Havaintoja parisuhteesta

Ei ole koskaan liian myöhäistä hankkia onnellinen parisuhde

30.12.2018 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Vanhoista teksteistä uudelleenjulkaisuna 7.12.2014 julkaistu teksti siitä, että kaikki on aina mahdollista.

 

Psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman kirjoitti vuosikymmeniä sitten teoksen ”Ei ole koskaan liian myöhäistä hankkia onnellinen lapsuus”. Lainaan hänen otsikkoonsa koskemaan parisuhdetta. Samalla tämä kirjoitus haluaa antaa ylistystä pitkille parisuhteille, mutta myös uskallukselle erota. Puolet solmituista avioliitoista päätyy eroon. Voisi ajatella, että se on masentava määrä, mutta asian voi ajatella myös niin, että puolet solmituista avioliitoista ei päädy eroon. Se on kunniotettava määrä, sillä kahden ihmisen rakkaussuhde on kaikkea muuta kuin kultareunuisten pilvien päällä vaeltamista. Koko elämän kestävä parisuhde on yhtä suuri ihme kuin siittiön kiinnittyminen munasoluun ja sen tuloksesta syntyvä lapsi. Saman aikaan hyvin mahdotonta ja hyvin mahdollista.

Minä uskon elämän pienuuteen. Siihen, että mitä vähemmän tilaa, sitä enemmän tunnetta. Pienet kyläkaupat ovat ajatuksellisesti paljon sympaattisempia kuin helvetilliset automarketit. Pieni tila, suurempi tunne. Seksissä suurin osa tapahtuu ihmisen aivoissa. Toimintaa edeltää aivojen aktivoituminen. Parisuhteessa suurin osa tapahtuu ajatuksissa. Jos parisuhteen ympäriltä riisuu kaiken turhan, niin jäljelle jää parisuhteen pehmein ydin, toisen ihmisen läheisyys. Toisen ihmisen läheisyydestä alkaa parisuhde ja kaikki mitä sen ympärille aletaan rakentaa on parisuhteen kannalta epäolennaista ja jopa tuhoavaa. Kun ihminen kohtaa ihmisen ja tuntevat koskettaessa toisiaan suurta yhteenkuuluvuutta ja nautintoa, niin parisuhteen ydin on saavutettu. Kohtaamisen aikana ympäristö ja aika lakkaa olemasta. Niillä ei ole hetkelle mitään merkitystä. Siinä on parisuhteen suurin ydin tiivistettynä. Kaksi ihmistä. Läheisyys. Yhteenkuuluvuus. Tunne. Pieni tila. Ollaan parisuhteen kyläkaupassa, jossa tiskin takana seisoo sympaattinen myyjä vanhan veivattavan kassakoneen kanssa. Ilmassa leijuu vastakeitetyn kahvin tuoksu ja seinissä väreilee hiljaisuus.

Mitä tapahtuu kohtaamisen jälkeen? Viivytellään muutama vuosi parisuhteen kyläkaupassa. Viihteeksi riittää kumppanin silmät ja yhteiseksi harrastukseksi jokapäiväinen seksi. Kaikki on riittävää. Parisuhteeseen riittää yksi huone eikä pieneen mieleenkään tule laajentuminen. Seuraavina vuosina pienuus alkaa ahdistaa. Seinät alkavat kaatua päälle ja kyläkaupan valikoima on auttamatta liian suppea. Aletaan yhdessä laajentamaan parisuhteen kokoa. Hankitaan taloon lisää huoneita, pihaan lisää autoja ja huoneisiin lisää huonekaluja. Viihteeksi tarvitaan viidenkymmenen tuuman televisio ja yhteiseksi harrastukseksi kuntosalikortit eri saleille. Talossa alkaa olla niin paljon huoneita, että kumppania ei sieltä edes löydä. Kaksi ihmistä. Yhteenkuulumattomuus. Tunnekylmyys. Suuri tila. Ollaan parisuhteen automarketissa, jossa pitkien ankeiden käytävien päästä alkavat uudet pitkät käytävät. Käytävillä kulkee ilmeettömiä parisuhderobotteja, jotka ahdistuneina etsivät kumppaniaan, leipäosastoa ja elämäntarkoitusta löytämättä lopulta mitään niistä. Ilmassa leijailee pettymys ja epätoivo ja seiniin on kirjoitettu synkkä loppu.

Sama kaava. Eri ihmiset. Eri automarketit. Kyläkaupat ovat kuolleet sukupuuttoon. Iso tila jyrää pienemmät tilat alleen. Kaikessa. Ihmiset alkavat ottaa sen totuutena. Pakko olla isoa. Pieni ei riitä. Pakko olla valikoimaa. Pakko olla enemmän. Parisuhteessa pieni ei riitä. On oltava puitteet. On oltava raamit. On tarjottava kolmen lajin illallinen tuttavapariskunnalle. Pitää matkustaa entistä kauemmaksi. Pitää olla koko ajan menossa. Pitää. On pakko. Olla. Liikkeessä. Ja mitä tapahtuu. Mitä enemmän maailma on auki, mitä enemmän ovia on avoinna, mitä pidempiä on automarketin käytävät, sitä pienemmäksi ihminen tuntee itsensä, sitä ahdistuneemmaksi ihminen tuntee itsensä tavarahyllyjen edessä, jotka nousevat taivaaseen asti. Ilmassa ei leiju vastakeitetyn kahvin tuoksu vaan älypuhelimien jatkuva piipitys. Tule. Mene. Rakenna. Älä pysähdy. Elämän kello kulkee kohti kuolemaa ja kuoleman saapuessa jäljelle jää kasa tyhjiksi rakennettuja huoneita ja rikottuja ihmissuhteita.

Parisuhteen pehmein ydin. Kun kaksi ihmistä kohtaa toisensa. Tuntevat yhteenkuuluvuutta ja nautintoa. Maailma ympärillä lakkaa olemasta. Palata siihen hetkeen. Siihen ensimmäiseen.Olla menemättä automarkettiin. Sulkea älypuhelimensa illan ajaksi. Mennä kumppanin kanssa samaan huoneeseen. Sulkea muiden huoneiden ovet. Sulkea viidenkymmenen tuuman televisio. Katsoa kumppaniaan silmiin. Riisua hänet alasti. Antaa mielen ja huulien liikkua kohti yhteenkuuluvuutta. Riisua itsensä alasti ja sanoa kumppanilleen, että tee minut mahdollisimman isoksi tässä pienessä tilassa. Ja me tehdään toisistamme näkyviä. Huone ympäriltämme pienenee ja lakkaa olemasta. Jäljelle jää vain parisuhteen pehmein ydin.

Sinä ja minä.