Avaa sun silmät ja suutele mua

Mä näen vain sun huulet. Ne oli ensin painautuneena yhteen, mutta kun mä katsoin sua pitkään niin ne avautuivat hieman.

Nyt sä istut siinä ihan lähellä, mutta sua ei silti voi suudella, koska sua ei voi suudella.

Voisi laittaa silmät kiinni. Sulkea koko maailman ympäriltään. Ainakin sen ympäröivän tilan. Ei olisi kuin kaksi ihmistä ja heidän tuleva teko. Mikään ei estäisi sitä. Ei olisi yhtään mitään muuta. Ei olisi. Kaikki muu oleva lakkaisi olemasta. Ei olisi voimassa. Yhden suudeman ajan.

Musiikki ympäriltä lakkaisi kuulumasta. Ihmisten äänet vaimeisivat. Sinulla ei olisi menneisyyttä, eikä tulevaa. Vain tämä yksi hetki. Kaikki olisi totta siinä hetkessä.

Sä tunnet huulet sun omilla huulillasi. Sä vastaisit suudelmaan sun omalla suudelmallasi. Mä laittaisin mun käden sun korvan taakse. Sä suutelisit kuin se olisi sun viimeinen suudelma.

Sen jälkeen irtaantuminen. Todellisuus. Maisema ympärillä olisi taas totta. Sä nousisit ylös ja katoaisit maiseman sisään. Sinne, minne sinä oikeasti kuulut. Kantaisit suudelmaa mukanasi kuin aarretta. Pitäisit vain omanasi.

Suudelma on vain siitä petollinen, että sen lakattua tuntemasta huulilla, sitä alkaa hamuamaan uutta.

No, miksi minä petollisuudesta puhun. Siinähän sinulla on ihminen, jota suudella. Joten suutele. Sinä voit suudella silmät auki ja osana maisemaa.

Sinulla on kaikki hyvin.