Havaintoja parisuhteesta

Älä koskaan lakkaa katsomasta kauneutta kohti

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Sanoivat, että lintujen laulu kuului tänä vuonna voimakkaammin kuin vuosikymmeniin johtuen pandemiarajoitusten aiheuttamasta ihmisäänten vaimenemisesta.

Sehän on kaunis asia ja jokaisesta hetkestä ja vuodesta on syytä kaivaa esiin kauniita asioita.

Tästäkin kummallisesta vuodesta.

Ensi vuosi on sellainen kuin se on. Sisältäen varmasti kauniita asioita. Muutama kuukausi ja muuttolinnut saapuvat laulamaan.

Maailma on avoin käsi. Toinen käsi toiseen käteen ja yhdessä kohti jotain parempaa.

Jokaisessa vuoden aikana saamassani viestissä liikkuu sanojen välissä kosketus, jonka on saanut tai joka on jäänyt saamatta. Ilo kosketuksen tuomasta hyväksymisestä ja turvasta. Kaipuu koskematta jäämisen surusta.

Jokainen tarina, jokainen sana vie kohti kosketusta, kohti rakkautta ja kohti syliä. Toisissa tarinoissa syli on aivan siinä vieressä. Se on kahden toisensa löytäneen rakastuneessa katseessa ja hetkessä, kun kaksi toisiaan haluavaa vartaloa on himon jälkeisessä rauhassa.

Toisissa tarinoissa viereltä on kaikki tuo loppunut ja ihminen on heikkoudessaan ja kaipuussaan hakenut kosketuksessa ja hyväksyntänsä jostain oman rakennelmansa ulkopuolelta. Tunnetta siitä, että on toisen ihmisen silmissä haluttu ja toisen ihmisen kosketuksesta elossa.

Samasta asiasta kaikissa tarinoista kyse. Ihmisen halusta toisen ihmisen syliin. Ne ovat toiset ihmiset ja toiset blogit, kun rakkauden kaipuuta tuomitsevat. Minulla ei riitä halu rakkauden tuomitsemiseen, vaikka se johtaa omaan tuomitsemiseen.

Jokaisessa hetkessä jotain kaunista. Jokaisessa vuodessa lepää ajan lohtu. Me emme saaneet tältä vuodelta sitä, mitä ehkä tasan vuosi sitten halusimme ja toivoimme. Tuskin pidimme edes tekemiämme lupauksia. Mitä sitten? Ei elämä ole viiden vuoden suunnitelma, jossa jokainen sovittu asia pitää. Onneksi se ei ole sitä, sillä se tappaisi elämästä sen kaikkein kiehtovimman osan, sattumanvaraisuuden.

Tänään sinä elät tässä arjessa ja hetkessä, huomenna kenties jossain toisessa. Elämä on jana syntymän ja kuoleman välissä ja janalla pisteitä, joiden päällä lukee täyttymys, pettymys ja kaikki mahdolliset siitä väliltä.

Sinulla on kaikki vielä edessä. Olkoon se kaikki sitten päivä tai kuusi vuosikymmentä. Aika on lopulta vähäpätöisin asia tässä hetkessä. Tässä hetkessä tärkein asia on tämä hetki. Siinä saattaa olla surun riekaleita ja pettymyksen kyyneleitä, mutta samalla siinä on toivoa paremmasta ja lohtu huomisesta. Sinä olet siinä ja se on tärkeintä. Ole siinä, ole hyvä itsellesi ja ymmärrä, että sinulla on arvo.

Kaikella on tarkoitus. Juuri tällä hetkellä vaihtuu vuosi. Edellinen vuosi jää historiaan ja uusi vuosi alkaa. Vuodet ovat numerosarja, mutta elämä numerosarjan sisällä totta. Sinä olet totta. Tämä hetki on totta. Jokaisessa hetkessä kauneus ja kauneutta kohti ihmisen katse.

Rakkautta tämä on kaikki. Nämä sanat sinulle ja minulle.

Sanoivat, että lintujen laulu kuului tänä vuonna voimakkaammin kuin vuosikymmeniin johtuen pandemiarajoitusten aiheuttamasta ihmisäänten vaimenemisesta.

Sehän on kaunis asia ja jokaisesta hetkestä ja vuodesta on syytä kaivaa esiin kauniita asioita.

Tästäkin kummallisesta vuodesta.

Ensi vuosi on sellainen kuin se on. Sisältäen varmasti kauniita asioita. Muutama kuukausi ja muuttolinnut saapuvat laulamaan.

Älä koskaan lakkaa kuuntelemasta lintujen laulua.

X