Havaintoja parisuhteesta

Eihän tässä vainoamisessa ole mitään järkeä!

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Olen ahdistunut ja melkein jopa suuttunut.

Pyysin lukijoiltani tarinoita uusperhearjesta ja sen vaikutuksesta parisuhteeseen. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki tarinat kertovat samasta teemasta. Siitä, kuinka ex-puoliso piinaa kaikin mahdollisin tavoin joko entistä puolisoaan tai sitten koko pakettia.

Anteeksi, mutta mitä helvettiä?

Onko tämä kaikki näin yleistä vai kirjoittaako minulle nyt jokainen samassa tilenteessa oleva? En ehkä uskalla ja halua kuulla vastausta.

Eihän tässä enää ole yhtään mitään järkeä. Tässäkö on nyt tulos siitä järjettömästä parisuhdemallista, jota meille myydään ainoana oikeana totuutena ja mallina? Kuvitellaan, että ihmiseen on omistusoikeus ja kuvitellaan, että se oikeus säilyy jopa eronkin jälkeen.

Tässä harhaisessa ajatusmaailmassa ei ole mikään käyttäytyminen liikaa. Sekään ei tunnu yhtään missään, että pelinappuloiksi otetaan omat lapset. Tämäkin käytös oikeutetaan jollain käsittämättämällä syyllä.

”Itsepähän meidät hylkäsit” oli eräs exä huutanut entiselle puolisolleen hänen jäätyään ilman sovittua lapsiviikonloppua. Liittäen lapsensakin omaan parisuhteeseensa ja käyttämällä monikkoa me. Tällä uhriutumisella ei toki siihen kuuluisaan peiliin tarvitse koskaan katsella.

Vanhoillisissa piireissä toistetaan mantraa, että lapsi menee rikki erossa. Ei lasta ero riko, se usein jopa eheyttää, mutta saamieni viestien kaltaisessa ilmapiirissä lapsi varmasti menee rikki. Ihan jo sillä, että häntä manipuloidaan vihaamaan toista vanhempaansa. Tämä on pahinta henkistä väkivaltaa, jota lasta kohtaan voi kohdistaa ja tarinoihin nojaten pelottavan yleistä. Sanalla sanoen, aivan saatanan oksettavaa.

Tämä on yksi ilmiö, joka on saanut itseni katsomaan niin kutsuttua perinteisen parisuhteen järkevyyttä ja toimivuutta toisin värisin lasein. Missä kohtaa perinteisen parisuhteen oppaassa lukee että parisuhteessa toinen ihminen omistetaan ja häntä ei pidä päästää irti siinäkään tilanteessa, kun hän haluaa lähteä. Jos hän lähtee silti, niin siinä tilanteessa on oikeus ja kohtuus kostaa kokemansa vääryys esimerkiksi lasta koston välineenä käyttäen.

Asia yksi. Nyt pitää löytyä joukkovoimaa purkaa tuo eltaantumaan päässyt perinteisen parisuhteen malli. Asia kaksi. Älkää nyt jumalauta aikuiset ihmiset viitsikö. Siellä joku teistä ehdotti ratkaisuksi, että eron jälkeen on hyvä tehdä lapsenvaihto niin, että aikuiset eivät näe toisiaan. Ei ole. Jos kaksi aikuista käyttäytyvät kuin pahaiset kakarat, niin ainoa hyvä vaihtoehto on olla ryhtymättä vanhemmiksi.

Kiitos.

 

 

X