”Anoppini särkee minut ja perheeni”
”Olemme olleet naimisissa rakkaan mieheni kanssa kohta kaksi vuotta, yhdessä kaiken kaikkiaan viisi vuotta. Meillä on yhteinen lapsi, koti ja me ollaan yhdessä kolmestaan hyvä tasapainoinen perhe.
Kuulostaa siltä, että meillähän menee ihan hyvin. Kyllä, muuten mutta mieheni äiti on sabotoinut suhdettamme heti lapsen synnyttyä. Olemme muutaman kerran jo laittaneet hanskat tiskiin, välit kokonaan poikki. Tämä on aiheuttanut miehelleni stressioireita ja se on taas vaikuttanut meidän yhteiseen elämään. Se miten tämä koskee niin perkeleesti, se johtuu siitä että minua äitinä tämä rakas anoppi kohtelee erittäin huonosti. Hän kertoo miten huono äiti olen, miten hänen poikansa ansaitsisi parempaa. En ole tehnyt mitään aiheuttaakseni tämän ikävän kohtelun, joten en ymmärrä mistä kaikki johtuu. Kun meidän tytär syntyi, sairaalassa mieheni sai häneltä viestin ” onneksi teit äidille sen tytön mitä minä en saanut ”.
Anoppini kutsuu itseään lapseni äidiksi, muka vahingossa. Hän kontrolloi meidän elämää, yrittää väkisin olla tekemisissä ja sulkee muita läheisiä meiltä pois.
Mitä mieheni isään tulee, hän tietysti puolustelee vaimoaan kaikessa ja on nykyään hänen rinnallaan vaikka mitä hän sanoisi ja ei kerro omaa mielipidettään mihinkään. Riitojen tullessa, nämä kaksi alkavat halveksumaan poikaansa, hänen tapojaan toimia ja haukkuu julmalla tavalla. He ei koskaan näe sitä epäkohtaa, miten itse toimivat. Olen suutuksissani varmasti sanonut paljonkin pahaa heille, mutta minun mielestäni kenenkään ei tarvitsisi selittää sitä kauniisti enää jos häntä pidetään kokoajan pahana ihmisenä syyttä.
Lapsemme ollessa pieni, he levittivät hänen kuviaan ja neuvolatietoja ympäri kyliä ja leuhkivat meidän lapsen asioilla ja samaten heidän poikansa elämällä. Ostettiin yhdessä talo, he kuitenkin vaan puhuvat siitä, miten heidän poikansa osti kaiken ja jättävät minut ulkopuolelle kaikesta. Jos ollaan heillä käymässä, minua ei kuunnella ja minun sanomisteni päälle puhutaan kovaan ääneen.
Tämä kaikki ja paljon muuta on aiheuttanut meidän hyvän avioliiton käyvän ajottain haparaksi. Me molemmat kärsitään tästä nyt, mutta alkuun jouduin olemaan yksin kaikkea vastaan. Myös mieheni alkuun oli vaan vanhempiensa puolella, onneksi nykyään asiat on sen suhteen paremmin, että mieheni myös näkee heissä erittäin paljon negatiivisuutta.
Aina kun tulee tilanne, että itken siitä pahasta olostani miehelleni miten hänen äitinsä taas sai minut tuntemaan itseni huonoksi niin mieheni käskee jättää hänet vaan omaan arvoonsa. Kuinka kauan sitä pitää vaan kestää, kuinka kauan minun täytyy antaa muiden kohdella minua niin?
Minä koen itse kasvattavani lapsen hyvin, meillä on kaikki ihan erityisen hyvin, mutta koen joka päivä itsessäni epävarmuutta ja alan epäillä aina itseäni. Sitähän se anoppini juuri haluaa.
Se mitä tunnen, on pelko. Pelko tulevaisuudesta. Kääntääkö se lapseni minua vastaan? Minä nuorena äitinä, perkele yritän. Yritän hoitaa kodin, lapsen ja meidän elämän, mutta heidän mielestään teen kaiken väärin. Oli isäinpäivä, sain heiltä paskaa niskaan siitäkin kun en ollut tehnyt kakkua miehelleni tai ostanut lahjaa. Lapseni vaan, VAAN askarteli kortin. Ajattelin, että onhan se hänen isänsä eikä minun, niin miksi minä hänelle ostaisin lahjan, kun muutenkaan ei rahallisesti ole asiat olleet tässä kuussa erityisen hyvin.
Olen sanonut miehelleni monesti, miten paljon hänen perheensä rikkoo meitä ja meidän yhteistä elämää, mutta silti. Silti joudun menemään heille, keittämään heille kahvia meillä ja hymyilemään. Koska minä pelkään, pelkään niin helvetisti.
Tiedätkö, kun joskus saa niin helvetisti paskaa että alkaa itsekin syömään sitä ja elää sen kanssa. Se on tässä mulla se ongelma, kun en enää jaksa kannatella itseäni. Se miksi se särkee, se särkee sen takia että en äitinä voi antaa niin paljon lapselleni kun mulla on paha olla. Sen asian haluan muuttuvan, haluan vaan parasta tuolle viattomalle pienelle ihmiselle joka on helvetin syytön siihen miten narsistinen mummo sillä on.”
Kommentit
Meillä oli samaa, kun vauva syntyi. Meni pahemmaksi ja pahemmaksi. Pian en enää välittänyt käydä kylässä . Tytön ollessa 5 anoppi sairastui syöpään, ja olisi kaivannut tukea, eikä jaksanut lasta. Silloin helpotti, ei toki käyty kylässä juuri, ettei rasitu. Muutettiin pois paikkakunnalta kun lapsi meni kouluun. Nykyään jo juttelee minulle ja kohtelee ihan ok. Mutta itse en vain pysty suhtautumaan niin lämpimästi, mitä ennen lapsen syntymää, vaikka sääliä ja myötätuntoa häntä kohtaan tunnenkin.
Kommentit
Kuulostaa itkettävän tutulta. Meillä jo odotusaikana tuleva mummo oli omin päin hankkimassa tulokkaalle vaunuja ym. ja kun miehen kanssa ilmoitettiin että on ne itse hankittu, niin tämä hätääntyi että mitä hän nyt tekee kun on itselleen mieleiset lastentarvikeliikkeeseen jo tilannut. Kun lapsi syntyi, kutsui itseään lapselle äidiksi, ja kun vauvana itkeskeli niin kävi nappaamassa hänet minun sylistäni pois ja jopa ilmoitti että hän sitten voi hoitaa neuvolakäynnit jos minulla vaikka on jotain tärkeämpää (!!), tunki soittelematta ja kyselemättä kylään jatkuvasti, osteli lapselle vaatteita kaikki jo seuraavaa kokoa odottamaan jne, ja odotti vauvanruokapurkit kaapissa kieli pitkällä että minä lopettaisin imettämisen että hän sitten ”opettaa lapsen syömään” niinkuin itse asian ilmaisi.
Mies ei ottanut juuri mitään kantaa vaan oli sitä mieltä että antaa äitinsä hössöttää. Joten kun minulla meni lopullisesti kuppi nurin ja erosimme lapsen isän kanssa, niin ex-anoppi alkoi tottakai ja tietysti nimettömänä tekemään lastensuojeluilmoituksia. Kuulema oli tukenut perhettämme jo vuosikaudet ja mm. joutunut aina ostamaan lapselle kaiken ulkovaatteista alkaen. Tätä kiusaamista ja minun mustamaalaamistani on jatkunut kohta 14 vuotta, onneksi lapsi itse on jo niin iso että ymmärtää ja jopa välttelee mummoaan nykyään. Että terveisiä vaan Irja-mummolle – odotan sitä päivää kun tällä ihanuudella on neljä metriä multaa päällä.
Kovin tuttua, mutta se pahis on mun oma äiti ja mä olen se, joka ei osaa mitään.
Kaks suhdetta äiti sai multa jo pilattua, nykyistäkin kovasti yrittää.
Tutulta kuulostaa, vaikka meille se pahis on pääasiassa appiukko. Omasta käytöksestään ja kunnioituksen puutteeseen liittyen keskusteltaessa, hän tokaisi minulle ettei aio enää vanhalla iällä muuttaa käytöstään – hän on sitä mitä on. Itse en ymmärrä miten ikä liittyy millään tavalla siihen ettei käytöstään voisi muuttaa ystävällisemmäksi? Miehenikin välillä puolustaa isänsä huonoa käytöstä sillä, että ”isä on jo niin vanha” (noin 75)..
Tuokin kuulostaa tutulta että kaikki omistamamme yhteiset asiat on heidän puheissaan vain miehen hankkimia. Ollaan oltu 8 vuotta yhdessä ja toinen lapsi tulossa, niin luulisi että voisi vihdoin hyväksyä että meillä on ihan yhteinen koti.. Jos appivanhemmat joskus kysyvät jotain minulta ”mitenkäs teillä kotona..”, niin tarkoittavat silloin kysymyksessään lapsuudenkotiani – eli minun vanhempieni kotia. Huoh.. Kaikista eniten inhottaa just toi että appiukon tapaamisen jälkeen on itseltä mehut pihalla melko pitkään, osaa vaan jotenkin imeä energiat musta pois..
Älä tapaa appivanhempiasi. Ei sinun tarvitse mennä sinne nöyryytettäväksi vain siksi että he ovat appivanhempiasi ja miehesi on ymmärrettävä tämä.
Mun luonteellani ei oltaisi katseltu noin kauaa.Ota itseäsi niskasta kiinni ja kerro miehellesi että haet appivanhemmillesi lähestymiskiellon ellei tyyli muutu.Puhu lastenvalvojalle ja hanki juristi.Ei tuollaisiin ihmishirviöihin päde kuin kovat piipussa.
Samassa tilanteessa olen itsekin, anopin ja miehen sisaren kritisoimana ja ylitse kävelemänä. Olimme mieheni kanssa juuri menneet naimisiin ja odotin lastamme, niin anoppi kommentoi: ”Ei olisi poikani pitänyt ensimmäisen kanssa mennä naimisiin” ja miehen sisko kuunteli vieressä. Kritiikkiä on koko yhdessäolomme ajan tullut lähes kaikesta.
Ystäväni sanoi joskus, että kannattaa poistaa elämästään kaikki turha, energiaa kuluttavat tekijät. Miksi käyttäisit energiasi miehesi vanhempiin ja selkeästi vaikuttavat sinuun negatiivisesti. Miehesi olkoon tekemisissä heidän kanssaan niin halutessaan, sinä olet aikuinen sun ei ole pakko. Joskus ihmiset muuttuu ja viisastuu, joskus ei. Ja jos sinä yrität muuttua miellyttääksesi heitä, et ole enää sinä. Ota etäisyyttä, nauti lapsestasi, kodistasi ja miehestäsi. Poista kaikki ”paskaa” tuottava! Voimaa omaan elämääsi❤️
Sinun ei tarvitse olla yhteydessä sinua rikkovaan ihmiseen. Anna miehesi olla. Harkitkaa tarkoin, mitä tietoja tai kuvia lapsestanne kerrotte ja lähettää, siis vain niitä joita voi ja saa kertoa ulospäin, kun kerran anoppisi ei ymmärrä.
Suojele itseäsi. Miehesi valitsee itse puolensa. Toivottavasti hän osaa ja uskaltaa asettaa rajat äidilleen.
Et ole tilanteessasi yksin. Kohtalotoveteita sinulla on paljon. Harva uskaltaa näitä nostaa esille.
Pyrkikää sopimaan miehesi kanssa omat rajanne ja strategianne miten perheenä toimitte. Tarvittaessa apua voi pyytää esim. perheneuvontaan erikoistuneelta asiantuntijalta (joka tyyppinä tuntuu teille sopivalle) tai parisuhdeneuvojalta.
Olkaa yhdessä vahvoja!
Mitä jos jättäydyt kokonaan pois yhteisistä kahvihetkistä ja muista. Sanot, että oman jaksamisesi kannalta on tärkeää, että et vietä aikaasi ilmapiirissä, joka ei ole sinulle hyväksi. Keskityt lapseesi ja mieheesi. Isä voi mennä lapsen kanssa mummolaan ja sinä aikana otat itsellesi omaa aikaa. Jos he tulevat kylään, lähde sinä vaikka tapaamaan ystävääsi. Kenenkään ei tarvitse sietää epäkunnioittavaa käytöstä. Kun lapsi rupeaa ymmärtämään enemmän ja näkee kuinka sinua kohdellaan etkä regoi siihen, niin lapsi kuvittelee, että se on ihan normaalia. Parempi vaihtoehto on sanoa lapselle, että mummi ei osaa puhua nätisti minulle ja siksi en tule mukaan mummolaan. Jos et itse pysty sanomaan, nii sano miehellesi, että sanoo sellaiset terveiset kun menee mummolaan seuraavan kerran. Vapauta itsesi noista tilanteista, joissa anoppi on ilkeä. Äläkä anna sinnepäin yhtään ajatusta. Lapsesi varmasti rakastaa sinua, eikä mummin sanomiset siihen vaikuta. Miehesi on aikuinen ihminen, jonka silmät ovat jo avautuneet. Itse kysyn kun lapset näkevät isäänsä, että puhuiko isi höpöjä vai oliko normaali. Sitten käydään yhdessä läpi mitä on puhuttu ja minä sitten kerron missä kohti isi puhui höpöjä. Tätä samaa voit toteuttaa lapsesi kanssa, kun hänen ymmärryksensä kasvaa. Voimia sulle. Olet maailman paras äiti sun lapselle ja sitä ei anoppi voi sinulta viedä.
Meillä oli samaa, kun vauva syntyi. Meni pahemmaksi ja pahemmaksi. Pian en enää välittänyt käydä kylässä . Tytön ollessa 5 anoppi sairastui syöpään, ja olisi kaivannut tukea, eikä jaksanut lasta. Silloin helpotti, ei toki käyty kylässä juuri, ettei rasitu. Muutettiin pois paikkakunnalta kun lapsi meni kouluun. Nykyään jo juttelee minulle ja kohtelee ihan ok. Mutta itse en vain pysty suhtautumaan niin lämpimästi, mitä ennen lapsen syntymää, vaikka sääliä ja myötätuntoa häntä kohtaan tunnenkin.