”Ei olisi poikani pitänyt ensimmäisen kanssa mennä naimisiin”

Kaikki minulle tarinansa ulkopuolisesta halveksunnasta lähettäneet eivät halunneet koko tarinaansa julki. Tässä vielä kooste tarinoiden sisältä olleista kommenteista ja aiheeseen tulleista kommenteista.

 

”Samassa tilanteessa olen itsekin, anopin ja miehen sisaren kritisoimana ja ylitse kävelemänä. Olimme mieheni kanssa juuri menneet naimisiin ja odotin lastamme, niin anoppi kommentoi: ”Ei olisi poikani pitänyt ensimmäisen kanssa mennä naimisiin” ja miehen sisko kuunteli vieressä. Kritiikkiä on koko yhdessäolomme ajan tullut lähes kaikesta.

 

”Itse erehdyin kuopuksen ristiäisiltana ottamaan puoli lasia kuohuvaa ja kilistää muiden kanssa ihanalle päivälle lasten mentyä nukkumaan. Välittömästi tuli anopilta paheksuntaa ja palautetta, edesvastuutonta äitiyttä sellainen toiminta. Hetki tämän jälkeen kuulin myös puhuvan miehelle, että onneksi olen ilmeisesti sentään raskausaikana tajunnut olla juomatta kun on terveet lapset kuitenkin syntyneet. Huono miniä olen muutenkin kun en yhteyttäkään häneen pidä ja nyt vielä kaiken päälle juoppo. Eipä tehnyt mieli sitä puolikastakaan lasia sitten ottaa.”

 

”Olen käynyt parisuhdeterapeutilla keskustelemassa esimerkiksi tästä ongelmasta. En tarkalleen muista mitä terapeutti sanoi, mutta kuitenkin siihen suuntaan, että se on mies (/puoliso), joka asettaa rajat omalle vanhemmalleen/suvulleen. Hän on se, jonka tehtävä on asettaa oma perheensä etusijalle ja näin ongelmat anopin kanssa on usein ensisijaisesti ongelmia parisuhteen sisällä. Olen päätynyt toteamaan, että terapeutin näkemys taitaa olla oikea. Jos mies valitsee perheensä ja asettaa vanhemmilleen rajat siitä, miten hänen perhettään tulee kohdella, ei ongelmia pääse syntymään. Siksi olenkin päätynyt siihen päätelmään, että joltain miehiltä on jäänyt itsenäistyminen kesken. Heidän pitäisi kysyä itseltään, että haluaako viettää elämää puolison vai omien vanhempiensa kanssa ja tehdä ratkaisut sillä perusteella.

Meillä pulmat olivat enimmilläänkin lähinnä ärsyttäviä, mutta mies oppi oikein hyvin kertomaan äidilleen, että hän ei voi tulla ripustamaan uusia ostamiaan verhoja meidän kotiin, eikä voi edes ostaa meille verhoja, ennen kuin olemme miehen kanssa asiasta keskustelleet ja tehneet yhdessä päätöksen. Eikä ole ok järjestellä meidän astiakaappia hänen logiikkansa mukaan. Meille ei voi myöskään kutsua kylään muuta sukua vaikka sattuisivat juuri olemaan paikkakunnalla.”

 

”Tutulta kuulostaa, vaikka meille se pahis on pääasiassa appiukko. Omasta käytöksestään ja kunnioituksen puutteeseen liittyen keskusteltaessa, hän tokaisi minulle ettei aio enää vanhalla iällä muuttaa käytöstään – hän on sitä mitä on. Itse en ymmärrä miten ikä liittyy millään tavalla siihen ettei käytöstään voisi muuttaa ystävällisemmäksi? Miehenikin välillä puolustaa isänsä huonoa käytöstä sillä, että ”isä on jo niin vanha” (noin 75)..
Tuokin kuulostaa tutulta että kaikki omistamamme yhteiset asiat on heidän puheissaan vain miehen hankkimia. Ollaan oltu 8 vuotta yhdessä ja toinen lapsi tulossa, niin luulisi että voisi vihdoin hyväksyä että meillä on ihan yhteinen koti.. Jos appivanhemmat joskus kysyvät jotain minulta ”mitenkäs teillä kotona..”, niin tarkoittavat silloin kysymyksessään lapsuudenkotiani – eli minun vanhempieni kotia. Huoh.. Kaikista eniten inhottaa just toi että appiukon tapaamisen jälkeen on itseltä mehut pihalla melko pitkään, osaa vaan jotenkin imeä energiat musta pois..”

 

”Kuulostaa itkettävän tutulta. Meillä jo odotusaikana tuleva mummo oli omin päin hankkimassa tulokkaalle vaunuja ym. ja kun miehen kanssa ilmoitettiin että on ne itse hankittu, niin tämä hätääntyi että mitä hän nyt tekee kun on itselleen mieleiset lastentarvikeliikkeeseen jo tilannut. Kun lapsi syntyi, kutsui itseään lapselle äidiksi, ja kun vauvana itkeskeli niin kävi nappaamassa hänet minun sylistäni pois ja jopa ilmoitti että hän sitten voi hoitaa neuvolakäynnit jos minulla vaikka on jotain tärkeämpää (!!), tunki soittelematta ja kyselemättä kylään jatkuvasti, osteli lapselle vaatteita kaikki jo seuraavaa kokoa odottamaan jne, ja odotti vauvanruokapurkit kaapissa kieli pitkällä että minä lopettaisin imettämisen että hän sitten ”opettaa lapsen syömään” niinkuin itse asian ilmaisi.

Mies ei ottanut juuri mitään kantaa vaan oli sitä mieltä että antaa äitinsä hössöttää. Joten kun minulla meni lopullisesti kuppi nurin ja erosimme lapsen isän kanssa, niin ex-anoppi alkoi tottakai ja tietysti nimettömänä tekemään lastensuojeluilmoituksia. Kuulema oli tukenut perhettämme jo vuosikaudet ja mm. joutunut aina ostamaan lapselle kaiken ulkovaatteista alkaen. Tätä kiusaamista ja minun mustamaalaamistani on jatkunut kohta 14 vuotta, onneksi lapsi itse on jo niin iso että ymmärtää ja jopa välttelee mummoaan nykyään. Että terveisiä vaan Irja-mummolle – odotan sitä päivää kun tällä ihanuudella on neljä metriä multaa päällä.”

 

”Kovin tuttua, mutta se pahis on mun oma äiti ja mä olen se, joka ei osaa mitään.
Kaks suhdetta äiti sai multa jo pilattua, nykyistäkin kovasti yrittää.”

 

”Jostain syystä hymähdin tuolla ”suttura” -sanalle, koska tuntuu, et tietyn ikäluokan naiset tykkää vetää ”suttura” -kortin heti esiin, jos joku nainen on nuorempi, huolitellumpi tai koulutetumpi. Sutturalla viitataan alempi arvoiseen ”huonoon naiseen”. Ehkä yks parhaimpia kommentteja mitä olen koskaan saanut suoraa päin näköä, oli naishenkilöltä joka puhkui ja puhisi mulle kiukkuansa (en edes aloita mistä mulle suuttui) ja totesi, et olet liian läski sutturaksi.”

 

”Mullakin olisi vaikka mitä kerrottavaa, mutta ehkä ikävin oli tämä missä exanoppi ei saanutkaan haluamaansa tyttöä. Tuli synnärille katsomaan vauvaa, haukkui sen nenää, ei sanonut mitään kaunista, oli kylmä ja pinkistä kukkakortista oli viivannut tytön yli ja kirjoittanut poikavauvalle kuulakynällä.”

 

”Olen myös kuullut, kun en ole huonoon käytökseen reagoinut, että ”kusi on noussut päähän ja luulee itsestään liikoja, eikä osaa ottaa negatiivista palautetta!” Itse olen ihan erimieltä. Kenenkään ei tarvitse elämässään pitää huonosti käyttäytyviä ihmisiä. Jotkut aukovat päätään koko ajan ja laittavat sen ”rehellisyyden” piikkiin ja sen, että ”minulla on oikeus sanoa jos en pidä sinun tavasta elää” totta, minulla on myös oikeus poistaa sinut elämästä ja olla välittämättä sinun huonosta käytöksestä. Ihmisten on välillä vaikea hoksata, että puratkohan huonoa oloasi ja kurjaa elämääsi nyt väärään ihmiseen. Olisi hyvä miettiä aina kaksi kertaa ennen kuin sanot tai ennen kuin lähetät viestiä missä haukut toisia.”

 

”Yksi avioliittoni on kariutunut anoppiin. Niin kauan kaikki meni hyvin, kunnes muutimme exäni vanhempien naapuriin. Aikuinen poika taantui, kun äiti osasi ja tiesi kaiken. Itse en yli kymmenen vuoden liiton jälkeen osannut edes ruokkia siippaani oikein, saati pestä pyykkiä. Mutta sellaista se on.  Asiat tärkeysjärjestykseen… Joillekin äiti on aina ykkönen ja saa ollakin. Itse olen vaan kiertänyt sellaiset miehet kaukaa, kun kerrasta opin.”

 

”Minun avioliittoni mieheeni kaatui lopullisesti yhteen pariterapiassa mieheni sanomaan lauseeseen: ”En halua sanoa äidilleni vastaan, hän on äitini.” Kyseistä lausetta oli edeltänyt anopin puolelta muun muassa päin naamaa huorittelua, lasten kuullen läskipalleroksi haukkumusta ja puuttumista aivan kaikkeen meillä perheenä tapahtuneeseen. Nukkukoon ex-mies äitinsä kainalossa loppu elämänsä. Itse laitan ainoaksi ehdoksi mahdolliseen seuraavaan suhteeseen, että miehellä on äiti kuollut.”

 

Suomalaiset ottaa sukulaisuuden ihan liian tosissaan. Mitä sitten jos on sukulainen? Ihminen mitataan hänen käytöksensä kautta. Ihan sama mikä siinä se sukulaissuhde on. Tämä on seurausta siitä, kun meidät on kasvatettu niin jäätävän nöyräksi että emme uskalla edes ihmishirviöille laittaa rajoja koska sukulaisuus ja joku hemmetin velvollisuus. Jos aikuinen ihminen ei osaa käyttäytyä niin olkoon yksin.