”Ehkä nämäkin murhaajan kädet etsivät päätä, jota silittää ja tuntea maailman paino”

Helmikuussa 1994 täytin kahdeksantoista vuotta. Samana vuonna ja samassa kuussa ilmestyi kauppoihin eräs suomalaisen bändin levy.

Ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi Jyväskylässä sijaitsevasta Airon-musiikista cd-levyn. Yhtye oli minulle aiemmin tuttu ja tiesin, että en tule ostamaan sikaa säkissä.

Lahjaksi itselle ostamani levy oli CMX:n Aura.

Vuodesta 1994-2000 kyseinen bändi kulki mukanani minne ikinä kuljinkaan. Livenä kyseisen bändin näin lukusia kertoja. Bändissä kiehtoi musiikin lisäksi solisti ja sanoittaja A.W.Yrjänän sanoitukset, jotka vuoroin maalasivat maailmasta lohdun pesää ja vuoroin vei ihmisen surun lähteelle, unohtamatta raivon ja vihan puhdistavaa voimaa.

Yrjänän käytti sanoituksissaan huomattavan paljon metaforia. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa teologiaa ja filosofiaa ja vaikutukset kuuluivat hänen tuotannossaan. Osin jopa uskonnollisia kielikuvia yhdistettiin filosofisiin pohdintoihin ja mausteena käytettiin suomalaista mytologiaa. Jos sellainen ei tee maailmantuskassa piehtaroivaan lukiolaispoikaan vaikutusta, niin en sitten tiedä, että mikä olisi tehnyt.

Aura on minulle tärkein suomalainen levy. Osaan lähes jokaisen levyn biisin ulkoa. Aura on liikuttanut sisälläni olevia osia oikeaan järjestykseen ja oli suuri potkiva voima sille, että kiinnostuin lopullisesti runoudesta ja kirjallisuudesta. Ajattelin levyä kuunnellessa, kuinka kaunista suomen kieli onkaan ja kuinka kauniisti sitä parhaimmillaan voi osata käyttää. Minulle isänmaallisuus ei ole kansallisuusaate, eikä hulmuava lippu, vaan kieli.

Levyn hittibiisiksi nousi ”Ruoste” niminen kappale. Äärimmäisen kaunis ja humaani laulu, joka maalaa maisemaa lohdun väreillä. Jokainen tulkitkoon laulun omilla tulkinnoillaan, koska se on taiteen yksi hienoimpia ulottuvuuksia. Itse näen laulun vanhan kuoleman jälkeisenä uuden alkuna, jossa uusi alku alkaa kosketuksella.

”Hei, katso kuinka hiljaa, sataa taas tomu vuotten ylle, ehkä nämäkin murhaajan kädet etsivät päätä, jota silittää ja tuntea maailman paino.

Savu nuolee raunioita, tiedäthän miltä tuntuu, lämmittää käsiään palaneiden kotien tuhkassa.”

CMX on ollut minulle nuoruusvuosien tärkein ja rakkain suomalainen yhtye. Aura levyn merkitystä ei voi sanoin kirjoittaa. Ehkä siksi Auran pitää luoda merkityksensä myös elämällä.

Nuorin tyttäreni täyttää muutaman kuukauden päästä neljä vuotta. Hän sai kasteessa nimekseen Aura.

Jos CMX:n levy Aura on hämmentävän kaunis levy, niin ihmisenä Aura on jo jotain elämääkin kauniimpaa.