Havaintoja parisuhteesta

Ei se ole keneltäkään pois, jos himoitsee muitakin kuin rakastansa

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

PANISIN!

Olen kuullut tämän huudahduksen miltei elämäni kaikissa parisuhteissani. Varsinkin sen jälkeen, kun lakkasin olemasta toisesta ihmisestä mustasukkainen. Kyseinen sana on tullut ulos leikkimielisenä huudahduksena esimerkiksi silloin, kun elokuvassa tai sarjassa on tullut lähikuvaan joku helvetin hyvännäköinen mies tai nainen. No se on sellaista parisuhteeseen kuuluvaa hyväksyttävää ja hyvän maun oikealla puolella olevaa seksismiä.

On minulle erään parisuhteen molemmat osapuolet kertoneet leikkivänsä kahvilassa niin sanottua ”panisin” leikkiä, jossa he katsovat kahvilassa olevia ihmisiä seksuaalisin silmin ja sanovat toisilleen, että kenen kanssa voisivat harrastaa seksiä. Monesta tämä kuulostaa varmaan lapselliselta ja ihmisiä arvottavalta, mutta jos jätetään huomioitta liian vakava lähestymisen aiheeseen, niin samalla se on todella terve merkki kahden ihmisen välisestä parisuhteesta.

Väitän, että jokainen parisuhteessa elävä himoitsee välillä muitakin kuin omaa puolisoaan. Moni myös häpeilee ja pelästyy tunnettaan, vaikka tunteessa ei ole mitään hävettävää tai pelättävää. Se on aivan normaali tunne. Paras parisuhderaami tälle tunteelle on tietenkin parisuhde, jossa asioista voi sanoa ääneen. Parisuhde, jossa elokuvatähden seksuaalinen ihannointi ei aiheuta murjottamista ja ongelmia. Parisuhde, jossa uskalletaan sanoa ääneen se asia, jota monessa parisuhteessa ei uskalleta sanoa ääneen, eli parisuhteessa tulee himoinneeksi muitakin.

Koska eihän se ole keneltäkään pois. Niin kuin asian ilmaisi eräs nainen, joka sanoi, että katselee päivän aikana estottomasti muita ihmisiä ihan seksuaalisin silminkin ja tällä tavalla kasvattaa seksiruokahaluaan, jonka voi sitten purkaa illalla oman rakkaansa kanssa.

Se ei ole ollenkaan harvinaista, että pitkän parisuhteen puuduttaessa hieman parin seksielämää, sitä tulee seksin aikana silmät kiinni ajateltua jotain toista henkilöä tai jotain mielikuvitettua kohtausta. Siinäkään ei ole mitään väärää. Silti mielestäni parempi ja rehellisempi tapa on puhua rakkaalleen ääneen fantasioistaan. Pitää kuitenkin muistaa, että tämä toimii vain kahden itsetuntisen ja avoimen ihmisen parisuhteessa. Jos on vaara, että toinen loukkaantuu tai tuntee asemansa uhatuksi, niin häntäkin pitää ymmärtää. Tosin, harvoin on niin, että pariksi on muodostunut hyvän seksuaalisen itsetunnon ja huonon seksuaalisen itsetunnon omaavat, koska seksielämässä se johtaa eittämättä ongelmiin.

Seksuaalinen itsetunto on herkkä aihe, eikä sitä pidä tarkoituksella mennä sörkkimään, koska pahimmillaan se tappaa ihmisestä seksuaalisuutta ja saa ihmisen menemään vielä syvemmälle seksuaalisiin ongelmiin. Seksissä on hyvä olla pelisilmää, ymmärrystä ja syvää empatiaa rakastansa kohtaan. Seksillä ei saa rikko ihmistä, vaan saada hänet hehkumaan.

Palataan takaisin parisuhteeseen, jossa kahdella ihmisellä on niin hyvä yhteys toisiinsa, että seksillä voi ajatuksen tasolla leikitellä. Niissä suhteissa spontaani lausahdus ”panisin” on vain pilke yhteisen seksuaalisuuden silmäkulmassa. Lausahdus on luottamuksen osoitus toiselle, että hänelle voi tuollaistakin sanoa. Se on varmuutta siitä, että toinen ei loukkaannu eikä ota itseensä.

Pitäisin jopa kummallisena, että puolisoni ei himoitsi ohimennen jotain muuta ihmistä kuin minua. Enhän minä voisi edes olla kenenkään toisen himopoliisi tai himovartija. Kukin himotkoon ketä tahansa. Toki jos tilanne olisi se, että huomaisi itse olevansa puolisonsa himojen ulkopuolella jatkuvasti, niin se saattaisi olla pienen keskustelun paikka. Muutoin minusta ihmiselle pitää antaa lupa himoita muitakin kuin omaa puolisoaan. Koska sehän on vain seksuaalisuutensa esillä pitämistä, elämälle flirttailua, elämänhimoa, elämänkiimaa ja positiivista tapaa ajatella.

Sellaisen ihmisen kanssa on kivaa olla parisuhteessa.

X