Havaintoja parisuhteesta

Avoin kirje raskaudestaan kertoneen suomalaisen ministerin solvaajille

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Arvoisat suomalaisen ministerin raskausuutista solvanneet 40-75 vuotiaat sivistymättömät moukat, mikä helvetti teitä vaivaa?

Olen kirjoittanut aiemminkin teistä. Mitään kehitystä ei tapahdu. Kun olen kertonut ääneen tämänkin blogin pahimmasta solvaajaikäryhmästä plus viisikymmentävuotiaat, niin aina joku teistä tulee syyllistyneenä ja närkästyneenä kommentoimaan, että turhaa leimaamista.

Valtaosa teistä osaa käyttäytyä, mutta liian suuri joukko ei omaa alkeellisiakaan käytöstapoja. Joku kutsuikin teitä sosiaalisessa mediassa kuvaavalla nimellä, perusuhmaikäiset. Ikuiset sellaiset.

Sisäministeri Maria Ohisalo kertoi tänä aamuna kyynelsilmin odottavansa lasta ja pitävänsä sitä kauniimpana asiana, mitä hänelle tässä ajassa on tapahtunut. Kaunis uutinen se olikin. Uuden lapsen syntymä.

Tässä teidän kommenttejanne:

Tässä oli vain pieni osa siitä moderoimattomasta ryönästä, jota olette iltapäivälehtiin suoltaneet ja joita ei syystä tai toisesta moderoida pois. Pahimpia en edes halua tuoda esille.

Samaa paskaa te suolsitte reilu vuosi sitten raskaudestaan kertoneelle ministeri Li Andessonille. Silloin paskamyrskyyn osallistui myös eräs kuntapoliitikko, joka onnittelujen sijaan kirjoitti Suomeen syntyvän pian uusi viherterroristi.

On sanottu, että sosiaalisen media pitäisi lakkauttaa, koska se alkaa olla ihmismielen suurin likakaivo. Ei missään tapauksessa. Sosiaalisessa mediassa on paljon hyvää. Ei sitä pidä lakkauttaa. Sen sijaan sieltä pitää poistaa häiriköivät ihmiset. Aivan samoin kuin julkisilta paikoilta poistetaan häiriköivät ihmiset, niin samoin pitäisi tehdä sosiaalisessa mediassa.

Itse olen kahdeksan vuoden aikana antanut porttikiellon sadoille ihmisille. Sillä tiedättekö mitä, minun sivustoillani ei kaltaisenne aikuiskiusaajat meuhkaa.

Pieni vinkki vielä loppuun, jos teitä tällä kertaa ahdistaa helle, aina teitä joku ahdistaa, niin menkää sosiaalisen median sijaan kylmään suihkuun.

Maria Ohisalolle ja hänen perheelleen onnea kauniin uutisen johdosta.

 

Lue myös

X