Havaintoja parisuhteesta

Älä aloita parisuhdetta, jos et ole siihen valmis

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Alkutilanne:

Nainen ei pysty luottamaan uuteen puolisoonsa, koska hänen edellinen puolisonsa on pettänyt häntä. Uusi puoliso saa kannettavakseen edellisen suhteen traumat ja naisen edellisen puolison synnit. Hän joutuu olemaan epäilyksenalaisena täysin ilman omaa syytään. Miksi? Siksi koska nainen kuljettaa mukanaan edellisen suhteensa traumoja ja on sännännyt uuteen suhteeseen käymättä läpi vanhan suhteensa kipupisteitä. Laskun saa maksaa uusi puoliso. Tai siis sai. Nainen kertoo, että suhde päättyi, koska mies ei enää kestänyt naisen sairaallollista mustasukkaisuutta ja tänään nainen ymmärtää varsin hyvin, että miksi.

Havahtuminen:

Tämän jälkeen nainen vasta havahtui. Hän ei voi aloittaa uutta parisuhdetta ennen kuin on lakannut kuljettamasta menneisyyttä mukanaan, sillä kuljettamalla traumojaan uuteen suhteeseen, tulee uusikin suhde päättymään ennemmin tai myöhemmin omaan mahdottomuuteensa. Sillä vaikka uusi puoliso olisi hyvinkin luotettava, niin hänen joutuisi silti epäilyksenalaiseksi, sillä vika ei olisi uudessa puolisossa, vaan naisessa itsessään. Jos hän ei pysty luottamaan kenenkään, niin on äärimmäisen epäreilua aloittaa suhdetta yhtään kenenkään kanssa.

Loppujen lopuksi:

Nainen on ollut nyt kolme vuotta ilman parisuhdetta. Tehnyt välejään menneisyytensä kanssa selviksi ja omien sanojensa mukaan hän saattaisi olla pikku hiljaa parisuhteeseen, joka lähtisi alkumetreiltä lähtien terveellä tavalla liikkeelle.

Työnteko:

Parisuhteen eteen pitää tehdä töitä. Tämän fraasin olemme oppineet ulkoa ja toistamme sitä kuin mantraa. Sen tärkeämmän jätämmekin sitten sanomatta. Parisuhteen sijaan itsensä eteen on tehtävä töitä, jotta tasapainoinen ja onnellinen parisuhde olisi koskaan edes mahdollista saavuttaa. Ihminen on menneisyytensä rakentama ja samalla menneisyytensä vanki, jos ei ole valmis omaa menneisyyttään käymään lävitse. Monen meistä mennyt pitää sisällään traumoja tai ainakin syviä haavoja. Eikä siinä mitään. Haavoilla olevan ihmisen kanssa voi helposti aloittaa parisuhteen. Itsekin olen aloittanut monia täysin keskeneräisenä ja haavoilla. Ongelmalliseksi tilanne menee siinä kohtaa, kun ei ole valmis omia traumojaan ja haavojaan käsittelemään, sillä tämä väistämättä johtaa tilanteeseen, jossa traumat ja haavat ohjaavat ihmisen käyttäytymistä parisuhteessa ja samalla se johtaa siihen, että puolisosta tulee sinun traumojesi ja haavojesi kantaja. Rakkaussuhteeta tuleekin terapiasuhde ja lopulta mahdottomuus.

Siksi itsensä eteen on tehtävä lujastikin töitä, jotta voisi joskus olla toiselle hyvä puoliso. Itse olen sössinyt useitakin suhteitani sillä, että olen raahannut menneisyyttä mukanani ja heittäytynyt rasittavaan uhrin asemaan ja olettanut, että sellaisena minut pitää ottaa vastaan. Ymmärtää loputtomiin. Sanon tämän nyt rankalla tavalla, vitut pitää ymmärtää. Jos minä en ole halukas hankkiutumaan haavoistani eroon tai ainakin pienentämään niitä, niin ei kenenkään tarvitse minua loputtomiin katsella, kun uhriasemasta käsin käyn hyväksyntää itselleni vaatimaan. Muutenhan se menisi mahdollistamisen puolelle ja minun ei koskaan tarvitsisi kohdata itseäni, koska aina olisi vierellä joku vain ja ainostaan ymmärtämässä.

Samalla tavalla ajattelen minun lähelläni olevista ihmisistä. Olen todellakin valmis ottamaan viereeni haavoja täynnä olevan ihmisen,mutta jos vuosi toisensa jälkeen huomaan, että haavoja ei edes yritetä parantaa tai jos huomaan, että niiden kautta haetaan loputtomasti selitystä omalle huonolle käyttäytymiselle, niin sellaista en montaa päivää jaksa katsella. Siinä vaiheessa ihminen on hyvä päästää yksin käsittelemään elämäänsä siedettävämmäksi ja pelastautua samalla itse. Jos se kuulostaa julmalta, niin sitten se kuulostaa julmalta. En halua koskaan olla kenenkään riippuvuuden mahdollistaja enkä koskaan halua, että joku olisi sitä minulle. Jos ihminen ei halua auttaa itseään, niin kukaan muukaan sitä ei voi tehdä.

Harmonia:

Ihminen on aina kesken. Parisuhteessa kaksi ihmistä on aina kesken. Kaksi ihmistä voi toisiaan tukien löytää harmonian, kunhan molemmat muistavat tehdä töitä itsensä eteen ja päästä vanhoista haavoistaan eroon ja sanalla huonoista käyttäytymismalleista, jotka johtuvat käsittelemättä jääneistä haavoista. Siksi fraasi tehdä työtä parisuhteensa eteen tarkoittaakin jotain, kun sen ajattelee niin, että parasta työtä parisuhteesa eteen on tehdä töitä itsensä kanssa.

Menneisyydestä vapaa puoliso on nimittäin mitä ihanin rakastaja.

 

 

Lue myös

X