Havaintoja parisuhteesta

Anna minun itkeä olkapäätäsi vasten

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Minusta on ihanaa, että saan olla ihan rikki tyttöystäväni sylissä.”

Tämän kauniin lauseen on sanonut muusikko Kasmir. Hän ei ole ajatuksensa kanssa yksin. Kysyessäni muutama kuukausi sitten miehiltä asioita, joista hyvä parisuhde koostuu, yksi suosituimmista annetuista vastauksista oli turva. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että turva tarkoittaa juurikin sitä, minkä Kasmir pukee sanoiksi. Tunnetta siitä, että voi näyttää arpensa, pelkonsa, surunsa ja rikkinäisyytensä rakkaansa edessä häpeilemättä.

Yksi vastaajista kirjoitti minulle pitkän viestin. Hän kokee olevansa äärimmäisen tunteellinen mies, mutta samalla hän kokee, että hänellä ei ole lupaa näyttää niitä. Hänen vaimonsa on sanonut, että ei kehtaa edes lähteä hänen kanssaan elokuviin, koska pelkää miehen itkevän siellä. Lisäksi vaimo on esittänyt toiveen, että mies ei seurueessa mainostaisi työtään, koska vaimon mielestä miehellä on liian naisellinen työ. Mies toimii sairaanhoitajana. Mies kokee, että joutuu parisuhteessaan piilottamaan yhden tärkeimmistä osista itseään, jotta miellyttäisi vaimoaan.

Tämä on esimerkkinä varmasti hyvin harvinainen, mutta haluan tarttua siihen silti. Meitä suomalaisia miehiä on usein kritisoitu siitä, että piilotamme tunteemme. Varmasti ihan aiheesta. Puskemme elämää läpi henkisillä ja fyysisillä äärirajoilla. Olemme sisukkaita, vaikka se veisi ennenaikaiseen hautaan, koska meidät on kasvatettu siihen. Asenne on valunut parisuhteisiimme, jossa pahaa oloa on vaikea sanoa puolisolleen. Eikä aina ole helppo sanoa edes sitä hyvää oloa. Suljemme tunteemme mielen kellariin, josta ne sitten myöhemmin tulevat kaikki kerralla esille ja siitä aiheutuva näky ei välttämättä ole kaunista katseltavaa.

Ehkä se siksi saattaa vielä hämmentää, että mies itkee julkisesti elokuvissa tai televisiossa. Kyyneleet, jotka olemme aiemmin valuttaneet sisäänpäin, valuukin näkyvästi. Miehisyyttä ei mitatakaan sillä, kuinka paljon asioita kestää murtumatta, vaan sillä kuinka rohkeasti uskaltaa myöntää olevansa rikki. Sitä me tähän yhteiskuntaan enemmän tarvitsemme, koska eihän kukaan meistä kokonainen ole. Siksi julkista itkua ei koskaan pitäisi vähätellä tai laittaa vitsiksi. Voihan sen vitsiksi laittaminen olla defenssi, jolla yritetään suojella omaa kuorta, jotta ei paljastuisi sen alta.

Minä myönnän olevani mies, joka itkee elokuvateatterissa julkisesti. Olen äärimmäisen onnellinen siitä, että koen sen olevan sallittua ja luvallista. Kyyneleistäni ei muodosteta pelkkää huonoa vitsiä eikä minulla ole painetta toteuttaa jotain ulkoa tulevaa määritelmää oikeanlaisesta miehisyydestä.

Kenelle sitä sitten uskaltaisi olla keskeneräinen, arvilla ja rikki jos ei hänelle, jota eniten rakastaa? Hänen sylinsä kuuluu olla turvallisin syli koko maailmassa. Syli, jossa saa ja pitää olla niin paljaana kuin ihminen vain voi olla. Jos sylille on olemassa ehtoja, se on väärä syli. Silloin tietää olevansa oikeassa paikassa johon jäädä, kun voi siteerata Kasmirin kaunista lausetta:

”Minusta on ihanaa, että saan olla ihan rikki tyttöystäväni sylissä.”

Siinä on parisuhteen tärkein olemus yhdessä lauseessa.

 

Lue myös

X