Havaintoja parisuhteesta

Ei sitä ennenkään seksistä puhuttu!

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Ainako siitä seksistä pitää kirjoittaa? Seksi sitä ja seksi tätä. Miten seksi edes liittyy parisuhteisiin, varsinkaan sellaisiin tavallisiin parisuhteisiin? Avioliittoon se ei ainakaan enää liity. Eikö ole muuta mielessä kuin seksi, seksi ja seksi. Muna vie ja mies vikisee.

Ihan on ylikorostunutta ollut seksiaiheet blogissa. Kerta kuukaudessa olisi riittävä määrä tekstejä. Harvemminkin, sillä kerran vuodessahan sitä normaalissa suhteessa harrastellaan. Eihän parisuhde seksiin, intohimoon ja rakkauteen perustu, vaan tahtotilaan, päätökseen ja rajuun työntekemiseen suhteen eteen.

Seksiä on suhteen alussa. Ei sitä ole suhteen kestäessä tarkoitus enää harrastaa. Miksi siitä pitää sitten niin paljon kirjoittaa. Kun eihän siitä ennenkään kirjoitettu. Sitä tapahtui seinien sisällä ja sinne se jäikin. Niin kuin jäi kaikki muukin. Mistään ei tarvinnut puhua ja asiat lakaistiin maton alle.

Ja hyvä tuli. Senhän näkee jo sosiaalisen median kommenttipalstalta. Mukavia, huumorintajuisia ja kanmustavia viisi-seitsemänkymppisiä meistä tuli. Ei tähän tasapainoiseen ja onnelliseen olotilaan seksin pakkosyöttöä tarvitse.

Nykyään pitää olla kaiken maailman vempaimetkin käytössä. Prismakin meni ihan pilalle. Alkoi myydä jotain naisille suunnattuja hyrriä. Ei seksin tarkoitus ennenkään ollut naisille nautintoa tuoda. Seksiä harrastettiin koska tehtiin lapsia. Sillä oli tarkoitus.

Nyt hoetaan nautinnosta, seksipositiivisuudesta ja orgasmista. Mikä se sellainen orgasmi on. Pilalle menee nainen jos sellaisen saa. Jotkut tekevät sitä itsekin. Surisuttavat Prisman härveliä itsessään. Hyi saatana. Helvettiin joutuvat tai ainakin selkäranka sulaa pois.

Kaikki pitää nykyään saada. Orgasmit, härvelit ja seksiblogit. Eikö ihmisen mielessä mikään muu pyöri kuin seksi.

Sitten on vielä se porno. Olen netistä sellaista vahingossa nähnyt muutaman kymmentä kertaa. Tällä viikolla. Eikö sellaista voi kieltää. Siellä on valittavana satoja eri kategorioita. En ole entinyt paheksua kuin puolia niistä. Ensi viikolla paheksun läpi loput puolet.

Seksi sitä ja seksi tätä ja seksi sitä. En ymmärrä.

( Kun joku tulisi ja ottaisi minut kunnolla.)

X