Havaintoja parisuhteesta

Älä valita, vaan lähde menemään!

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Alkuun tänään saamani kommentti, joka on näkyvillä erään blogitekstini alla.

Harva nainen nalkuttaa vain nalkuttamisen riemusta. Voisin kirjoittaa romaanin tuohon perään, mutta ei huvita. Kyllä se parisuhde on kahden kauppa.

Itsellä se tilanne, että parisuhdetta yli 20 vuotta takana. Mies kun kotona, ei mitään muuta tee, kuin makaa sohvalla. Välillä kuskaa tenavia harrastukseen, viikonloppuna juodaan viinaa ja kaljaa, välillä viikollakin.

Tyhjiä pulloja jemmataan ja luullaan, että en huomaa mitään. Mies rakastaa vain silloin, kun pitää päästä panemaan. Tuosta viinanjuonnin seurauksena taas se ongelma, että ei värkit aina niin toimikaan ja se on minun syy, kun en anna enää niin usein, kaljanjuonti ei moista aiheuta. Katsoisi peiliin tuossakin asiassa.

Harvemmin kuitenkaan tapellaan ja en nalkuta enää. Minusta on tullut välinpitämätön. En jaksa enää välittää. Lapset onneksi niin isoja, että rupeavat pian muuttamaan omilleen. Ja tiedän, että tulee se munkin päivä lähteä täältä. Siinähän sitten ihmettelee, että kuka nyt siivoaa, pesee pyykit ja tekee ruoat.”

Samanlaisia kommentteja tulee nyt kuin sieniä sateella. Vuosikymmeniä yhdessä olleen parin toinen osapuoli avautuu parisuhteensa auvoisuudesta.

Olen nyt tarkoituksen jyrkkä. Kommentissaan nainen peräänkuuluttaa mieheltä peiliin katsomista. Olisiko kuitenkin niin, että aivan kuin nainen kommentissaan kirjoittaa, että parisuhde on kahden kauppa, niin naiselta itseltään on jäänyt peliin katsomatta ja kysymättä, että miksi helvetissä olen tällaisessa suhteessa ollut jo kaksikymmentä vuotta.

Minä en vain ymmärrä.

Kirjoituksesta huokuu täydellinen arvostuksen ja kunnioituksen puute puolisoa kohtaan ja kyllä, jos naisen kuvailu pitää paikkansa, niin hänen miehensä on kelvoton ja kyvytön parisuhteeseen ja hänellä on paha alkoholiongelma. Silti ei ole miehen vika, että nainen ei ole lähtenyt. Miksi hän yhä on tuossa suhteessa? Kysyn toisen kerran, että mitä ihmettä hän odottaa? Ei hän ole mihinkään lähdössä silloinkaan, kun lapset ovat muuttaneet pois. Sen jälkeen tulee jokin muu tekosyy olla suhteessa. Aina löytyy uusi tekosyy ja taas voi julkisesti haukkua puolisoaan aivan kaikesta, vaikka syy on täysin itsessä, että ei koskaan lähde.

Tätä minä tarkoitan, kun puhutaan vastuusta omaa elämää kohtaan. Kaikki paha oli ja viha kohdistetaan puolisoa kohtaan, vaikka se pitäisi kääntää itseään kohtaan. Olla syvästi vihainen itselleen, että ei tee mitään sen eteen, että edes joskus asiat olisivat paremmin. Kuten sanoin, aina tulee tekosyy jäädä. Lapset, raha, takapiha ja mitä näitä nyt on.

Vaikka tämä kuulostaakin nyt ankaralta niin sanon silti, että lähde, äläkä valita!

Johan tässä rakkausbloggari alkaa hermostua moisten kommenttien ja viestien keskellä.

Tätäkö se on ihanan elämänmittaisen parisuhteen onni ja autuus?

Mitäpä jos alkaisitte kunnioittamaan ihan aluksi itseänne?

X