Havaintoja parisuhteesta

Ei kai kukaan meistä täysin synnitön ole? -Oodi armollisuudelle

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Puhutaan hetki ehdottomuudesta ja armottomuudesta, joita olen tällä viikolla pohtinut saamieni kommenttien pohjalta. Viedään ehdottomuus ja armottomuus parisuhteisiin, joissa ne saavat aikaan tuhoa ja/tai valtavia paineita onnistumisesta. Tuntuu kuin parisuhde olisi ihmisen elämässä ensisijaisesti se, jossa tilaa väljyydelle ja joustavuudelle ei ole olemassa, joka on hämmentävää, sillä eikö rakkauden kuuluisi olla suvaitseva, armollinen ja anteeksiantava?

Toki rakkaudella ei ole monen suhteen kanssa mitään tekemistä, vaan sen sijaan ihmisen omistamisella. Hän on minun ja niin edelleen.

Miksi kahden ihmisen välinen, monogaminen parisuhde tai avioliitto on melkeinpä ainoita asioita, joista täytyy suoriutua täydellisesti ollakseen edes riittävän hyvä? Jos on esimerkiksi 40 vuotta naimisissa ja hairahtanut kerran, niin on automaattisesti epäonnistunut monogamiassa. Itse olen sitä mieltä, että se on hyvä suoritus.

Näin kommentoi eräs nainen keskusteluun, jossa oli mukana usea erittäin ankarasti ja ehdottomasti parisuhteeseen suhtautuva keskustelija. Ihmisiä, jotka viljelevät kirjoituksissaan vanhoja mitään tarkoittamattomia lauseita, kuten kerran pettäjä, aina pettäjä. Yksikin kerta tekee ihmisestä paskan, itsekkään ihmisen, jonka joutuu heidän mielestään kantaa pettäjän leimaa otsassaan koko loppu elämänsä, koska kerran pettäjä, niin aina pettäjä.

Mietitäänpä hetki 40 vuotta kestänyttä parisuhdetta. Minusta on äärimmäisen hieno saavutus, jos niin pitkän suhteen aikana on monogamiaan tullut vain yksi särö. Yksi virhe 40 vuoden aikana. Jos parisuhde ei sellaista kestä, niin sitten sen ei tarvitse kestääkään. Mietitäänpä tämän jälkeen ihmisen tekemää työuraa, joka on kestänyt saman verran eli 40 vuotta. Jos sama vaatimus olisi työelämässä kuin parisuhteen monogamiassa, niin yksi virhe 40 vuoden aikana riittäisi siihen, että koko työura on pilalla.

Miksi armottomuus ja ehdottomuus on parisuhteisiin suhteutettuna niin syvään rakennettua? Miksi juuri siinä elämänalueella, jossa virheen tekeminen pitäisi olla kaikkein sallitumpaa, koska parisuhde koostuu kahdesta rakastavasta ihmisestä? Miksi edes pitää aivan tolkuttoman armotonta vaatimusta yllä siitä, että yksikin virhe on liikaa? Varsinkin, kun hyvin moni meistä on sen virheen tehnyt tai tulee tekemään. Jos sen virheen jälkeen on ihminen vastassa, joka ensimmäisenä huutaa, että sen on kerrasta poikki sanon suoraan sen, niin rakkaus ei koskaan kovin isoissa kantimissa ollutkaan.

Olen aiemmin kirjoittanut, että ehdottomalle ja armottomalle puolisolle tulee jättäneeksi kertomatta asioista. Koska ehdottomalle ja armottomalle ihmiselle ei uskalla kertoa asioista, koska jokainen virhe, joka tulee tehdyksi, saa aivan järjettömät mittasuhteet. Jostain syystä me olemme rakentaneet juuri parisuhteen päälle ylisuuret odotukset toisen ihmisen virheettömyydestä, täydellisyydestä ja hyveellisyydestä. Tämän vuoksi hyvin monelle tulee parisuhteen saralta myös jättimäisiä pettymyksen tunteita. Ihan jo siksi, koska armottomuus kaatuu aina itsensä päälle ja ihan siksi, että lähes kaikki meistä tekee virheen jos toisenkin parisuhteensa aikana.

Jokainen tilanne ja jokainen teko pitäisi aina muistaa ottaa vain yhdessä hetkessä tapahtuneeksi teoksi, joka pitäisi osata laittaa mittasuhteisiin. Siksi tuollaiset löysät, leimaavat ja osittain jopa väkivaltaiset heitot, että kerran pettäjä aina pettäjä, pitäisi jättää kirjoittamatta, varsinkin kun kukaan ei niitä koskaan mitenkään perustele, vaikka niiden perään kysyykin.

Tiedän paljon ihmisiä, joilla on särö monogamiansa suhteen, mutta eivät he minun silmissäni ole ”aina pettäjiä”. Itsellänikin on särö oman monogamian suhteen ja olen sen itselleni anteeksi antanut, enkä aio kantaa häpeää, syyllisyyttä ja pahuutta sisälläni, vaikka monet kommentoijat haluavaisivatkin minun niitä kantavan. Olen itse ollut elämäni aikana parisuhteessa, jossa silloinen puolisoni on tehnyt särön omaan monogamiaansa, eikä hän minun silmissäni ole ”aina pettäjä”, vaan kaunis ihminen.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän näkee harmaan eri sävyjä ja kokonaisuuksia. Yksi teko kokonaisuuden rinnalla ei oikeastaan merkitse yhtään mitään. Toki jos kokonaisuus on jo pahasti pakkasen puolella ja siihen lisäksi tulee vielä ei toivottu teko, niin korttitalo saattaa lopulta kaatua yhteen tekoon, mutta ei siinäkään se viimeinen teko ole ratkaisevin kokonaisuuden kannalta.

Ehdottomuuden ja armottomuuden sijaan minä kannatan armollisuutta ja anteeksiantamista. Väitän, että niiden arvojen mukaan ottaminen helpottaisi monen kaltoinkohdellunkin elämää. Miksi kantaa koko elämänsä toisten ihmisten tekoja sisällään, jos mahdollisuus on olemassa siihen, että tekoja ei kanna? Itseään siinä vain kiusaa ja sitä näkee paljon kommenttipalstoilla. Mielipidettä maustaa vain ja ainoastaan oma kokemus, jonka käsittely on jäänyt puolitiehen ja sen pohjalta luodaan erittäin jyrkkä näkökulma asioihin ja pahimmillaan maustetaan mielipide henkilöön käyvällä loukkauksella.

Toki tiedän, että on niin pahoja tekoja, joista ei niin helposti irti pääsekään, ainakaan ilman ammattiapua, mutta jätetään ne teot tämän tekstin ja aiheen ulkopuolelle, koska muuten teksti saattaa tuntua vähättelyltä kaltoinkohdeltuja kohtaan.

Lopuksi haluaisin muistuttaa, että vaikka jälleen kirjoitan ihmisten tekemistä virheistä ja esimerkiksi pettämisestä ymmärtävään sävyyn, niin se ei ole suoraan verrannollinen siihen, että olen puolustamassa pettäjiä. En ole, sillä minä en ylipäätään ole parisuhdetuomari, joka jakaa tuomioita tai vapauttaa ihmiset syytteistään. Olen sitä mieltä, että kenenkään ei pitäisi olla. Olen tuomassa asioita esille ja ymmärtämässä ihmisen keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä. Siksi minulle on tärkeää luoda ympärille armollisuuden ilmapiiriä, koska armottomuus tukahduttaa meidät liiallisten vaatimusten alle.

Olen itse tehnyt elämässäni virheitä ja satuttanut niillä muita ihmisiä ja vaikka koen niistä yhä syyllisyyttä ja myös häpeää, niin en halua herätä jokaiseen aamuun vain kantaakseen syyllisyyttä ja häpeää sisälläni. Olen armollinen itselleni ja yritän jokaisen päivän aikana tehdä läheisilleni, maailmalle ja itselleni jotain hyvää. Vaikka minäkin olen pettänyt elämässäni, niin en kirjoita aamuisin takkini selkämykseen tekstiä ”aina pettäjä”, kun lähden viemään tytärtäni bussilla päiväkotiin. Olen itselleni armollinen ja ajattelen olevani jotain paljon muuta ja paljon enemmän.

Olkaa tekin, sillä jokainen teistä aivan varmasti on, vaikka teidät yritetään sanoilla leimata alemmaksi. Jos lopettaisin tämän tekstin kristillisiin tunnelmiin, niin sanoisin, että blogini tulee jatkossakin olemaan myös meidän syntisten puolella.

Armoa ja rakkautta.

Lue myös

X