Havaintoja parisuhteesta

Avioliitto. Nyt.

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Sain kimmokkeen tähän kirjoitukseen. Puheesta, jossa paloi epäsuomalainen tapa kyseenalaistaa voimakkaasti vanhoja arvoja. Puheesta, jossa uskaliaasti sanoitettiin liian tiukkaan suomalaiseen yhteiskuntaan juurtuneita tabuja. Minä haluan tämän puheen innoittamana kirjoittaa avioliitosta ja rakkaudesta.

Avioliitto. Kahden ihmisen vapaaehtoisesti solmima rakkauteen nojaava liitto. Se on kaunis raami sille rakkaudelle, joka avioliittoa kantaa. Lupaus elämänmittaisesta parisuhteesta, kunnes kuolema meidät erottaa. Lupaus, joka jää melkein puolelta avioliittoon menevältä lunastamatta. Lupaus, jota kenenkään ei pitäisi koskaan edes tehdä.

Avioliitto perustuu vääriin tavoitteisiin. Se, että on pyrkimys ja tahto elämänmittaiseen parisuhteeseen ei tarvitse lupausta ympärilleen. Lupaus on itsensä ja toisen huijaamista. Miten sitä koskaan voisi tietää, että mitä parisuhde tuo mukanaan. Eikä sitä pidä edes liikaa ajatella. Eihän avioliiton pidä olla lopullinen pakko jäädä johonkin, josta ei koskaan pääse pois. Ei pidä luvata, pitää luvata yrittää.

Se kun menee helposti siihen, että avioliittoon sokeasti nojaavat ja uskovat alkavat ajatella, että suhteen on pakko onnistua, koska se on jumalan ja suvun edessä luvattu. Parisuhteesta tulee suorite, koska ei ole olemassa vaihtoehtoja. Taustalla kummittelee edelleenkin se vanha tapa suhtautua avioliittoon, että avioliitto on se normatiivinen olettamus parisuhteesta. Että se tahdon-sana sitouttaa meidät pysymään yhdessä, vaikka pahaa tekee, koska vastamäessäkin on luvattu rakastaa ja vaikka se vastamäki kestää loppuelämän, niin luvattu on.

Valitettavasti ympärillämme on lukuisia avioliittoja, joissa ei ole jäljellä enää mitään rakkauteen viittaavaa. Avioliitto koostuu vain tottumuksesta, epärehellisyydestä ja pelosta tehdä muutos. Ihmiset rimpuilevat suhteessa aivan vääristä syistä. Ei siksi, että olisi tahtoa edes parempaan, vaan siksi, että normatiivisen olettamuksen pakko avioliiton onnistumisesta sykkii ohimolla. Niin kuin minulle kirjoittanut hienosti asian tiivistää. ”Huomattavasti helpompaa hankkia elämää piristämään sivusuhde kuin erota. Koska eron myötä tulee häpeä, tunne epäonnistumisesta ja ympäristön tuomio.” Siinä vain on sellainen pieni virhe, että epärehellisyys itseä kohtaan on jopa tuhoavampaa kuin epärehellisyys toista kohtaan. Lopulta se johtaa sellaiseen itseinhoon, jota syväksi katkeruudeksi kutsutaan.

Sitähän aina jaksetaan kauhistella, että kuinka melkein puolet avioliitoista päättyy eroon. Siinä kauhistelussa puhuu taas se sama vanha normatiivinen olettamus. Että solmittu avioliitto on tarkoitettu kestämään loputtomasti. Että avioero on melkein loukkaus koko instituutiota vastaan. Loukkaus jotain selittämätöntä pyhää vastaan. Avioeron jälkeen alkaa se sama kauhistelu. Lapset menevät ihan pilalle. Miksi sitä ylipäätään pitää mennä naimisiin ja hankkia lapsia, jos ei ole kykenevä pysymään avioliitossa. On se perkele, kun oman onnen tavoittelu menee yhteisen hyvän yli. Kyllä sitä lasten vuoksi pitää pysyä huonossakin suhteessa. Totuuksia ja tuomioita alkaa sinkoilla oikealta ja vasemmalta. Alkaa kollektiivinen syyllistäminen, syyllisen hakeminen. Tähän viitekehykseen nähden lukijani lähettämä viesti on aivan ymmärrettävä. Helpommalla pääsee, kun on epärehellinen kuin pyrkiä olemaan rehellinen.

Avioliitto on kaunis instituutio. Se on sitä enemmän kuin mitään huonoa. Silti sitä on syytä toisinaan kepillä vähän pöyhiä. Koska mikään ei ole koskaan pysyvää ja muuttumatonta. Yhteiskunta ja maailma ympärillämme muuttuu hurjaa vauhtia. Ja hyvä niin. Vanhaan nojaaminen on hyvin monessa asiassa este muutokselle, joka vei asioita kohti parempaan. Avioliitto on yksi nimi parisuhteelle. Tai oikeammin yksi raami rakkaudelle. Eihän lupaus jumalan edessä, timanttisormus ja kuolema meidät erottaa-fraasit rakkautta tuo. Enemmän ne tuovat sen onnistumisen pakon ja pelon epäonnistumisesta. Huono avioliitto on kuin paska työyhteisö, jossa on tunne, että on pakko onnistua.

Mitä väliä sillä on, jos ei aina onnistukaan. Miksi yhä edelleen sitä jaksetaan jaaritella, että niin moni pari päätyy nykyään eroon. Sehän on pelkästään hyvä asia, että ihmiset eivät enää tyydy mihinkään sellaiseen, mikä ei tunnu itselle ominaiselta. Aivan samoin kuin se, että ihmiset uskaltavat lähteä työpaikaltakin, joka tuntuu väärältä. Ihan kuin avioliitto olisi yhtään sen varmempi tapa pitää parisuhde elossa kuin olla olematta aviossa. Monesti se on päinvastoin. Mitä vähemmän lupauksia ja pakkoa onnistumisesta siihen parisuhteen ympärille kerää, niin sitä varmemmin se kestää jopa sen elämänmittaisen matkan.

Avioliiton käsitettä pitää vähän pöyhiä. Mitä vähemmän sen ympärillä on pakkoa, sitä helpommin se kestää. Pitää antaa itselle lupa sille ajatukselle, että minkään ei ole pakko kestää loputtomiin. Mitä vapaampi tila hengittää, sitä helpommin asiat kestävät. Tämä pätee ihan kaikkeen. Pitää uskaltaa kuunnella itseä ja olla rehellinen. Muille ei kai mitään tarvitse esittää. Ei kai tämä elämä mikään näytelmä ole, jossa katsojille on annettu lupaus viihtyä ja onnellisesta lopusta. Tiedän monta avioliittoon liittyvää onnellista loppua, toisen niistä onnellisista lopuista ovat päätyneet eroon ja toiset kestäneet loppuun saakka.

Mitä siihen vihkikaavan lupausosioon tulee, niin eiköhän sen lupaus sanan voisi muuttaa pyrkimykseksi ja tahdoksi pysyä toisen rinnalla ja rakastaa elämän loppuun asti. Jäisi pois se lupauksen tuoma pakko, joka pahimmillaan pitää sellaisiakin avioliittoja pystyssä, joiden olisi ihan syytä kaatua. Ja mitä häpeään ja tuomitsevuuteen tulee, niin unohtakaa koko juttu. Antaa ihmisten tuomita. Tärkeintä on olla itselle rehellinen ja mennä vauhdilla kohti elämää, joka tuntuu hyvältä ja oikealta. Tuomitsijat ympäriltä voi karsia elämästään. Aina löytyy ihmismäisempiä tilalle.

Niin ja mitä elämänmittaiseen rakkaustarinaan tulee, niin minä uskon siihen. Mikään ei kaada sitä uskoa minusta. Minä uskon, että kahdella ihmisellä on mahdollisuus rakastaa elämänsä loppuun saakka. Kunhan se rakkaustarina on tosi, eikä perustu pakkoihin ja normatiivisiin olettamuksiin. Rakkaus on aivan liian arvokas asia tuhottavaksi turhilla asioilla.

Hauskaa vappua. Rakastakaa ja olkaa rehellisiä ja onnellisia. Jokainen meistä on sen ansainnut.

Lue myös

X