Havaintoja parisuhteesta

Anna minun itkeä olkapäätäsi vasten

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Tämä aika pitää sisällään liikaa antamatonta rakkautta, joten kun teille tulee mahdollisuus rakastaa, niin rakastakaa.

Voi kai sitä rakkautta valuttaa itsestään pois sanoina, sävelinä, liikkeinä, maalauksena tai taideteoksena.

Mutta ei se ole ihan sama asia kuin rakastaa ihmistä. Tämä aika pitää sisällään jakamatonta rakkautta. Tuon minä taisin jo sanoakin.

Sanoin myös mahdollisuudesta. Hetkestä tai hetkistä. Rakastaa hetkessä ehkä liikaakin, koska pelkää, että seuraavaa hetkeä ei tule. Yhdessä hetkessä kaikki jakamaton rakkaus. Antamatta jäänyt kosketus. Jotta seuraavaan kertaan jaksaa taas odottaa. Seuraavaan kertaan, joka on sitten joskus. Jos on, sillä tämä aika on suljettua, epävarmaa.

Ole siinä. Kosketa minua sinun sormenpäilläsi. Kosketa sanoilla, huulilla, kielellä tai ihan vain olemalla siinä. Me kaipaamme hetkeä, jolloin maailma on auki oleva syli, jolloin maailma on auki. Väsyttää tämä kiinnimenemisen vaara. Haluan olla auki.

Haluan tulla sinun lähellesi. Painaa pääni olkapäätäsi vasten ja itkeä. En minä surusta itke. Minä itken, koska tunnen toisen ihmisen itsessäni. Kyyneleet eivät kerro hädästä tai pettymyksestä. Ne kertovat helpotuksesta.

Niin kuin kaikki liian pitkään puristuksissa ollut, niin lopulta se tulee voimalla ulos. Kiihkona, kiimana tai intohimona. Anna sen tulla. Olet siinä turvassa. Me ymmärrämme toisiamme.

Jokainen kosketus ihollani kuin uusi toivo. Jokainen suudelma huulillani kuin uusi syntymä. Jokainen halaus kuin sanoisi että minä rakastan sinua. Siinä hetkessä minä rakastan sinua. En haluaisi päästää irti, koska samalla rakkaus pakenisi. Silti haluan päästää irti, koska vapaus on rakkauden polttoaine. Mitä vapaampi ihminen on, sitä hehkuvampana loistaa rakkaus.

Tämä aika pitää sisällään jakamatonta rakkautta. Anna sen tulla. Annan sen tulla. Älä ajattele monimutkaisesti. Ole yksinkertainen. Suutele. Ihan vain suutele. Minä kirjoitan naiiveja lauseita. Kuin halpaa kioskikirjallisuutta.

Rakkaus on yksinkertaista. Se on kahden ihmisen välisessä kohtaamisessa, kosketuksessa. Siitä jää jälki, jota pitkin kulkea. Ja vaikka tässä ajassa rakkaus saattaa näkyväksi tullessaan tulvahtaa voimalla, niin älä ole huolissasi. Se on vain rakkautta. Sillä ei voi satuttaa tai tuhota. Se on tämä aika. Kahleissa ollut rakkaus kuin liian pienessä häkissä elänyt eläin.

Minä pidän sinua vielä tämän yhden lauseen, halauksen tai suudelman ajan kiinni. Koska se tuntuu niin hyvältä. Sen jälkeen päästän sinut vapaaksi.

Vapaana sinä saat mennä minne haluat. Ehkä sinä palaat ihmisen luokse, joka päästi sinut vapaaksi.

Koska haluat. Koska rakastat.

Tämä aika..äh..liikaa toistoa. Jos sinulla on hetki, jossa rakastat, niin rakasta.

 

X