Havaintoja parisuhteesta

Ei hampaat yhteen puristettuina, vaan huulet hieman raollaan

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Sanovat, että ennen kaikki oli paremmin.

Avioliitoissakin pysyttiin vuosikymmeniä. Vieläpä saman ihmisen kanssa. Vaikka hammasta purren, olen kuullut monen entisajan pariskunnan sanoneen. Sellaisten, joiden ilme kertoo, että olisi ehkä ollut parempi olla purematta.

Vähän niin kuin eräs Arvo, jonka vaimo yllättäen kuoli jättäen Arvon leskeksi kahdeksankymppisenä. Mies oli ennen vaimon kuolemaa juonut itsensä lähes hengiltä. Kunnes vaimon poistuttua eläväisten joukosta oli raitistunut täysin. Sanoi olevansa helpottunut ja vapaa. Oli ollut vuosia vittuuntunut ja pakeni sitä juomiseen. Erota ei kuulemma kehdannut. Mitä muutkin olisivat siitä sanoneet?

Se oli ollut sitä kuuluisaa ”vaikka hammasta purren” -rakkautta.

Vanhoilla päivillään Arvo tapasi vielä Sirkan. Heidän parisuhteensa tosin ei kestänyt vuottakaan, koska Arvon vitutukseen nauttima viina oli tuhonnut liikaa hänen elimistöään. Viimeisinä päivinään Arvo oli sanonut tyttöystävälleen Sirkalle, että mukavampaa se on kuitenkin onnellisena kuin onnettomana kuolla.

Toisin kävi eräälle tuntemalleni miehelle, jonka vaimo halusi erota 25 vuoden suhteen päätteeksi. Eron jälkeen mies soimasi itseään siitä, että olisi ollut voinut olla parempi vaimolleen. Sanoi unohtaneensa näyttää rakkauttaan. Kauniitkin kukat kuolevat kastelematta. Hänen vaimonsa meni uusiin naimisiin ja mies lähetti entisen vaimonsa uudelle miehelle onnittelukortin, johon kirjoitti toiveen, että mies olisi naiselle parempi kuin hän oli ollut. Kirjoitti, että mies on saanut kotiinsa kauneimman kukan ikinä, älä anna sen kuivua.

Onhan se pysäyttävää nähdä pariskunta, joka on ollut vuosikymmeniä yhdessä. Sellainen pariskunta, joiden välillä yhäkin näkyy rakkaus. Kyllähän sitä nyt kuka tahansa voi rakkaudettomassa liitossa kärvistellä vaikka loppuelämänsä. Voittajia ovat he, jotka pystyvät siihen rakastaen. Ensimmäistä vaihtoehtoa en halua suositella kenellekään. Tulee nimittäin lopussa pettymys, kun huomaa, että ei näitä elämiä olekaan kuin se yksi ainoa kappale.

Sanovat, että nykyään erotaan liian helposti.

Saahan sitä ihmiset sanoa. Helppous saattaa olla kovin subjektiivinen kokemus. Kuka meistä on määrittelemään, mikä on liian helposti erottu ja mikä taas hyväksyttävä ero. Eiköhän se ole jokaisen eronneen oma asia määritellä eikä sitä tarvitse ulkopuolisilla hyväksyttää. Jos vain luottaisimme ihmisen omaan harkintaan, niin ei tarvitsisi pelata olettamuksilla.

Tosiasiahan se on, että avioerojen määrä on ollut tasaisessa nousussa. Kyllä me 2000-luvulla avioituneet eroamme helpommin kuin 1970-luvulla avioituneet. Onko se sitten sitä, että teemme sen liian heppoisin perustein vai kertooko se siitä, että ennen oltiin vähän turhankin huonoissa olosuhteissa avioliitossa? Hammasta purren, tiedättehän. Minä en sitä ainakaan osaa sanoa, koska en ole kenenkään muiden avioeroissa ollut mukana kuin omissani. Eiväthän muiden erot minulle kuulu.

Onhan se tavoittelemisen arvoinen asia. Saada olla ryppyisenäkin pitkän yhteisen matkan tehneenä samalla parisuhdesängyllä. Pelkkä pyrkimys ei riitä. Pitää muistaa rakastaa, mutta ei hampaita yhteen purren. Ehkä jo tänä iltana ennen nukkumaanmenoa voisikin mennä valittunsa viereen. Sanoa hänelle, että sinä olet universumin ihanin ja paras puoliso. Takaan, että niiden sanojen jälkeen vastaanottaja herää aamulla oikealla jalalla. Mitä useampi meistä herää huomenna hymy kasvoillaan, sitä parempi päivä on tulossa ihan meille kaikille. Hyvä synnyttää hyvää.

Miksi siis olla sanomatta sanoja?

Mitä rakkauteen tulee, niin mitä vaivattomampaa se on, sitä lähempänä ollaan ikuisuutta. Eikä sinne hampaat yhteen puristettuina pääse, vaan huulet hieman raollaan.

Lue myös

X