Antakaa teinienne olla puhelimillaan myös jouluna

”Hei te kaikki, joilla on ”teinit irti puhelimesta/netistä jouluksi” -periaate. Onko tullut mieleen, että se teinien oma verkosto voi olla henkireikä jollekin kaverille, jonka kotona joulu on syystä tai toisesta vaikea/ahdistava? Kaikissa perheissä joulu ei ole iloinen asia.”

Näin twiittaa lasten ja nuorten parissa töitä tekevä nainen.

Itsekin olen kuullut tapauksista, joissa teini on pakotettu olemaan lomalla tai jouluna ilman puhelintaan. Toisin sanoen teini pakotetaan olemaan ilman sosiaalista piiriään ja kavereitaan. Vanhemmat kun eivät ymmärrä, että esimerkiksi käyttämällä jotain pelisovellusta tai muuta palvelua, teinit keskustelevat samalla ystäviensä kanssa. Miksi ihmeessä sellainen pitäisi kieltää?

Asiaa voisi miettiä teinin kannalta. Heilläkin on ollut hurja vuosi koronan vuoksi. Harrastukset ovat olleet tauolla, tapaamisia on rajoitettu ja koulussa toiminta on ollut rajoitettua. Teinit ovat pitäneet toisiin ihmisiin yhteyttä puhelimen kautta ja pitkä joulu on vielä pidempi, jos teinien vapaus olla ystäviinsä yhteydessä kielletään.

Kieltäminen tulee vanhemman näkökulmasta täysin. Me vanhemmat emme aina tunnu osaavan päästää irti ajatuksesta, että lapsi on kasvanut jo teiniksi ja hänen elämänsä ykkösprioriteetti ei ole enää viettää aikaa vanhempiensa kanssa. Mitäpä jos onkin niin, että se on meille aikuisille tärkeämpää pelata teiniemme kanssa seurapelejä jouluna, mutta teini hengailisi mieluummin ystäviensä kanssa puhelimella? Eikö meidän olisi syytä kuunnella lapsiamme emmekä itseämme?

Olemme eläneet osittain eristettyä elämää jo maaliskuusta lähtien. Me emme edes vielä tiedä, että miten tämä aika on vaikuttanut lapsiimme ja nuoriimme. Ehkä tämäkin viitekehyksen puitteissa voisimme antaa heille enemmän vapautta tehdä asioita, joita he lomallaan haluavat tehdä ja kun monet yhteiskunnan toiminnoista on suljettu, niin jäljelle jää ystävien kanssa hengailu sähköisessä muodossa.

Joulu on liian monessa perheessä ahdistavaa ja rankkaa aikaa. Onneksi lapsilla ja nuorilla on puhelimensa, jonka kautta he voivat pitää yhteyttä muihin lapsiin ja nuoriin ja pienentää ahdistusta edes hieman. Me emme aina tule muistaneeksi sitä karua tilastoa, että joululomien aikaan isoin osa poliisien tehtävistä on kotikäyntejä. Osa kotikäynneistä tehdään perheisiin, joissa on lapsia.

Me emme vanhempina voi aina vain katsoa asioita omista perspektiiveistämme. Monelle meistä näyttäytyy siltä, että teini vain roikkuu puhelimella, eikä tee yhtään mitään muuta. Emme ymmärrä, että hyvin monelle teinille puhelimella roikkuminen on kaikkea muuta kuin vain puhelimella roikkumista. Se on jopa henkireikä. Ehkä ei aina itselle, mutta sille toiselle, joka siellä puhelimen toisessa päässä on.

Monet meistä vanhemmista ovat eläneet lapsuuden, jossa kännyköitä ei ollut. Meidän ei silti pidä edes vahingossa vertailla sitä aikaa nykyaikaan, jolloin teineillämme on älypuhelimet elämässään. Kyllä se puhelin olisi meillä vanhemmillakin kädessä ollut, jos lapsuudessamme niitä olisi ollut. Sitä paitsi menneisyys on mennyttä ja nyt on tämä aika. Tunnumme demonisoivamme nuortemme kännykällä roikkumista, usein jopa samaan aikaan, kun itse roikumme kännykällä. Yhdistelmä älypuhelin ja nuori on parhaimmillaan hieno yhdistelmä.

Typerää sitä kombinaatiota on alkaa pakolla erottamaan.