Havaintoja parisuhteesta

”Ehkä jonain päivänä uskallan elää niin kuin haluan”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”En tiedä sopiiko tämmönen ollenkaan sivustollesi mutta kirjoitan sinulle silti.

Uskonnollinen kasvatus.

Olen kasvanut vanhoillislestadiolaisessa perheessä.
Meitä sisaruksia on yli kymmenen.

Itse olen pitkälle yli 30 vuotias.
Vaikken liikkeeseen enää koe kuuluvani moni asia istuu syvällä.
En osaa päästää irti ja pelkään päästää irti.

Lapsesta asti päähäni on iskostettu että tämä liike ja anteeksiantotapa on ainoa keino pelastua.
Että muuta keinoa ei ole vaan helvetti odottaa jokaista, joka ei usko niin kuin on opetettu.

En usko että näin on, mutta pelot ovat juurtuneet syvälle.
Esimerkiksi koen tehneeni suuren synnin kun en ole ”ottanut kaikkia lapsia vastaan”.

Minulla on itselleni sopiva määrä lapsia, mutta silti ajatus kaihertaa.
”entä jos tämä on se synti joka johtaa minut kadotukseen”.

Haaveilen korvarei’istä mutten uskalla. Ajatuksissa pyörii: Mitä äiti sanoo tai mitä anoppi sanoo.

Puolisoni on samoilla linjoilla minun kanssani, mutta silti junnaamme ikäinkuin välitilassa.
Emme vain uskalla tehdä sitä viimeistä siirtoa ja kertoa vanhemmille et nyt riitti.

Vanhempien tai sukulaisten hylkäämiseen en usko.
Moni sisarukseni on jo liikkeestä lähtenyt eikä kukaan hyljännyt eikä mitään pahaa tapahtunut.

Tämä alkaa jo pyörittää omaa elämää ihan liikaa.

En tiedä mitä tällä postauksella haen. Joka ei tapauksessa tiedän etten ole ainoa tilanteessa oleva.

Ehkä jonain päivänä kävelen sukulaisten eteen tukka värjättynä ja korvikset korvissa.

Ehkä.
En tiedä.

Tai sitten pelkään edelleen liikaa.”

X