Havaintoja parisuhteesta

Eikö sinua hävetä kirjoittaa noin vanhana blogia?

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Otsikko eilen saamastani kysymyksestä. Tulin postanneeksi huumoripostauksen jossa kerroin tarkan ikäni, jota tosin en ole aiemminkaan piilotellut, ja sain välittömän kysymyksen ikääni liittyen. Minusta on kohteliasta vastata, joten ole hyvä rakas kysyjä.

Hävettää!

Vittu että hävettää!

Minullahan on tapana joka ikinen aamu ensimmäiseksi mennä eteisen peilin eteen seisomaan ja sanon ääneen peilikuvalleni että ”minua hävettää.” Seuraavaksi puen päälleni ikälopun bloggarin työasun, joka koostuu kuolankestävästä haalarista, jonka etuosassa lukee ”hävettää”. Kuolankestävä siksi, että tässä iässä alkaa tulla jo tahdosta riippumattomia kuolakohtauksia.

Olin aikeissa tilata häpeäkaupasta itselleni häpeätakin, mutta taloudellisten syiden vuoksi olen alkanut julkisilla paikoilla kävellä asennossa, joka ei jätä tulkinnalle varaa. Asentoni suorastaan huokuu häpeää ja anteeksipyytelyä. Häpeän lisäksi pyytelen nimittäin anteeksi ihan jokaiselta ja itse asiassa koko maailmalta olemassaoloani ja ennen kaikkea sitä, että yli nelikymppisenä kirjoitan jotain vitun rakkausblogia. Se hyvä puoli häpeäasennossani ja asenteessani julkisilla paikoilla on, että sulaudun helposti massaan.

Minuahan hävettää monet muutkin asia kuin tekemäni naurettava työ. Minua hävettää kaikki aiemmin päättyneet parisuhteet. Minua hävettää vanhemmuus jota en muutamien vauvapalstalaisten mielestä osaa laisinkaan. Olen heidän sanojensa mukaan jopa niin paska isäksi, että minun ei edes pitäisi olla lasteni kanssa. Oikeassahan he tietenkin ovat ja minä häpeän itseäni vanhempana.

Minua hävettää kaikki aiemmat julkiset esiintymiset, koska olen varmasti ollut niissä ihan tosi paska ja aiheuttanut häpeää koko suvulle. Suvulle, joka on tehnyt kaiken ihan viimeisen päälle hienosti ja kunniakkaasti. Sitten tulee tällainen suvun musta lammas ja häpäisee kaikki.

Onneksi on talvi ja saa verhota itsensä vaatteiden sisään, sillä häpeän vartaloani. Häpeän myös kasvojani, mutta siinä pelastajana on ollut vaarallinen kulkutauti, joka on pakottanut pitämään maskia kasvojen ympärillä pian kahden vuoden ajan.

Kiitos siis kysymysestä arvon ihminen, kyllä minua hävettää. Minähän sain viime kesänä valmiiksi asuntooni rakennettua puisen häpeäpaalun. Aina kun olen kirjoittanut tekstin ja lähettänyt sen maailmalle, niin menen häpeäpaaluun roikkumaan muutamaksi tunniksi ja rankaisen itseäni. Olen aikeissa ryhtyä kuvaamaan häpeäpaalu-liveä suoraan Instagramiin.

Pakko lopettaa tämä teksti, sillä hävettää ihan liikaa.

Anteeksi.

Anteeksi.

Anteeksi.

Lue myös

X