Havaintoja parisuhteesta

Arska, jos sun kirjaimet sekoittaa toiseen järjestykseen, niin niistä tulee sana rakas

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Arska, jos sun kirjaimet sekoittaa toiseen järjestykseen, niin niistä tulee sana rakas. Sirkka koetti lohduttaa puhelin kädessä istuvaa Arskaa.

Kyllähän Arska tiesi, että hän ei ollut hoitanut elämäänsä täydellisesti. Oli jouluaatto ja ulkona taivas tiputteli maahan valkoista huntua. Arskan edessä oli avattu halpa viinipullo ja vierellä Sirkka joka jakoi Arskan yksinäisyyttä. Kahdestaan oli helpompi olla yksin. Enemmän yksinäisyyttä leikkasi hitaasti etenevä humala. Humala joka oli kestänyt vuosikymmeniä.

Aina elämä ei mene niin kuin sen on suunnitellut menevän.

Arska odotti puhelua lapsiltaan. Isyys oli mennyt monelta osin huonosti. Ei hän sitä pahuuttaan tehnyt. Hän rakasti lapsiaan enemmän kuin itse elämää. Hän ymmärsi kyllä valintansa seuraukset. Silti hän halusi että olisi toivoa, armoa, lohtua ja anteeksiantoa.

Sirkka kaatoi Arskalle lisää halpaa viiniä ja laittoi kätensä hänen olkapäälleen. Arska siirsi katseensa parvekkeelta kajastaviin sinisiin jouluvaloihin, jotka hän oli teipillä kiinnittänyt parvekelaseihin ja yritti onnistumatta niellä kyyneleensä.

Hän laski katseensa maahan ja puhelimensa pöydälle, kunnes puhelin soi. Hän näki puhelimen näytöllä tutun nimen ja hänen katseensa kirkastui niin kuin valoa kohti kulkeva aika.

Hän tarttui puhelimeen ja sanoi liikuttuneella äänellä, että kiitos kun sinä soitit. Joulusta tuli yhden teon verran kauniimpi.

Oli kuin Arska olisi päässyt anteeksiantavaan syliin.

( Omistettu Arskalle ja Sirkalle. )

 

”Vaikuttais siltä kuin tuuli ois kääntymässä.

Vaikuttais siltä että näkisin kauemmaks, kuulisin selvemmin.

Sain juuri tiedon, että selviän elämästä, naapurit tervehtii mua rappukäytävässä.

Huomenna aamulla kuudelta nousen ja tipautan kahvit ja kirjoitan rakkauskirjeeni niille, joiden äidit ja isät ja siskot ja veljet ja serkut ja ystävät ei enää tuu vieraisille.

Tuu avosydämin, tuu suoraan syliin.

Huomenna kuljen tän kaupungin sateisten puistojen halki ja postitan rakkauskirjeeni niille, joiden äidit ja isät ja siskot ja veljet ja serkut ja ystävät ei enää tuu vieraisille.

Ei tuu avosydämin, ei tuu enää kotiin.

Kirjeen kun avaan on tuuli jo kääntymässä.

Tuntuu jo siltä kuin näkisin kauemmas, kuulisin selvemmin.

Sain juuri tiedon, että selviän elämästä.

Naapurit tervehti mua rappukäytävässä.”

-Ville Leinonen, Ville Leinonen ja Mopo: Naapurille

 

 

Lue myös

X