Havaintoja parisuhteesta

Olen ilmaa sinun edessäsi

29.8.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

No ei minua varten tarvitse kahvia keittää.

Tämä lause voitti erään lehden teettämän kyselyn siitä, että mikä lausahdus on suomalaisinta. Saattaa olla, että jokainen suomalainen on sanonut tuon lauseen jossain kohtaa elämäänsä, ellei jopa useampaankin otteeseen.

Me olemme nöyrä kansa. Ei meitä varten tarvitse mitään isompaa järjestää. Ei tehdä tästä nyt mitään numeroa. En minä ole edes sen arvoinen, että kylään tullessani kahvia tarvitsee laittaa. Vaivaahan siitä vain on ja vähiten minä haluan vaivaksi kenellekään olla. Korkeintaan kyläilyn jälkeen jupisen itsekseni, että kun edes kahvia saanut.

Voi olla, että liiallinen nöyryys ja itsensä piilottaminen on enemmän niin sanotun vanhan kansan vaiva. Vaiva, joka näyttäytyy katkeruutena ja kateutena nuorempaa sukupolvea kohtaan, joka tuntuu tekevät aivan mitä haluavat ja eivät todellakaan suostu olemaan piilossa tai kylässä kahvitta.

Kirjoitan tästä siksi, koska tämä nöyryys saattaa heijastua väärällä tavalla myös parisuhteisiin. Ei minua varten tarvitse mitään yrittää. Ei minun eteeni tarvitse mitään tehdä. Pärjään kyllä hyvin itsekin. Minulle riittää se, että puoliso ei lyö eikä ryyppää ja jos lyö ja ryyppääkin välillä, niin ei minulla ole oikeutta vaatia mitään parempaa. Vaivaksi en ainakaan halua olla. Korkeintaan kosketuksen kaipuussa ja välinpitämättömyyden kohteena olemisen jälkeen nalkutan kroonisesti.

Siinä vain on sellainen pieni juttu, että jokainen meistä haluaa arvostusta, nähdyksi tulemista, kosketuksia, rakkautta ja kylässä ollessaan vähintään yhden kupposen teetä tai kahvia. Jos ihminen tekee itsestänsä arvottoman ja näkymättömän, niin ihminen jää näkymättömäksi ja arvottomaksi.

Siksi meidän ei pidä vain tyytyä. Meidän pitää osata myös vaatia. Kukaan meistä ei ole niin arvoton, että ansaitsee jäädä vaille huomiota tai huolenpitoa. Parisuhde ei ole olemassa sitä varten, että se nyt on vain yleinen tapa olla parisuhteessa, vaan se on olemassa sitä varten, että siinä tuntee olevansa arvostettu, rakastettu, kosketettu ja ainutlaatuinen. Vähempi ei saa riittää, sillä antamalla luvan toiselle ihmiselle kävellä ohi, niin ihminen alkaa kävellä ohi, koska ei minua varten tarvitse kahvia keittää eikä antaa suudelmaa työpäivän jälkeen. Turha siitä on nyt sen isompaa numeroa tehdä.

Minä sanon, että tehdäänpäs. Tehdään kerrankin itsestämme aivan helvetin iso numero. Kerrotaan sille toiselle, että minä olen tässä ja minulle ei riitä vain se, että olen tässä. Haluan tulla huomioiduksi. Haluan vartalolleni sormenpään, jonka liike saa minut tuntemaan itseni ihmiseksi, jota rakastetaan eniten koko maailmassa. Minä en halua olla pelkkä ihmisen muotoinen hahmo, vaan haluan olla lihaa, verta ja tarve, joka tulee tyydytetyksi toisen ihmisen huomiolla ja sormenpäillä.

Haluan olla vieras, jolle todellakin keitetään kahvit ihan vain minua varten. Haluan olla vaivaksi sinulle, joka minut olet elämääsi kutsunut. Ethän voi ottaa minua vain olohuoneen kirjahyllyn päälle käyttämättömänä pölyyntymään. Sinulla on velvollisuus rakastaa minua, huomata minut ja keittää pyytämättä kahvit, koska minä olen elämäsi yksi arvokkain asia. Jos et osaa tai halua huomioida minua, niin ei minun tähän tarvitse velvollisuudesta ja nöyryydestä jäädä, koska olen paljon arvokkaampi.

Laita puhelin pois kädestäsi. Mene peilin eteen. Katso itseäsi. Sinä olet arvokas. Sinulla on täysi oikeus saada sitä, mitä sisimmissäsi eniten kaipaat. Sinä olet kaunis, sinä saat sen. Älä tyydy koristeeksi kirjahyllyyn. Älä yritä olla olematta vaivaksi.

Olet paljon enemmän. Enemmän kuin edes osaat itse arvata.

Lue myös

Suosittelemme