Havaintoja parisuhteesta

Ei ole mitään hätää, ole siinä minun sylissäni

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

On vaikea olla toisen ihmisen tukena hänen ahdistuksensa, surunsa tai hädän edessä. Niin olen kuullut joidenkin sanovan.

Miten niin?

Toisen ihmisen kokemiin tunteisiin ei koskaan pysty pääsemään täysin autenttisesti sisään. Ei, koska jokainen tuntee tunteensa yksilöllisesti. Toisen ihmisen tunteita ei myöskään pysty tasoittamaan millään teoilla, koska jokaisen meistä pitää tuntea tunteensa itse. Kun taas toisen ihmisen pahoja hetkiä, surua tai ahdistusta pystyy ottamaan vastaan, kannatella niitä ja myötäelää mukana.

Sitä kutsutaan ihmisen tukemiseksi ja empatiaksi. Toisin sanoen rakkaudeksi. Onko kykeneväinen ottamaan ihmisen kiinni, kun hän kaatuu sinua vasten vai pitääkö hänen kannatella itseään yksin tai kaatuessaan kaatuuko hän maahan saakka.

Kyse ei ole siitä, että osaako, vaan kyse on myös siitä, että haluaako?

Rakkauden arvo mitataan monessa asiassa. Yksi niistä on toisen ihmisen kannatteleminen hänen vaikeissa hetkissä. Siihen tarvitaan pyyteetöntä rakkautta, toisen ihmisen asemaan asettumista eli empatiaa, tunnetaitoja ja halua.

Miksi siihen ei muuta tarvita? Koska tuen antaminen tilanteissa, joissa toinen ihminen kantaa yksin kohtuuttoman isoa taakkaa, tarkoittaa sitä, että menee ihmisensä luokse, ottaa hänet syliin ja sanoo, että ei ole mitään hätää ja pitää siinä. Näyttää käytöksellään, että välittää, jakaa tunteen ja on saatavilla. Ei jätä rakastamaansa ihmistä yksin.

Sillä siinä tilanteessa ihmisen yksinjättäminen on silkkaa välinpitämättömyyttä ja haluttomuutta kantaa osaa toisen ihmisen taakasta.

Rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

 

 

X