Älä rakasta minua vain sellaisina päivinä, jolloin kaikki on niin kuin pitääkin

Ota minut lähellesi silloinkin, kun sitä vähiten itse kaipaat. Haluan, että katsomme toisiamme välillä toistemme silmillä. Teemme asioita toisen toivomuksesta. Haluan myös, että me voimme ja meidän pitää olla irti toisistamme. Meidän pitää elää omaa elämäämme, mutta tulla lähelle silloin kun toinen sitä pyytää. Sitä varten me tässä kai olemme. Toisillemme, mutta emme toisemme.

Emme vain jakamassa riemun tunteita. Emme vain repimässä vaatteita toistemme päältä kiihkon vallassa. Me olemme olemassa toistemme tukena, kun omat tuet ovat liian hataria. Haluan, että otat minut vastaan silloinkin, kun vähiten sen ansaitsen. Silloin kun syvistä huoneista saapuneet sudet ovat raadelleet kasvoilleni verisiä naarmuja. Sillä kun ihminen on päästänyt toisen niin lähelle kuin vain ihmisen voi päästää, niin siellä on pysyttävä silloinkin, kun tekisi mieli paeta.

Me olemme parisuhteessa toisiamme varten, toistemme puolella. Jos vain uskallamme katsoa toisiamme oikeasti silmiin. Uskallamme kuunnella hiljaakin kuiskatut sanat. Uskallamme jakaa kielletymmätkin tunteet. Pysymällä paikalla silloinkin, kun tekisi mieli paeta. Rakastaa niinä hetkinä kuin mikään ei tunnu olevan hyvin, eikä vain silloin, kun kaikki on niin kuin pitääkin.

Silloin voi tapahtua seuraava.

Kaksi vanhusta kävelee käsi kädessä kadulla vastaani. Heidän askeleissaan kaikuu yhteisten vuosikymmenten äänet. Askeleet ovat hitaat. Heillä ei ole kiire enää minnekään. He kuuntelevat tuulen heiluttamien puiden suhinaa. He ovat yhteinen tarina. He kantavat käsissään toinen toistansa. He pysähtyvät penkille istumaan. Hymyilevät ohikulkeville ihmisille. Kuin kertoakseen, että kaikkeen on olemassa pieni mahdollisuus. Siihenkin että kuolema meidät erottaa.

Vanhukset nousevat ja jatkavat kävelyään. He kävelevät minusta poispäin. Kohti horisonttia. Häipyvät näkyvistäni ja jatkavat hymy kasvoillaan, kunnes kuolema heidät erottaa.