Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin sitoutumiskammo

Hän kärsii sitoutumiskammosta. Nuoret ihmiset ovat sitoutumiskammoisia. Ihmiset eivät enää pysty pitkiin suhteisiin, koska eivät ole kykeneväisiä sitoutumaan. Lauseita, jotka eivät tarkoita yhtään mitään.

Sitoutumiskammo? Mikä ihme se on?

Palataan hetkeksi menneisyyteen. Aikaan, jolloin ihminen saattoi olla koko elämänsä samassa työpaikassa ja samassa avioliitossa. Huolimatta siitä, että viihtyikö kummassakaan. Ehkä silloin tehtiin sanomattomia viidenkymmenenvuoden sopimuksia neljäkymmenenvuoden irtisanomisajalla. Sekä työpaikalle, että avioliittoon.

Olen lukenut viikonlopun minulle lähetettyjä viestejä, jota pyysin ihmisiltä, joiden vanhemmat ovat eronneet. Sellaisia tuli ehkä muutama. Suuri enemmistö oli viestejä, joissa kerrottiin tuntemuksista, kun vanhemmat eivät eronneet. Siitä epäuskosta ja ahdistuksesta, kun vanhemmat tuhosivat perheen mielenterveyden ja hyvinvoinnin pysymällä aivan väkisin suhteissa, joissa ei ollut jäljellä enää kuin pelko. Siitä myöhemmin, otsikolla ”Erotkaa edes lastenne vuoksi!”

Sitoutuminen on hyvä asia. Ihminen, joka on sitoutunut tekemiseensä, tekee sen usein täysillä ja hyvällä asenteella. Parisuhteessa sitoutuminen parisuhteeseensa on hyvä asia. Se on kuin turva kaiken kaaoksen ympärillä, että on jotain pysyvää, jotain, johon nojata. Kunnes sitoutumisesta tulee pakko, jolloin sitoutuminen ei ole enää vapaaehtoista, vaan riippuvuutta. Niitä tarinoita minä olen viikonloppuna lukenut.

Nykymaailma tarjoaa parisuhderiippuvuuksia vähemmän kuin menneet vuosikymmenet. Nainen ei ole enää riippuvainen miehestä taloudellisesti eikä mies ole enää riippuvainen naisesta kodinhoidollisesti. Tämä puhuttaessa heteronormatiivisesta parisuhteesta. Parisuhde on enemmän vapaa sivusyistä olla parisuhteessa. Avioliitosta on myös helpompi erota ja avioero ei aiheuta enää turhanpäiväistä häpeää. Siksi on luonnollista, että avioeroja on huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin.

Ihminen, joka ei harrasta elämänmittaisia parisuhteita ei ole sitoutumiskammoinen eikä sitoutumiskyvytön. Hän on vapaa riippuvuuksista. Eivät kaikki ole vieläkään. Viimeksi tänään sain kommentin, jossa nainen kirjoittaa olevansa täysin kyllästynyt siihen, että toimii perheessään kodinhoitajana. Hän on toki ollut täysin kyllästynyt jo viimeiset viisitoista vuotta, mutta jatkaa yhä avioliitossaan. Onko kyseessä sitoutumiskykyinen ihminen? Ei, vaan kyseessä on riippuvainen ihminen. Mihin hän on niin riippuvainen, että ei kykene lähtemään avioliitostaan, niin hän yksin tietää se, jos hänkään, mutta sitoutumisen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Kuten ei ole sitoutumiskammon ja kyvyttömyyden kanssa mitään tekemistä sillä, että samassa tilanteessa oleva nainen on lähtenyt miltei saman tien huomattuaan, että on ajautumassa rooliin, jota ei halua ja elämään yhdessä ihmisen kanssa, joka omaa täysin erilaiset arvot kuin itsellä on. Miksi hänen edes pitäisi sitoutua elämään, suhteeseen ja ihmiseen, jota hän ei tunne omakseen? Ei hän ole sitoutumiskyvytön, vaan itsetietoinen. Hän elää itselleen, eikä vain muita miellyttääkseen.

Voi olla myös niin, että tämä hektinen aika, jonka tosin pandemia lopetti ainakin hetkiseksi, on perinteiselle parisuhteelle aivan mahdoton kasvualusta. Siitä olen aiemminkin kirjoittanut. Mahdollisuuksien markkinat ovat valtavat ja keskittyminen vain yhteen miljoonasta mahdotonta. Voi olla, että aika ei edes kannusta ihmistä sitoutumaan. Talouden lisäksi ihmissuhteet mitataan kvartaaleissa. Jos minulta kysytään, niin kumpaakaan niistä ei pitäisi mitata niin lyhyessä ajassa.

Ihminen sopeutuu vallitsevaan tilanteeseen. Ihmisen on pakko, koska se turvaa hänen olemassaolonsa. Ihminen on osa luontoa ja sopeutumiskykyisimmät pärjäävät. Me luomme omaa tulevaisuuttamme myös ihmissuhteiden osalta. Jos ihminen siirtyy sosiaaliseen mediaan ja palvelualan työntekijä korvataan koneella, niin suhde toisiimme tulee muuttumaan vääjäämättä. Siksi missään tilanteessa ei parisuhteitammekaan voi verrata siihen, mitä ne ovat vuosikymmeniä sitten olleet. Aivan eri maailma ja yhteiskunta.

Tältä pohjalta pidän jopa ihmeenä sitä, että yli puolet solmituista avioliitoista kestävät. Se on suuri ja omalla tavalla kunnioitettava luku. Miksi siinäkin asiassa keskitymme päivittelemään vain sitä, että melkein puolet päättyy eroon? Se on aikamme kuva. Siksi mielestäni pitkäkestoinen parisuhde on jopa tulevaisuudessa poikkeus kuin sääntö. Ei missään nimessä mahdottomuus, koska kahden toisilleen sopivan ihmisen suhde kestää missä tahansa tilassa ja ajassa, mutta lohtu piileekin siinä, että kahden toisilleen epäsopivan suhde ei ole mikään pakko kestää.

Sitoutumiskammo on sitä, että ei halua edes yrittää. Itse arvostan sitä, että ihminen edes yrittää, oli lopputulos sitten mikä ikinä.

Sillä niin kuin kaikessa muussakin, aina on mahdollisuus siihen, että onnistuukin.