”Avioerohakemuksen vietyämme skoolasimme käräjäoikeuden pihalla”

”Erosin entisestä puolisostani vuosi-kaksi sitten, määrittelijästä ja määritelmästä riippuen. Parisuhteeni ja sen päättyminen eivät kuitenkaan ole minun tarinani, tai siis koko tarinani. Tärkeä osa tarinaani ne molemmat ovat ja voin todeta olevani onnellinen sekä parisuhteen olemisesta että sen päättymisestä.

Olimme entisen puolisoni kanssa yhdessä lähes kaksikymmentä vuotta. Kasvoimme yhdessä ja rinnakkain, meistä tuli vanhempia. Vanhemmuus on meille molemmille tärkeää ja on aina ollutkin. Jossain vaiheessa vanhemmuudesta tuli, varsin inhimillisesti, ensisijaista parisuhteellisuuden jäädessä taustalle. Samalla jäivät myös läheisyys, kosketus ja seksi: minä järkeilin sen olevan ok. Pitkään tyydyimme, tai ainakin minä tyydyin, tilanteeseen. Olin yksinäinen, parisuhdeyksinäisyys olisi ihan oma lukunsa.

Parisuhteen päättämispäätös ei ollut helppo eikä nopea. Teimme vuosia yhdessä ja apua hakien töitä nimenomaan parisuhteemme elvyttämiseksi, emme erotaksemme. Mietin monesti, mistä tietää, pitäisikö erota. Nykyisin ajattelen, että etenkin parisuhteessa ja sen päättämisessä tietämistä tärkeämpää on tunteminen. En väitä, että meidän tulisi tehdä kaikki päätöksemme sokeasti ja vain hetkellisiä tunteitamme kuunnellen, mutta esimerkiksi parisuhteen päättäminen on sellainen asia, missä tunnetilaansa kannattaa ehdottomasti kuunnella. Kun päätös lopulta syntyi, olin minä se, joka asian ensin sanoitti, mutta entinen puolisoni teki omalla toiminnallaan päätöksestä heti yhteisen. Tästäkin olen hänelle todella kiitollinen. Lapsellemme kerroimme yhdessä. Uudenlaisen arjen järjestämisratkaisut teimme yhdessä niin, että lapsemme sai tuoda oman mielipiteensä esiin meidän vanhempien tehdessä päätökset. Ikeassa käytiin yhdessä, minun uusi ja lapseni toinen koti tehtiin yhdessä, avioerohakemukset veimme entisen puolisoni kanssa yhdessä ja jälkimmäisen vietyämme skoolasimme käräjäoikeuden pihalla. Teemme edelleen paljon asioita yhdessä kolmisin. Entinen puolisoni on yksi parhaimmista tuntemistani tyypeistä ja olen sekä tyytyväinen että onnellinen siitä, että hän on edelleen osa elämääni ilman, että kumpikaan meistä kaipaa parisuhdettamme. Olemme ystäviä ja kumppaneita monin tavoin, emme kuitenkaan parisuhteellisesti. Nykyisestä tilanteestamme päättelen, että meidän eropäätöksemme syntyi meille oikealla hetkellä ja se tehtiin meille oikealla tavalla. Voimme koko perhe paljon paremmin juuri näin.

Eropäätöksestä käynnistyi sekä parisuhteen päättämisprosessi, niin virallinen kuin henkilökohtainenkin, mutta jälleen myös minun oma kasvuprosessini. Koen vahvasti, että ilman parisuhdettani ja sen päättymistä en olisi sellainen minä kuin nyt olen ja josta pidän. Prosessi ei kuitenkaan ole ollut helppo ja se on sisältänyt ihan oppikirjan mukaisesti omat vaiheensa. Vihaa tuntiessani yhteistyö entisen kumppanini kanssa oli vaikeaa. Osasin kuitenkin olla tuomatta omia tunteitani hänen taakakseen (saati lapseni taakaksi) ja nyt pidänkin yhteistyötämme myös tämän vaiheen aikana jopa olennaisena. Ilman sitä emme ehkä olisi tässä, missä nyt olemme. Suruvaiheessa surin muun muassa sitä, että en ole kenellekään enää tärkein. Entiselle puolisolleni olin sitä joskus ollut, joskin koin tilanteen muuttuneen muuksi jo kauan ennen parisuhteemme päättymistä.

Uudelleen rakentamisen vaihetta elän edelleen, tunnistan jonkin tärkeän prosessin olevan saavuttamassa jotain etappia. Minulla ei ole koskaan ollut näin hyvä suhde minuun itseeni, minun ensisijaiseen ihmiseeni. Opin koko ajan enemmän hetkessä elämistä. En tavoittele onnea, sillä onni on hetkissä ja onnen hetkiä löydän usein. En tyydy, mutta olen tyytyväinen. En koskaan ole ollut näin sinut seksuaalisuuteni kanssa ja harrastan usein seksiä, ainakin soolona. Pyrin suhtautumaan niin muihin kuin itseeni lempeydellä, itselempeys kehittyy koko ajan lähemmäksi muita kohtaan osoittamaani lempeyttä. En tiedä, kuuluuko tulevaan tarinaani vielä parisuhteellisuus, sen näyttää aika. Minulla on joka tapauksessa elämässäni ihania, tärkeitä ihmisiä ja sekä tiedän että tunnen olevani heille tärkeä.

Näin on riittävän hyvä.”