikko.”

Lue myös

X