Havaintoja parisuhteesta

”Älkää heiluttako narsistikorttia liian helposti”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Pakko avautua narsismi puheista. Jo exän sanominen julkisesti narsistiksi saattaa täyttää kunnianloukkauksen määritelmän, nykyään kun kaikki exät ovat narsisteja somekirjoituksissa ja se on kärsinyt inflaation jo terveydenhuoltopuolellakin.

Itsekeskeinen, ajattelematon, väkivaltainen… ei ole narsisti, narsistit on lähempänä psykopaattia. Narsisti hyvin harvoin jättää uhrin, vain siinä tapauksessa kun ei hyödy uhrista enempää ja narsistia ei jätetä helposti, hän tekee kaikkensa saadakseen uhrinsa takaisin, silloin viimeistään saattaa väkivalta astua kuvioihin.

Erossa mieleltään järkkyneitä ei pidä sotkea narsistiin, he ovat kokeneen tragedian ja kuuluvat tavallaan uhreihin, vaikka käytös saattaa olla hyvin uhkaava, he tarvitsevat ammattilaisen apua.

Itse olen käynyt vuosia narsistien uhrien tukiryhmässä, ja myös vetämässä naapuripitäjän istuntoja, uusista tulokkaista yli puolet toteaa ensimmäisen istunnon jälkeen ettei se ex ole narsisti, vain pelkkä mulkku, kun kuulevat muilta oikeasti narsistisen ihmisen käytöksestä.

Somessa narsisti on yleensä mies, terapiassa noin puolet uhreista on miehistä johtuvaa, mutta heillä hyvin usealla on myös narsistinen äiti, miksi? Sitä olemme ryhmissä miettinet, harvoin on isä, hakeudummeko tavallaan tuttuun suhdemalliin, minkä olemme omaksuneet ja pienenä? Syyllistämättä ketään, me vaan toimimme lapsena opittujen tapojen mukaan.

Kun miehet hakeutuvat näihin ryhmiin, on tilanne jo hyvin vakavaa, alkaen puukon heilutuksiin puolison puolelta ja he kokevat alussa olevansa väärässä ryhmässä, kun ei kehdata puhua puolison käytöksestä, kyllä se usein naisillakin on vakavaa, mutta ei niin usein ole vielä mennyt fyysisen väkivallan puolelle, kun he hakeutuvat tukiryhmään ja naiset hakeutuvat useasti jo aikaisessa vaiheessa, kaikkia meitä yhdistää, olemme rankan henkisen pahoinpitelyn uhreja.

Joskus terapiaan eksyy myös narsisti, heistä kun kaikki muut ovat narsisteja, hyvin usein he eivät tule toista kertaa, koska sieltä ei heru tukijoukkoja heidän mielipiteilleen ja heitä pyritään karsimaan pois jo alkuhaastatteluissa, istunnot eivät ole kaikille avoimia.

Nämä exien haukkuminen narsisteiksi ärsyttää monia ainakin meidän istunnoissa kävijöitä, jos saat tätäkin puolta tuotua joskus esille.”

X