Havaintoja parisuhteesta

Aivan iholle ja jopa vähän ylikin -havaintoja seksihelteestä

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Puhuvat isolla kirjaimilla, että tiukan ja rajatun kesän jälkeen on luvassa hurja seksikesä ja jo ensi viikolla meille saapuu seksihelteet.

Muutama havainto seksikesästä ja seksihelteestä:

Juuri uutisoitiin, että kevään aikana ovat avioerot lisääntyneet kolmanneksen Helsingissä. Mikä tässä uutisessa viittaa siihen, että kesä on tulvillaan seksiä? Seksin sijaan yhteistä aviovuodetta ollaan sahaamassa kahtia. Vai tarkoittaako se juurikin sitä, että seksin määrä kasvaa huomattavalla tavalla, kun pääsee avioliiton seksittömästä kurimuksesta sinkkuajan lähes päivittäiseen ilotteluun?

Mutta eihän sinkkuna voi kesällä edes harrastaa seksiä!

Miten sujuu seksi sinkuilla, jos seksiä haluaa harrastaa satunnaisen tuttavan kanssa? Aikaahan sitä siihen sinänsä on, kun ensin saa seuraa terassilta, jossa lopetetaan alkoholin myyminen klo 22. Siinähän on koko loppuyö aikaa rietastella, mutta miten sujuu edes kohtuullinen seksi kahden metrin turvaväleillä?

Olen nähnyt korona-aikana haastatteluja, jossa haastattelijalla on pitkä tukikeppi mikrofonin jatkeena, mutta siinä tapauksessa mikrofonin saa irti. En millään keksi, että miten seksissä käytettävän seksivälineen saisi irti jonkin tukikepin päähän, jotta asiasta tulisi yhtään mitään, vaikka mielikuvissani olen kokeillut jos jonkinlaista filminpätkää tapahtumasta.

Onko sinkkujen korona-aikana tyydyttävä seksissäkin niin sanottuun Teams -palaveriin, jossa videoyhteyden avulla suoritetaan etäseksiä? Tämähän toki mahdollistaa myös seksibileiden järjestämisen sähköisenä versiona, koska yhteyden voi ottaa samaan aikaan moneen eri suuntaan.

Sähköisesti ja etänä harrastettava seksi on toki hyvinkin turvallinen tapa harrastaa seksiä, koska siten jää pois seksin harrastamisen lieveilmiöt eli sukupuolitaudit ja ei toivottu raskaus, puhumattakaan että seksi muuttuu peiton alla jankkaavaksi puuhasteluksi.

Seksihelle, mikä helvetin seksihelle?

Suomessa on ollut tänä kesänä yksi hellepäivä. Se on saman verran kuin keskimääräisessä väljähtyneessä parisuhteessa on seksiä vuodessa. Suomen kesä on arvaamaton. Se voi pitää sisällään useita kymmeniä hellepäiviä tai sitten se yksi ollut jää ainoaksi. Tässä tullaankin sellaiseen näppärään lopputulemaan, että sitten kun se hellepäivä osuu kohdalle, niin suosittelen ottamaan kaiken irti. Se voi olla vuoden ainoa helle, jota seuraa yhdentoista kuukauden mittainen marraskuu. Siinä sitä seksihellettä kerrakseen.

Miten tämä seksiin liittyy, niin siten, että seksissä aivan sama tilanne. Että sitten kun on seksiä ilmassa, niin siitä on syytä ottaa kaikki irti. Se voi huonossa tapauksessa olla vuoden ainoa kerta, joten siitä kerrasta ainakin kannattaa nauttia täysin siemauksin.

Mennään takaisin alkuun. Siihen uutiseen, joka kertoi, että Korona ei ole tappanut meitä ihmisinä, mutta avioliitot se on kaatanutkin sitten kovalla prosentilla. Se on harmillista, mutta jos niin on, niin sitten niin on. Se, miksi otan tämän asian esille tässä huumoripitoisessa tekstissä on siksi, että minulla saattaa olla aavistus siitä, että mikä voisi pitää parisuhteita elossa poikkeusajoissakin.

Olen antanut itseni ymmärtää, että kun pitää kielen poskessa, niin kaikki on paljon helpompaa ja rennompaa, koska elämä ja varsinkin pitkä parisuhde on monella tapaa tragikoominen vitsi. Vakavassa parisuhteessa ei ihmisen pidä olla kenenkään kanssa, vaan rennossa ja mukavassa parisuhteessa. Toisin sanoen, vähemmän vakavassa parisuhteessa.

Ja kaikki tämä todellakin päättyy lopulta siihen seksikesään ja seksihelteeseen, sillä seksilläkin on mittava merkitys parisuhteiden keston kannalta. Siksipä joskus on syytä ottaa kieli pois poskesta ja kuljetella sitä esimerkiksi puolisonsa vartalolla. Tulee seksihelle sateellakin ja seksikesä talvellakin.

Sitä paitsi, tiedättekö mitä?

Olkoon vaikka minkälainen korona-aika tai kahden metrin turvavälit, niin parisuhteessa turvaväliä ei tarvita.

Voi mennä aivan iholle ja vähän jopa ylikin. Joten eikö tässä ajassa olisi syytä mielummin pysyä yhdessä kuin erota.

No, kunhan tässä pohdiskelin aikani kuluksi. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee.

Lue myös

X