Havaintoja parisuhteesta

Asiaa keski-ikäiseltä heteromieheltä muille keski-ikäisille heteromiehille ja heteronaisille

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Olen keski-ikäisenä heteromiehenä huomannut monen kaltaiseni puhuvan, että olemme nykyään vainottu ja syrjitty ihmistyhmä. Meidät on vaiennettu, koska mitään ei saa enää sanoa, kuten eräs meistä juuri viikonloppuna kysyi, että onko meillä enää ihmisoikeuksia laisinkaan.

Älkää nyt jumalauta viitsikö!

Kautta historian havinan me keski-ikäiset valkoihoset heteromiehet olemme hallinneet lähes koko maailmaa ja jos emme ole olleet jossain paikassa enemmistönä, olemme vallanneet kyseiset paikat. Samalla olemme orjuuttaneet meihin kuulumattomia ja tuhonneet lukuisia alkuperäiskulttuureja.

Jätetään historia sikseen ja tullaan nykyisyyteen. Maailma on kehittynyt siihen pisteeseen, että lähes meillä jokaisella on jokahetkinen pääsy internetin kautta, minne tahansa tahdomme mennä. Voimme käyttää ääntämme lähes missä ikinä haluamme sitä käyttää ja kuten sosiaalisen median ilmapiiristä voi huomata, niin valitettavasti olemme äänessä silloinkin, kun olisi hyvä olla hiljaa.

Ongelma ei ole siis siinä, että keski-ikäinen valkoihoinen heteromies on vaiennettu, vaan siinä, että keski-ikäisen valkoihoisen heteromiehen on vaikea hyväksyä sitä, että hänen ympäriltään kuuluu tässä ajassa myös muita ääniä kuin hänen omansa. Vielä vaikeampaa hänen on ymmärtää sitä, että yhteiskunnallisia päätöksiä tekeekin joku muu kuin insinöörikoulutuksen saanut keski-ikäinen vaaleaihoinen heteromies.

Käy lukemassa tämä todetakseen esimerkiksi ihan mikä tahansa Sanna Marinia koskevan artikkelin kommenttiosio. Siellä tämä keski-ikäisten viha toki ei ole sukupuolittunutta, sillä yhtä lailla siellä Sanna Marinia tytöttelevät keski-ikäiset valkoihoiset naiset. Toisinaan jopa vielä rajummalla retoriikalla, koska vihaan on sekoittunut katkeruus ja kateus.

Meitä keski-ikäisiä valkoihoisia miehiä ei ole siis vaiennettu, vaan ongelma on siinä, että hyvin monet ovat päättäneet olla kuuntelematta meitä. Ja kuinka raikasta se onkaan. Ehkä meidänkin olisi syytä opetella kuuntelemaan muitakin kuin omaa ääntämme. Se, että joku puhuu voimakkaasti kasvissyönnin, ilmastonsuojelun, sukupuolten moninaisuuden, tasa-arvon, ihmisoikeuksien, antirasismin ja vaikkapa monisuhteilun puolesta ei ole hyökkäys meitä keski-ikäisiä valkoihoisia miehiä eikä naisia vastaan, joten annetaan ihmisten puhua itselleen tärkeistä asioista, vaikka osan meistä tuntuu olevan vaikea sitä kuunnella.

Antaa varsinkin nuorten puhua ihan mistä he haluavat, sillä heille tämä kaikki täällä lopulta jää, kun meillä jo kasvaa horsmaa perseestä. Mitäpä jos hyökkäämisen, solvaamisen ja dissaamisen sijaan kuuntelisimme ja kannustaisimme heitä. Sillä vaikka moni meistä harhaisesti kuvittelee, niin me emme tiedä parempaa totuutta kuin he. Voi olla, että olemme jo auttamattomasti pudonneet maailman kehityksen kelkasta ja ehkä se on syy, miksi möykkäämme sosiaalisessa mediassa kuin häiriökäyttäytyvät lapset.

Mistä tämän meidän keski-ikäisten valkoihoisten miesten ja naisten ahdistuksen voi todeta. Miettikää, jos ihmisen elämän tuntuu saavan tolaltaan sellainenkin asia, että jokin yritys vaihtaa tuotteensa nimen vastaamaan tämän ajan henkeä, niin jo menee monelta ikäryhmämme edustajalta naudanliha väärään kurkkuun ja tapahtuu sama, jota uhmaikäiset lapset toisinaan harrastavat. Lattialle kovaan ääneen parkumaan, että minä haluan Eskimo-puikkoa enkä minkään muun nimistä puikkoa, elämä on pilalla, jos ei ole enää Eskimo-puikkoa.

Samaan uhmaan törmään ikäisteni osalta päivittäin sosiaalisessa mediassa. Kävin lukemassa läpi keskusteluketjun, joka koski uutista, jossa tutkija puhui tulevaisuuden yksityisautoilusta sävyyn, jossa hän kannusti ihmisiä ajamaan vain aivan välttämättömät ajot. Jo paikalle saapui useampikin uhmakohtauksen saanut keski-ikäinen ilmoittamaan, että taidanpa lähteä ihan vain huvikseen kohta ajelemaan autollani ja jätänpä sen vielä koko yöksi pihaan käyntiin. Siitäs saavat ituhipit, kjeh kjeh.

Meidän on hyvin vaikea uskoa ”ituhipin” sanomaa, koska meillä on oikeus elää aivan miten tahdomme ja jos joku ”ituhippi” tulee meille neuvoja antamaan, niin minähän en häntä kuuntele, koska olen tottunut kuuntelemaan vain omaa ääntäni, joka on maailman kaunein ääni.

Esimerkkejä on niin paljon, että tässä menisi koko vuorokausi niistä kertoakseen. Pelkohan tätä kaikkea ajaa eteenpäin. Pelkäämme niin perkeleesti, että elintilamme kapenee. Tulee paha hippi ja vie meiltä Eskimopuikot, henkilöautot, makkarat ja seksistisen ja rasistisen retoriikan.

Pelko on omalla tavalla ymmärrettävää ja se osin selittää sen, että miksi hyvinkin rasistiset populistiliikkeet ovat olleet niin suosiossa. He kun lupaavat, että ei tule pahaa hippiä, joka veisi Eskimopuikon suusta ja auton autotallista. He lupaavat, että ei ole kuin kaksi sukupuolta, ja sukupuolille kaksi väriä, pojalle sininen ja tytölle punainen. He lupaavat, että lihaa saa syödä vaikka kaksi kiloa vuorokaudessa ja senkään jälkeen se ei ole ympäristö- eikä varsinkaan terveysriski. He ovat ääni maailmasta, jota ei enää ole ja jota ei enää koskaan tule, mutta kehitystä ja toisia ääniä pelkäävä ihminen tulee tarttuneeksi viimeiseen oljenkorteensa, vaikka se valheellinen sellainen onkin.

Siinä sivussa on helppo heittäytyä uhrin asemaan ja puhista ääneen, että onko keski-ikäisellä lihaa syövällä ja omalla autolla ajavalla heteromiehellä tai naisella enää ihmisoikeuksia ollenkaan. Rakas ystävä, kyllä on, mutta nyt on viimeistään annettava samat puhumisen oikeudet myös heille, jotka ovat vielä vuosikymmeniä sitten olleet hiljaa ja väitän, että sillä tavoin pääsee helpommalla elämässään, että antaa esimerkiksi firman itse päättää tuotteensa nimen, koska vaikka sinä kuinka raivoat uhmaasi siellä lattialla, niin kehitys on sinun vastuullinen vanhempasi ja sinä et tule uhmallasi saamaan tahtosi läpi, sillä Eskimopuikkoa ei enää kohta ole. Elämä tuottaa myös sinulle pettymyksiä.

Väitän tämän lisäksi rohkeasti, että katsomalla toisinaan myös sivuille ja kuuntelemalla sivusta kuuluvia ääniä, oma maailmankuvakin vähän avartuu ja kas, pian huomaat, että ei sinulta kukaan ole ottamassa ihmisoikeuksia pois ja voit lakata pelkäämästä. Sen jälkeen sinun ei enää tarvitse uhmakkaasti raivota sosiaalisen median kommenttipalstoilla, vaan kaikki se vihaenergia suuntautuukin ihan jonnekin paljon rakentavampaan kohteeseen.

Ja mitä tapahtuukaan. Yhtenä iltana sinä kävelet lähikauppaan ja ostat itsellesi jäätelön, joka ennen tunnettiin nimellä Eskimo-puikko, mutta jonka nimi muutettiin tähän aikaan enemmän sopivammaksi, eikä sinua enää vitutakaan asia ollenkaan, vaan toteat, että ihanaa, tämähän maistuu aivan samalta kuin ennenkin.

Jee, rakkaus on voittanut.

X