Havaintoja parisuhteesta

”Annan puolisoni käydä vieraissa, koska itse en halua seksiä”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olimme olleet koko vuoden ilman seksiä. Puolisoni teki kyllä aloitteita, mutta erinäisin tekosyin kieltäydyin seksistä. Lopulta hän luopui itsekin ajatuksesta seksiin, sillä tarpeeksi usein rukkaset saatuaan ei kukaan jaksa yrittää.

Samoihin aikoihin havahduin ajattelemaan, että olenko koskaan ollut seksuaalinen ihminen. Seksi on useimmiten tuntunut ihan hyvältä, mutta onko minulla koskaan tehnyt kunnolla mieli seksiä. Sen teidän, että en ymmärrä, mitä tarkoittaa se, että panettaa niin että tuntuu. En tiedä, että miltä tuntuu panetus.

En koskaan masturboi. En koen sitä tarpeelliseksi. Olen sitä joskus nuoruudessani kokeillut, mutta olen melko varma siitä, että en ole koskaan edes lauennut. Minua ei ole vain kiinnostanut seksiin liittyvät asiat millään tavalla. Olen kuullut, että on olemassa seksuaalisuuden muoto, jossa seksiä ei tee ollenkaan mieli. Ehkä kuulun siihen ryhmään.

Nykyisen puolisoni tavattuani olen tietenkin harrastanut hänen kanssaan seksiä, koska hän haluaa seksiä ja on seksuaalinen ihminen. Minä rakastuin hänessä aivan muihin asioihin. Hän on ihana ihminen, ihana vanhempi ja ihana puoliso. Ennen seksin totaalista loppumista ajattelin, että mikä minussa on vikana, koska en koe seksuaalista halua häntäkään kohtaan, vaikka rakastan häntä hurjasti.

Harrastin seksiä hänen vuoksensa ja siksi, että hänellä on seksuaalinen halu minua kohtaan ja hänellä on normaalit seksuaaliset tarpeensa. Olin hänelle epärehellinen, enkä koskaan sanonut, että minulle seksi ei merkitse muuta kuin ihokosketusta. Varmasti olen myös näytellyt, että nauttisin hänen seksuaalisesta kosketuksestaan, jotta hän olisi tyytyväinen.

Havahtuminen ajatukseen, että en ole ehkä koskaan tuntenut suurta seksuaalista halua sai minut lopulta puhumaan rehellisesti. En halunnut ajautua tekosyiden syövereihin ja tilanteeseen, jossa rakastamani ihminen hakisi salaa seksinsä muualta, koska ei kai seksuaalinen ihminen vain lakkaa olemasta seksuaalinen ihminen, jos häneltä evää oikeuden ja mahdollisuuden seksiin.

Tiesin kyllä, että hän rakastaa minua ja ei halua minua millään tavalla loukata, mutta en ole niin naiivi ihminen, että en ymmärtäisi mihin pakotettu seksittömyys voisi johtaa ja samalla ajattelin, että en minä voi pakottaa rakasta ihmistäni seksittömyyteen, jos en itse kaipaa ja halua seksiä. Varsinkin, kun seksi alkoi tuntua minulta ajatuksenakin ahdistavalta, joten velvoiteseksikin alkoi tulla tiensä päähän.

Puolisoni otti tilanteen hyvin. Kävimme seksuaaliterapeutilla juttelemassa asiastamme. Mikään ei silti muuttunut. Minä en edelleenkään halunnut seksiä, mutta minä halusin minun puolisoni kosketusta ja hänet minun elämääni, koska hän on minulle täydellinen puoliso. En halunnut menettää häntä.

Terapeutin vastaanotolla pääsimme yhdessä keskustelemaan mahdollisuudesta suhteen ulkopuoliseen seksiin. Minulta esitettiin kysymys, että olisinko valmis siihen, että puolisoni tyydyttäisi seksuaaliset tarpeensa muihin kuin minuun. Kysymys oli painava ja aluksi aivan liian painava. Eikä se ollut pelkästään minulle painava, sillä puolisoni oli aluksi jyrkästi sitä mieltä, että hän haluaa seksiä vain minulta. Kysymys jäi kuitenkin hautumaan molempien meidän mieleemme.

Tuosta kaikesta on jo jonkin aikaa, ja me olemme tehneet yhteisen päätöksen siitä, että puolisoni saa halutessaan hakea seksiä muualta. Minä en voi väkisin seksiä hänelle antaa ja yksipuolisena toimituksena se ei olisi puolisollenikaan reilua. Sen lisäksi minä en voi pakottaa häntä olemaan ilman seksiä, koska se varsinkaan ei olisi reilua häntä kohtaan. Kyse olisi epätasa-arvosta. Minä saisin häneltä sen, mitä suhteelta haluankin, mutta hän ei saisi. Molemmat meistä haluaa silti olla tässä suhteessa.

Puolisoni on antanut ajatukselle mahdollisuuden seksistä jonkun toisen kanssa. Valehtelisin, jos sanoisin, että minulla ei ole asian suhteen mitään huolta. Seksin suhteen olen sujut ja minusta tuntuu jopa luontevalta, että hän saa seksiä elämäänsä, mutta pelkään tietenkin sitä, että hän ihastuu. Se voisi sitten olla uhka meidän yhteiselle tarinalle.

Olen silti sitä mieltä, että se on ainoa vaihtoehto, sillä minä en voisi katsoa itseäni silmiin, jos pakottaisin puolisoni seksittömyyteen tai pakottaisin itseni seksiin. Jos en pystyisi antamaan puolisolleni lupaa suhteen ulkopuoliseen seksiin, niin ainoa vaihtoehto olisi päättää meidän yhteinen tarinamme. Sitä emme halua kumpikaan.

Emme ole kertoneet tästä sopimuksestamme kenellekään, sillä ihmiset eivät aina ymmärrä oman kuplansa ulkopuolisia asioita. Silti tiedän, että emme varmasti ole ainoita tällaisen päätöksen tehneitä. Haluamme kuitenkin tulla tarinamme kanssa ulos nimettöminä, sillä tarinastamme saattaa olla apua samassa tilanteessa painivien kanssa. Haluamme kertoa, että rakkaus kyllä kestää, jos rakkaus on tarpeeksi vahvaa.

Uskon, että meidän rakkautemme on tarpeeksi vahva.

X