Havaintoja parisuhteesta

”Ei siinä hämärässä huoneessa jääny epäselväksi se, että päivän väri oli pikimusta”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Kuvassa näkyvällä ( siulle ei vaan saa lähetettyä kuvaa ) pienellä, vanhahkolla, ryppyisellä, työpäivän jälkeen hieman väsyneellä, mutta niin onnellisella, tyynellä, levollisella, seesteisellä ja elämänilosta humaltuvalla naisella on tänään tärkeä ja merkityksellinen päivä. Päivä jota ei pitänyt tulla. Elossa olon 1-vuotis päivä

Vuosi sitten tämän päivän aamuna en täyttäny mahaani hotellin herkkuja notkuvasta aamiaispöydästä. En avannu televisiota enkä laittanu musiikkia soimaan. En meikannu enkä käyny suihkussa, mutta vaihdoin kauniit alusvaatteet, sillä äiti on opettanut, että aina pitkälle matkalle lähdettäessä täytyy olla siistit ja puhtaat alusvaatteet, koska jos jotain sattuu ja joutuu onnettomuuteen niin ei sitten nolota olla rikkinäisissä pikkareissa hoidettavana. Ja miun matka tulisi olemaan pidempi kuin mikään aikaisemmin tekemäni.

Eikä matka ollut mikään hetken mielijohde – se oli hyvin suunniteltu, pohjusteltu, perusteltu. Pitkän harkinnan tulos. Joku voisi sanoa matkan olevan itsekkyyden huippu, mutta mie koin sen juuri päinvastoin. Tämä olisi paras vaihtoehto paitsi miulle, mutta myös jokaiselle joka oli osa miun elämää. Aidon rehellisesti uskoin siihen.

Hämärässä huoneessa tein sen, minkä osaan parhaiten. Kirjoitin. Kirjoitin kirjeitä, en selittääkseni vaan perustellakseni. Kirjoitin ylös myös käytännön asioita ruokaresepteistä joululahjalistoihin. Kirjeet on miulla vieläkin tallessa ja olen palannut niihin kerran – niistä löytyy lopulta tärkein viesti miulle itselleni.

Mie uskon suojelusenkeleihin. Miulla niitä lienee useampi, sen verran paljon olen huolta ympärilleni aiheuttanut. Yksi näistä tuntee miut läpikotaisin – tunnistaa miun mielenliikkeet vaikka miten niitä peittelisin. Pääsi mokoma miun mietteiden jäljille, arvasi miun suunnitelman. Mutta mie päätin huijata enkeliä, olla nopea ja ehtiä ensin. Vastata viesteihin etten herättäisi huolta. Silti joku niissä miun vastauksissa tai vastaamatta jättämisissä toimi juuri päinvastoin kuin olin ajatellut. Tiedän, ettei ollut helppo päätös soittaa miulle apua satojen kilometrien päähän.

Mutta siellä ne sitten koputti hotellihuoneen oveen kaksi nuorta ensihoitajaa. Halusivat nähdä miut ja jutella, tietää että olin kunnossa. Ei ollut varmaan helppo paikka heillekään, vaikka työtään tekivätkin. Kovasti yritin vähätellä ja pienentää asianlaitaa, maalata maisemaa pirteillä väreillä. Mutta kovin läpinäkyvää miun vakuuttelu oli, ei siinä hämärässä huoneessa jääny epäselväksi se, että päivän väri oli pikimusta.

En väitä, että heräsin hetkessä sormia napsauttamalla todellisuuteen ja tajusin suunnitelmani tyhmyyden. En. Vielä ensihoitajien lähdettyä jatkoin kirjoittamista, mutta luin kaiken mitä olin kirjoittanut. Oltiin sovittu lanssi-henkilöiden kanssa, että otan seuraavana päivänä yhteyttä sairaalaan. Mietin, että huomiseen on yksi yö. Ei yhdestä yöstä ole haittaa. Mennään yksi yö kerrallaan. Jää enemmän aikaa kirjoittaa, se on hyvä.

Yksi yö kerrallaan. Sillä ajatuksella menin pitkään. Keväällä oli yksi hetki, jolloin miusta tuntui että nyt ne yöt loppui. Mutta jostain elämänlangasta olin noiden öiden aikana saanu kiinni, sillä täällä sitä ollaan, vieläkin. Ja nyt näen, katson, mietin asioita jo pitkälle tulevaisuuteen. Miulla on tulevaisuus.

Mie en kirjoita tätä julkaisua siksi, että olisin ruinaamassa miljoonaa tykkäystä ja sydäntä ja jaksuhalia – ei miulla oo edes miljoonaa naamakirja ystävää. Kirjoitan tämän siksi, että tämä on vieläkin se minkä osaan parhaiten – kirjoittaa. Ja jos näistä miun häpinöistä on jollekin apua, niin hyvä. Miuta ei tartte vieläkään käsitellä silkkihanskoin tai miun seurassa ei tartte varoa sanojaan. Mitä avoimemmin myös näistä asioista puhuu, sen parempi. Muutaman kanssa ollaan jopa heitetty raakaa herjaa aiheesta – sekin auttaa. Sen mie toivon ja pyydän, ettei kukaan kanna miusta huolta.

Tapasin pitkästä aikaa työn merkeissä henkilön, joka katsoi miuta hetken ja sanoi olevansa niin iloinen siitä, kuinka onnelliselta ja rennolta nyt näytän. Se on totta. Miulla on hyvä ja turvallinen olo, mie tiiän että miun elämässä on suuri joukko ihania ihmisiä joille mie olen tärkeä ja jotka on miulle tärkeitä. Rakastaa ja tulla rakastetuksi – siinä tärkein.

Ens vuonna tänään taidan ostaa ittelleni kakun. Tänä vuonna syön pähkinöitä.”

X